Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. joulukuuta 2012

Taljakaupoilla

Nyt kävi kerrankin tuuri taljakaupoilla. Tarina alkaa siitä, kun ostin keskiviikkona lehmäntaljan, 179 €, joka osoittautuikin liian isoksi ja luruksi. Edelliseen taljaamme verrattuna se oli niin paljon ohuempi ja pehmeämpi, että se meni lattialla heti ruttuun. Se oli myös edellistä taljaamme isompi eikä asettunut sille kaavailtuun paikkaan. Tänään töistä lähtiessäni sain ystävältäni kutsun Ikeaan, joten samalla kävin palauttamassa taljan ja mennessäni katsomaan jämäkämpiä taljoja oli niiden hinta pudonnut 99 euroon! Nyt on siis uusi hieno ystävän avustuksella valittu talja lattialla ja jäi vielä 80 euroa "ylimääräistä" shoppailurahaa! (Näinhän se naisen logiikka menee).

Eli mikäli olet taljaa vailla niin Vantaan Ikeassa on 600 kappaleen erä lehmäntaljoja tontturieha-hintaan pe-su 7.-9.12. Perjantai-iltana niitä oli ainakin vielä reippaasti jäljellä. Enimmäkseen tummanruskeita lyhyellä karvalla, kuten omani, mutta oli muutama vaaleamman ruskea sekä pitkäkarvaisempikin kaveri joukossa.

Omien kokemusteni pohjalta suosittelen valitsemaan paksumman ja jäykemmän taljan; ohuemmat ja pehmeämmät menevät lattialla helpommin ruttuun eivätkä pysy suorassa.

Koiraperheen maton valinta on haastavaa ja lehmäntalja onkin toistaiseksi paras löytämäni mattovaihtoehto kolmen eri väristä ja laatuista karvaa omaavan koiran kotiin, jos jotain muita vaihtoehtoja tulee mieleen niin ehdotuksia otetaan iloiten vastaan.


ps. täytyy viela mainita, että eilinen itsenäisyyspäivä meni kotia siivotessa sekä paikkoja järjestellessä ja tänään shoppailureissulla ollessani oli mies vielä imuroinut sekä luutunnut lattiat. Oikein onnistunut päivä siis. Nyt puhtaan kodin myötä viikonlopun viettoon!
 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Pesänrakennusta

Syksyisin minulle herää aina tarve tehdä tai saada jotain uutta. Kenties joku vietti ajaa myös rakentamaan pesää ja valmistautumaan talven tuulia ja tuiskuja varten.

Koska radikaalimpia suunnitelmia elämän uudistamiseen ei nyt ole, mylläsin olohuonetta uuteen uskoon. Halusin kokeilla visioitani ilman vastalauseita, joten kaikessa hiljaisuudessa odotin mieheni lähtevän yötöihinsä ja yön pimeinä tunteina rehasin sitten huonekaluja paikasta toiseen sekä alakerrasta yläkertaan.

Olin jo valmistautunut mylläämään ne seuraavana iltana takaisin, mutta lopputulos olikin ihan siedettävä ja se sai myös siunauksen aamulla töistä palanneelta mieheltä.

Mutta aina, kun pienessä punaisessa siirtää pari huonekalua se tietää, että parille muulle pitää etsiä taas uusi loppusijoituspaikka. Kun yksi huone on pyöritelty kuntoon, ovat ne lilliputtikodissa olevat pari muuta huonetta myös myllerryksen tarpeessa. Keittiössä on nyt pari huonekalua liikaa ja keittiön talja on koeajolla olohuoneessa. Alakerrassa taas on tyhjä kolo tuolin paikalla. Koska säilytystilaa ei liiemmälti ole, se tietää uudelleenjärjestelyjä koko talossa tai tavaroista luopumista, joka sekin on ihan paikoillaan joskus.

Miten sinä hankkiudut eroon ylimääräisistä tavaroista ja huonekaluistasi?

