Päiväretki Kultahietikolle ja Aladzhan kallioluostarille

Kun Albenan kadut alkoivat käydä ahtaaksi, laajensin reviiriäni vieressä sijaitsevalle Kultahietikolle (Golden Sands).

Ystävättäreltäni lohkesi hammas aamupalalla, hänen puraistessaan pähkinän kuorta. Onni onnettomuudessa oli, että hänen suunnatessa hammaslääkärille, pääsin hänen siivellään samalla kyydillä Kultahietikolle.

Hammaslääkärikokemus Bulgariassa oli itsessään ollut hyvin mielenkiintoinen kokemus. Paikalla ei ollut esimerkiksi ollenkaan hammashoitajaa ja suun oli joutunut toimenpiteen aikana huuhtelemaan itse, tarkoitusta varten ojennetun vesimukillisen avulla. Väliaikainen paikkakin kesti kaikenkaikkiaan lähes vuorokauden ajan ja irtosi jo seuraavana päivänä lentokentällä, odotellessamme vuoroamme lähtöselvitykseen.

Albenan jälkeen Kultahietikon ihmisvilinä, rantabulevardi, useat rantabaarit ja shoppailumahdollisuudet tuntuivat hyvinkin virkistäviltä. Keskustan rannalla oli paljon ihmisiä nauttimassa auringosta ja Mustanmeren aalloista, sivummalta löytyi kuitenkin rauhallisempiakin rantoja. En kuitenkaan tiedä olisinko sielläkään viihtynyt koko viikkoa. Todennäköisesti kuitenkin aidattua perhekohdetta paremmin.

Käveltyäni aikani Kultahietikon rantaa edestakaisin ja pysähdyttyäni rantabaariin juomalle (tällä kertaa ihan vain cokikselle, enkä suinkaan viinille) suuntasin Kultahietikolta lähistöllä sijaitsevalle Aladzhan keskiaikaiselle kallioluostarille (Aladzha Monastery).

Aladzhan kallioon hakatun luostarin rauniot ovat seudun merkittävin kulttuurillinen nähtävyys. Minun tuurillani sisäänpääsy 20 metrin korkeudessa sijaitsevaan kallioluostariin oli kuitenkin juuri sinä päivänä suljettu kivien putoamisvaaran takia, joten jouduin tyytymään luostarin ihasteluun vain ulkopuolelta käsin. Sisäänpääsy kallioluostariin on normaalisti aikuisilta 5 levaa (n. 2,50 €) ja lapsilta (7–16-vuotiailta) 2 levaa, mutta koska kallioluostari oli suljettu, maksoin alueen tutkiskelusta vain 2 levaa.

Pääsin kuitenkin ihastelemaan kiviluostarin ympäristöä ja tutustumaan paikalla olevaan museoon, josta sain vähän osviittaa, millaiset näkymät kallion sisässä olisi odottanut mikäli olisin päässyt tutustumaan siihen lähemmin. Museossa pääsin näkemään luostarin pohjapiirustuksia ja valokuvia, jotka kertoivat minkälaisissa tiloissa munkit elivät 1200-luvulta 1800-luvulle.

Sotilashäät – virkistävän erilaisia hääperinteitä

Kauniina heinäkuisena lauantaina pääsin leikkimään virallista hääkuvaajaa serkkuni mennessä naimisiin. Samalla pääsin ihmettelemään paraatipaikalta virkistävän erilaisia sotilashääperinteitä.

Serkkuni työskentelee Suomen puolustusvoimissa ja oli näin ollen oikeutettu toteuttamaan häissään erilaisia sotilashäiden perinteitä. Ennen vihkimistä kävimme ottamassa hääkuvia Lahdessa, Pikku-Vesijärven rannassa. Vihkiminen suoritettiin Joutjärven kirkossa, josta siirryttiin juhlapaikalle Lahden Upseerikerholle.

