Pääsiäisen yhteydessä pidin ruhtinaalliset kaksi talvilomapäivääni ja lähdimme mökille nauttimaan rauhasta. Hiljaisuudessa Päijänteen rannalla kuuluivat vaan joutsenten tuuttaukset ja soidintaan töräyttelevät kurjet. Olisipa sitä toisinaan aavemaiseltakin kuulostavaa huutelua saanut äänitettyä myös kotiintuomisiksi.
Auringonlaskun aikaan lähdimme kurkijahtiin niemen toiselle puolelle, josta soidinhuutelut kuuluivat, mutta näimme vain etäisesti kaksi kurkea. Bongasimme jäällä nuo eriskummalliset jäljet sekä kurkien jalanjälkiä. Myös pareittain etenevät, hieman koiran jälkiä isommat, tassunjäljet.
Seuraavana päivänä kiipesimme läheiselle kalliolle, mutta kurjista ei näkynyt jälkeäkään. Hirvistä sen sijaan näkyi. Koko kallion laki oli kuorrutettu hirven papanoilla. Varmasti hyvä paikka hirvillä pitää majaa ja tarkkailla ympäristöä korkealta kallion laelta, josta oli näkymät joka suuntaan.
Eräänä aamuna monen päivän odotukseni palkittiin ja kaksi kurkea laskeutui aivan mökkirantaan. Harmikseni myös Pökö-herra huomasi vieraat ja Pököä komentaessani kurjet jatkoivat matkaansa. Harmitti niin, että painuin peiton alle koko päiväksi.
Ohjelmassa oli myös mökkiä kiertävän vanhan piikkilanka-aidan purku. Enää ei tarvitse pelätä, että koirat juoksevat ja satuttavat itsestä piikkilankaan.
Ikkunaprinssiltä evättiin osallistuminen aitaprojektiin.
Mökkimuotia 2009.
Tarkkasilmäisimmät voivat havaita apulaisen tiskivuoressa.
Katsomisiksi tilasin David Attenborougn dokumentteja vaihtolämpöisistä (Life in Cold Blood) ja maan pienimmistä (Life in the Undergrowth) sekä Planet Earth -sarjan.
Kotiinviemisiksi mökiltä sain nyt vanhemmiltani joululahjaksi kinuamani isojopon, kun pienessä punaisessa on sillekin kunnollinen säilytyspaikka.