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Tavaroita joilla on tarinoita

Tavaroita joilla on tarinoita, kuten Kierrätyskeskuksen työntekijän haalarissa luki.

Talomme on rakennettu 1950-60-luvulla ja olen etsinyt aikakauden tyyliin sopivaa lipastoa olohuoneeseen. Suomen suurimmasta kierrätyskaupasta, Espoon Matinkylästä löytyi tämä, joka vastasi lähes täydellisesti sitä mitä olen etsinyt. Kävin sitä ensin ihailemassa ja seuraavana päivänä se olikin jo pakko noutaa miehen kanssa. Se on vain aavistuksen liian leveä ja korkea, joten kesälomaprojektina pitää sitä yrittää vähän siistiä ja tuunata.

Käymisen arvoinen paikka siis tuo kierrätyskauppa:
» Matinkylän kierrätyskeskus




Lipasto on aavistuksen liian leveä ja tulee muutaman sentin yli sille varatusta paikasta.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Työnurkkaus



Olohuoneessa työpiste, jonka hyllyltä löytyy mm. oppikirjoja ja muuta alan kirjallisuutta, vanha kamera sekä Hietaniemen kirpputorilta löydetty kello Kiinan kulttuurivallankumouksen ajoilta.
 

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Vanhat radiot

Vanhat radiot ovat löytö kirpputorilta muutaman vuoden takaa. Itsepalvelukirpputorilla sattui olemaan juuri myyjätkin paikalla ja radioita ihastellessamme he näyttivät, että molemmista kuuluu vielä äänikin. Radiosta sattui juuri tulemaan tunnelmaan sopivaa vanhaa musiikkia ja kaupat lyötiin lukkoon samantien.

Kukka-amppelit ovat Kalajoelta Iso-Pahkalan keramiikasta, jossa on pakko piipahtaa joka kesä lomareissulla.

Toinen radio on keittiössä takan päällä ja sen seurassa päivystää piisami, jonka mieheni pelasti kesälomareissulla Merikarvian kirpputorilta.
Älkää kysykö miksi.

» Itsepalvelukirpputori Akseli
» Keramiikka Iso-Pahkala


tiistai 14. kesäkuuta 2011

Uusi sohva

Tulihan niitä sadepäiviäkin viimein ja aikaa päivittää blogia. Viime viikolla täällä vietettiin sisustusviikkoa ja innostuin heilumaan ympäri taloa kameran kanssa. Blogiin tulee siis hetkeksi tasaista elämää, kun ripottelen tänne viime viikon satoa. Selaamista helpottaakseni lisäsin vanhoihin teksteihini myös huonekohtaisia tunnisteita.

Kaikki alkoi siitä, kun eksyin yllättäen ystävän kanssa Ikeaan pitkän kaavan mukaan lihapullineen päivineen ja löysin tämä sohvan. Ihana oli päästä vanhasta kankaisesta pölyn ja karvan kerääjästä eroon! Koiraperheesssä on omat haasteensa kyllä nahkaisenkin kanssa, mutta en voinut vastustaa, kun tämä 
ytyi löytönurkasta yli 40% alennuksella.

Sohvan kaveriksi hain Vallila Outletista uudet Bulevardi-kuosiset tyynyt. Helteiden myötä tuli kaivettua tuuletinkin kaapista ja punotun rahin sai korvata isoisän vanha matkalaukku. Ikuisuusprojektini on löytää matkalaukulle toinen yhtä viehättävä kaveri, mutta mistä sellaisen mahtaisi oikein löytää?

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Koti-ilta


Pökö-herralla oli tapana vallata lattialle unohtunut tietokonelaukku, joten tein herralle oman pesän vanhaan matkalaukkuun. Rapu ei ymmärrä laukkujen päälle, sohvalla on mukavampaa, joten herra saa uinua laukussaan rauhassa.

Pökön matkalaukun vieressä oma matka-arkkuni, joka on löytö kirpputorilta muutaman vuoden takaa.

