perjantai 13. marraskuuta 2015
Breath, trust, let go
YT-neuvottelut työpaikallani saatiin päätökseen ja näissä ajatuksissa sovin työnantajani kanssa työsuhteeni päättämisestä.
Kahdeksan viikkoa kestänyt piinaava odotus irtisanomisuhan alla päättyi. Kahdeksan viikkoa tunteiden vuoristorataa toivosta epätoivoon. Yrittäen pitää lippua korkealla, selviytyä huumorin avulla, välillä lamaantuneena ja varmana omasta lähdöstään. Tsemppausta, epätietoisuutta, tarpeettomuuden tunnetta ja spekulaatioita. Unettomia öitä ja ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Varovaisia varasuunnitelmia tulevaisuuden varalle. Kahdeksan viikkoa virran vietävänä, numeroina tilastoissa, joita korkeammalla taholla pyöriteltiin. Päätöksen teko oli muiden käsissä eikä sen lopputulokseen voinut omilla toimillaan juurikaan enää vaikuttaa. Se epätietoisuus oli ehkä vaikein pala purtavaksi tällaiselle muutosherkälle ja turvallisuushakuiselle ihmiselle, joka tuntosarvet pystyssä aisti ja imi ympäröiviä tunnelmia erityisen herkästi.
Päätöksen jälkeen ensimmäisenä iski helpotus piinaavan odotuksen päättymisestä. Tässä se nyt oli. Päätös on tehty. Enää ei tarvitse jännittää ja pelätä. Pääsen toteuttamaan varasuunnitelmiani. Sitten tuli luopumisen haikeus. Lopulta suru ja kiukku.
Ensimmäiset kyyneleet vieritin työkavereilleni. Mahtavaa tiimiä ja niitä tyyppejä tulee todella ikävä. Osa ihmisistä on tullut elämääni jäädäkseen, eivät he mihinkään poistu, mutta tuntikausia arjestani en tule enää heidän kanssaan viettämään.
Sitten haikein mielin katkaisin napanuorani "lapseeni", jota olen yli kahdeksan vuotta kasvattanut pienestä startupista menestyväksi tuhansien asiakkaiden palveluksi. Kahdeksan vuotta elänyt ja hengittänyt mielessäni yksi palvelu. Imenyt ajatuksia ja ideoita omaan päänsisäiseen ideapankkiini yötä päivää. Ja nyt yllättäen löydänkin itseni tyhjentämästä työpöytääni ja kaappejani. Heittämästä roskiin muistoja kahdeksen vuoden ajalta. Käyden läpi ja dokumentoiden seuraajilleni keskeneräisiä töitäni, joista monia olisin halunnut olla vielä mukana toteuttamassa. Kuinka osaankaan päästää niistä irti?
Uusi elämä odottaa. En vielä tiedä millainen. Yli 15 vuotta olen tehnyt töitä putkeen, ilman kesälomaa pidempiä taukoja. Se työn täyttämä arki, jota olen elänyt koko aikuiselämäni on nyt loppu, ainakin toistaiseksi. Se tuntuu oudolta, vapauttavalta ja jopa pelottavalta. Varsinkin jos sattuu olemaan tällainen turvallisuushakuisen ihmisen perikuva. Mutta nyt on minun vuoroni heittäytyä ja hypätä pois oravanpyörästä. Hengähtää hetki miettien mitä haluan tulevaisuudelta. Etsiä uusia suuntia elämään, johon en aina ole ollut täysin tyytyväinen. Koko maailma on avoin.
Aivan ensimmäisenä taidan tarttua siihen mahdollisuuteen, että minun ei tarvitse viettää kylmää ja pimeää talvea Suomessa. Katsotaan mihin se tie vie ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Joskus muutos on hyvästä, ja toivotaan että näin tässäkin tapauksessa.
VastaaPoistaTsemppiä uuteen tilanteeseen totuttautumiseen ja toivottavasti elämään tulee pian suotuisia tuulia. ♥
Kiitos! Kyllä mä uskon ja toivon, että nämä tästä vielä onnenpotkuiksi muuttuu. Suotuisia tuulia siis odotellessa.
Poista