Upseerikerho oli loistava ja teemaan sopiva juhlapaikka näille häille. Kerhorakennus on valmistunut vuonna 1912 ja se on toiminut koko ajan upseerikerhona, ensin venäläisten upseerikasinona ja Suomen itsenäistymisen jälkeen se on palvellut suomalaisia upseereja. Hennalan varuskunnan lakkautuksen ja kasarmialueen rakennusten myynnin yhteydessä myös Upseerikerhon tilat myytiin. Ostajina olivat vuokralaiset, jotka olivat pitäneet tiloissa tilausravintolaa jo toistakymmentä vuotta. Juhla- ja tilauspalveluiden lisäksi Upseerikerholla on päivittäin tarjolla myös lounas.
» Lahden Upseerikerho

"Ennen tilaisuuden alkua saapuvat kunniakujaan osallistuvat sotilaat parijonossa paikoilleen."

Häämarssin alkaessa kunniakuja otti asennon ja käänsi rintamasuuntansa kohti ovea ja morsianta. Häämarssin päättyessä he ottivat levon. Päätösmusiikin alkaessa kunniakujan sotilaat tekivät jälleen asennon. Hääparin lähtiessä kulkemaan kirkon käytävää pitkin ulos, perään lähti bestman ja kaasot sekä heti heidän jälkeensä kunniakujaan kuuluneet sotilaat ja loppu hääväki heidän perässään.

"Hääväen poistuttua kunniakujan sotilaat marssivat vanhimman johdolla ulos ja muodostavat kirkon oven edustalle miekkakujan."

Hääpari kulki kujan läpi sotilaiden kilistellessä juhlavasti miekkojaan. Miekkakujan viimeisessä parissa oleva sotilas läpsäytti morsianta miekalla takapuolelle ja muu hääväki heitti perinteisesti riisiä hääparin niskaan. Häävieraiden siirtyessä juhlapaikalle kävi hääpari lasillisella paikassa, jossa he olivat ensikertaa tavanneet.

"Sotilaiden lasit rikotaan maljan juomisen jälkeen, jotta ”kukaan ei enää samoista laseista joisi kenenkään muun onnelle”."

Hääparin saavuttua juhlapaikalle kohotettiin malja hääparille. Paikalla olevat sotilaat kävivät yksi kerrallaan lausumassa onnittelunsa hääparille ja kohottamassa alkujuoman laseista, jotka he paiskasivat rikki heti ryypyn jälkeen.

"Ennen hääkakun leikkausta poltetaan miekka, jolla hääpari leikkaa kakun. Miekasta poltetaan pois sulhasen vanhat synnit."

"Mitä korkeammat liekit, sitä suuremmat synnit". Meidän sulhasemme oli ilmeisen synnitön, koska liekit eivät leimunneet kovinkaan korkealla. Miekan polttamisen jälkeen hääpari leikkasi kakun sulhasen miekalla.

Loppuillasta hääperinteisiin kuului myös morsiamen ryöstö. Morsiamen ollessa karkuteillään naimisissa olevat naiset pesivät sulhasen viimeisetkin vanhat synnit pois. Käsiraudoilla lipputankoon kiinnitetylle sulhaselle esitettiin kysymys "Kadutko?", johon sulhanen ämpäri toisensa jälkeen sitkeästi vastasi, että "En kadu!". Raukka taisi luulla kysymyksen koskevan naimisiin menoa ja sai niskaansa monta ämpärillistä jääkylmää vettä. Oikea vastaus, vanhojen syntien puolesta, olisi ollut "Kadun", jolloin sulhanen olisi säästynyt jääkylmältä kasteeltaan. Kaste suoritetaan yleensä heittämällä sulhanen mereen tai järveen, mutta rannan läheisyyden puuttuessa ämpärilliset vettä saivat kelvata.

Bestman piti hyvin komentoa yllä, mutta hääjuhla itsessään oli kaikkea muuta kuin jäykkää sotilaallista pönötystä. Sotilaat osaavat myös heittää vapaalle ja pitää hauskaa (ja näyttää erittäin hyvälle univormuissaan).

Lainaukset kirjasta "Sotilaan pyhät hetket", jonka on toimittanut Jukka Seppänen ja Vesa Aurén.

Paljon onnea tuoreelle avioparille, Minja ja Tero!

Balchik – päiväni Prinsessa Ruususena

Albenan vieressä sijaitsee viehättävä pikkukylä Balchik, jonne lähdimme päiväretkelle. Päiväretki Balchikissa olikin mielestäni Bulgarian matkamme parasta antia, joten tässä blogikirjoituksessa ei kuvia säästellä.