Uusin löytöni on kierrätyspuiset laatikot, joita ostin pari kappaletta olohuoneen nurkkaan.

lauantai 28. elokuuta 2010

Uudet julisteet


Projektia "Eroon Ikea-taiteesta" kai tämäkin.

Muumijulisteet saivat väistyä, kun tilasin eBaystä bulldoggiaiheisia lehtimainoksia 40- ja 50 -luvuilta, skannautin ne ja teetin niistä julisteet.

Halvimmat julisteet löytyivät Eirikuvalta, 50x70 cm koko hintaan 7,95. Ja postituskuluissakin sai säästettyä, kun haki julisteet lähimmästä Eirikuvia myyvästä liikkeestä, joita löytyi työpaikan lähistöltäkin oikein kaksin kappalein.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Viikko kohti valoa

Itseasiassa jo kaksi viikkoa. Talvipäivänseisauksesta päivä on pidentynyt jo 10 minuuttia. Kaikki hulinat jouluja myöten ovat ohi ja vuosi vaihtunut.

Lisääntyvä valo herättää jo lähes burn outissa olleen sisustuskärpäsenkin ja pesän rakennus alkaa kevään myötä. Uudessa kodissa on vielä paljon järjestelemistä ja laitettavaa ennenkuin asiat alkavat löytää paikkansa. Pienet tilat tuovat omat haasteensa. Muutama nurkka on sentään jo suurinpiirtein kunnossa.

Tässä muutama kuva pienestä punaisesta:

Eteisessä pirteän vihreä seinä. Pidän siitä.
Tuohon nurkkaan kaipaisin jotain kevyttä penkkiä tai hyllykköä.

Urho Gekkonen asuu eteisessä.
Urholle on hakusessa hiukan isompi lasinen liukuoviterraario.

Olohuone odottaa isoja muutoksia. Lilliputtiolohuone.
Sinne pitäisi mahduttaa kapea työpöytä tietokonetta varten. Jotta työpöytä sinne mahtuu pitää televisio vaihtaa litteämpään, ostaa uusi televisiotaso sekä mahduttaa rahi ja sarjapöytä jonnekin...


Portaikko alakertaan.
Viikonloppuna sain majakkataulunikin seinälle.

Takka päivänvalossa.

lauantai 8. maaliskuuta 2008

Naistenpäivä

Hyvää Naistenpäivää!

Pizzaa ja Heroesia. Nurkassa muumijulisteet odottavat seinälle pääsyä.
Kuvat ovat Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan kuvituspiirroksia. Julisteita on tosin vain kaksi ja kehyksiä kolme. Pitäisi löytää siis vielä samaa sarjaa kolmas, 50x70 cm kokoinen, mustavalkoinen Tove Janssonin muumijuliste jostain.

Bongasin Tove Janssonin satukirjakuvituksia myös Savcor Tile -sisustuslaatoista.

Valkosuklaa&domino -juustokakku on jääkaapissa hyytymässä. Nappaan siitä pian pari palaa mukaan ja menen ystävän luo herkuttelemaan naistenpäivän kunniaksi.

lauantai 16. helmikuuta 2008

Kotona



Ihanaa olla valoisan aikaan kotona. On aikaa katsella ympärilleen ja nähdä miltä koti näyttää. Vaikka se alkaakin käymään meille auttamattoman ahtaaksi ja olen menettänyt motivaationi vuokra-asunnon sisustustamiseen, huomaan löytäväni täältä silti ihan miellyttäviä asioita. Jospa lisääntyvän valon myötä pesänrakennusviettinikin taas heräävät.

Yksi sisustamiseen liittyvistä heikkouksistani on erilaiset tyynynpäälliset. Niitä tarttuu helposti kaupoista mukaan. Alla uusin löytöni Indiskasta ja ikkunavahtikoira työssään.

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

maanantai 7. toukokuuta 2007