Nappasimme hotellin edustalta taas jo edellispäiväiseltä Varnan päiväretkeltä tutun taksin, joka kuskasi meidät Balchikiin ja takaisin 50 levalla (n. 25 €). Taksikuski esitteli meille ensin paikan, josta hän tulisi meidät illalla hakemaan ja vei meidät sitten kadun päähän, jonka varrella sijaitsi useita ravintoloita ja myymälöitä. Puutarhatontut houkuttelivat meidät heti lounaalle yhteen kadun varrella olevaan ravintolaan.

Lounaan jälkeen jatkoimme katua alaspäin, jonka päästä löytyi päiväretkemme pääkohde: kasvitieteellinen puutarha ja kuningatar Marian kesäpalatsi. Liput puutarhaan ja kesäpalatsiin piti ostaa erikseen vierekkäisistä kojuista, lippu kesäpalatsiin maksoi 6 levaa (n. 3 €) ja lippu puutarhaan muistaakseni suurinpiirtein saman verran.

Kasvitieteellinen puutarha oli valtavan kokoinen ja sen tutkiskeluun saimme aikaa kulumaan monta tuntia. Puutarhassa on noin 2500 kasvia eripuolilta maailmaa, 250 erilaisen kaktuksen kokoelma ja näyttävä ruusutarha, johon itse ihastuin eniten. Hetken sain kuvitella itseni Prinsessa Ruususena kuljeskelemassa pitkin kuninkaallista puutarhaa, ihastellen miljoonaa, miljoonaa, miljoonaa ruusua.

Rinteessä sijaitsevasta puutarhasta avautuvat upeat maisemat Mustallemerelle ja puutarhan alueelta löytyy suihkulähteitä, vesiputouksia, kesäpaviljonkeja ja monia muita rakennuksia. Lisäksi alueelta löytyi pari viinitilaa, joissa pääsi maistelemaan ilmaiseksi bulgarialaisia viinejä (ihastuin ehkä vähän niihinkin). Sadekuuron ajan vietimmekin sopivasti viinejä maistellen. Paikallisia erikoisuuksia olivat esimerkiksi viinit, joissa oli ruusuöljyä ja hunajaa. Pääsääntöisesti viinit Bulgariassa olivat paitsi hyviä myös halpoja. Bulgarialaisia Merlot- ja Cabernet Sauvignon -rypäleistä valmistettuja viinejä on kehuttu jopa parhaiden ranskalaisviinien veroisiksi.

Kesäpalatsin alueelle rakennutti Romanian kuningas Ferdinand 1920-luvulla, jolloin Balchikin alue kuului vielä Romanialle. Palatsissa Romanian kuningatar, Maria Alexandrina Victoria De Edinburgh (1875 – 1938), vietti kesiään, mutta tarinan mukaan ei suinkaan kuninkaan, vaan huomattavasti nuoremman turkkilaisen rakastajansa kanssa. Maria rakasti kesäpaikkaansa niin paljon, että olisi halunnut, että kuolemansa jälkeen hänen sydämensä olisi sijoitettu hopeisessa rasiassa sitä varten rakennettuun kappeliin palatsin alueelle. Balchikin alue kuitenkin palautettiin vuonna 1940 Romanialta Bulgarialle ja kuningattaren sydän kierteli vuosikausia eri puolilla Romaniaa.
» HS: Romanian kuningattaren sydämen pitkä matka päättyi – sydäntä siirreltiin 77 vuotta

Palatsi itsessään oli pieni, sen alakerrassa sijaitsi taidenäyttely ja yläkerrasta löytyi museoituja huoneita.

Palatsin ja sitä ympäröivän puutarhan lisäksi Balchikissa ei ole juurikaan muita nähtävyyksiä. Pienessä satamakaupungissa oli kuitenkin mukava tunnelma ja jo lyhyen visiittimme aikana ihastuin siihen huomattavasti enemmän kuin Albenaan. Palatsin alueelta poistuttuamme kävelimme rantaa pitkin kohti keskustaa. Viehättävän rantapromenadin varrella sijaitsi ravintoloita ja pysähdyimmekin vielä syömään yhteen niistä ennenkuin suuntasimme takaisin Albenaan.