Näytetään tekstit, joissa on tunniste dim-joki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dim-joki. Näytä kaikki tekstit
maanantai 9. syyskuuta 2019
Mönkijäsafarilla Alanyassa
Huhtikuun lopulla minulle avautui mahdollisuus lähteä kokeilemaan mönkijäsafaria Alanyassa, kauniissa Taurus-vuoriston maisemissa. Mönkijäsafarilla ajelimme Dim-joen läheisyydessä ja appelsiiniviljelmien keskellä.
Retki aloitettiin koeajolla, jossa tutustuttiin mönkijään. Automaattivaihteiset mönkijät ovat helppoja ajaa ja käytännössä tarvitsee painella vain kaasua ja jarrua. Koeajosta suorituneina päästiin lähtemään matkaan.
Retken aikana ajettavan matkan pituus oli 20 kilometriä. Ajelimme pitkin helppokulkuisia teitä sekä välillä pääsimme vähän revittelemään off road osuuksille. Henkilökunta varmistelee reittiä sekä edessä ja takana ja on apuna neuvomassa vaikeimmissa paikoissa.
Tauolla kävimme Dim-joen varrella olevassa ravintolassa, josta sai ostaa syömistä ja juomista. Dim-joella on myös uintimahdollisuus mikäli haluaa pulahtaa vilpoisessa jokivedessä.
Mönkijäsafarille ei kannata pukea kaikkein parhaimpiaan päälle, koska ne likaantuvat pölyisillä hiekkateillä ja pöpeliköissä mönkiessä. Suojalasit, huivi ja hanskat olivat varsin asialliset lisävarusteet, joita voi ostaa myös paikanpäältä pientä lisämaksua vastaan. Kypärä sekä polvi- ja kyynärsuojat sisältyivät retken hintaan. Ikärajoitus mönkijäsafarille on 16 vuotta, mutta 3-15 -vuotiaat pääsevät ajelulle vanhempiensa kyydissä.
Täytyy tunnustaa, että en ole mikään moottoriajoneuvojen ylin ystävä ja autolla ajamistakin olen onnistunut välttelemään Alanyassa useita vuosia. Siksipä olinkin vallan yllättynyt kuinka kivaa mönkijällä ajelu olikaan kauniissa vuoristomaisemissa ja off road osuuksistakin suoriuduin kunnialla. Varsin ylpeä olin itsestäni, että voitin pelkoni ja lähdin hankkimaan taas uusia kokemuksia. Ja tottakai se olin minä, joka poimittiin taukopaikalla kyytiin, kun henkilökunta revitteli mönkijöillä kahden renkaan varassa...
Mönkijäsafareita järjestävät sekä paikalliset että suomalaiset matkanjärjestäjät.
sunnuntai 7. heinäkuuta 2019
Ters Villa – Alanyan ylösalaisin talo
Yksi to do -listani haaveista toteutui jälleen, kun pääsin viimein käymään vierailulla ylösalaisin talossa ystävättäreni ja hänen poikansa kanssa.
Ylösalaisin talo sijaitsee Alanyassa Dim-joen varrella, Klas Piknik nimisen ravintolan yhteydessä. Klas Piknikiltä löytyy myös Aqua Park, vaijeriliuku ja muuta puuhaa lapsille. Dim-joelle pääsee taksilla tai bussilla numero 10, joka lähtee Alanyasta perjantaibasaarin takaa olevalta Dolmus-asemalta.
» Bussilla liikkuminen Alanyassa
Hauska käyntikohde lapsille ja lapsenmielisille. Talon "alakerrasta" löytyy lastenhuone ja "yläkerrasta" olohuone, keittiö, makuuhuone ja kylpyhuone. Talon pohjaratkaisu on itseasiassa hyvin näppärän mallinen ja sen mallisessa talossa voisi hyvinkin kuvitella asuvansa. Oikeinpäin käännettynä. Värikkäästä ja tyylikkäästi sisustetusta talosta löytyi paljon kivoja yksityiskohtia. Huvittunut olin esimerkiksi puhelinpöydästä ja lankapuhelimesta. Hassua, kuinka aivot tekevät tepposia ja monia asioita huomasi vasta jälkeenpäin, kun käänteli valokuvia ylösalaisin.
Talo on avoinna päivittäin kello 8:30 - 23:00 ja sisäänpääsy taloon aikuisilta 15 tl ja lapsilta 10 tl.
» Klas Ters Villa Facebookissa, www.facebook.com/klas.tersvilla.9
» Klas Ters Villa Instagrammissa, https://www.instagram.com/klastersvilla/
torstai 29. marraskuuta 2018
Alanyan parhaat palat
Marraskuussa yksi nuoruuden aikaisista ystävistäni tuli äitinsä kanssa vierailemaan luokseni ja viettämään yhden lomaviikon Alanyaan. Viimein oli aikani esitellä vanhoille ystävilleni millainen on minun Alanyani sekä missä ja miten minä täällä asun.
Olen asustellut Alanyassa kesät talvet kohta jo kolme vuotta. YT-neuvotteluiden ja töiden päättymisen jälkeen tulin tänne Suomen talvea pakoon muutamaksi kuukaudeksi ja sillä tiellä olen vieläkin lähes kolme vuotta myöhemmin. Turkissa asumiseni ensiaskeleista löydät blogistani lisää tunnisteella "irtiotto".
Tämän kolmen vuoden aikana Alanyassa luonani vierailleet vanhat suomalaiset ystäväni ja sukulaiseni voi laskea yhden käden sormilla. Yhden käden. Kolmen vuoden aikana. Muuten useimmat ystävistäni ovat hyvin liikkuvaista sorttia ja matkustelevat ulkomailla useamman kerran vuodessa, mutta "eivät halua tuhlata lomapäiviään mihinkään Turkkiin". Eivätkä näin ollen siis minuunkaan. Yksin ei onneksi Alanyassa tarvitse olla. Uusia ystäviä ja kavereita on löytynyt Alanyasta paljon. Rikkaus on erimaalaiset ja eri-ikäiset kaverit. Jokin samankaltaisuus meitä vetää puoleensa, vaikka olemmekin hyvin erilaisia ja erilaisista lähtökohdista tänne päätyneet. Monet ovat päätyneet Alanyaan asumaan ja monet vierailevat täällä useita kertoja vuodessa, vaikka eivät täällä varsinaisesti asuisikaan. Monia tapaan myös itse Suomessa käydessäni. Monen Alanyassa asuvan tai vierailevan suomalaisen tavoin olen toki itsekin aikoinaan päästänyt suustani ne surullisen kuuluisat sanat, että ikinä en Turkkiin lähde, mutta yhtä monien tavoin olen sanani joutunut pyörtämään, kun joku Alanyan taikapöly on minuun iskenyt.
Viikon mittaiseen Alanyan pintaraapaisuun sisältyi hyvää ruokaa ja juomaa, upeita vuoristomaisemia, hedelmä- ja vihannesmarkkinat, auringonlaskuja rannalla, pyörähdys öisen baarikadun jytkeessä, shoppailua, turkkilainen hamam ja tietysti kiertelyä Alanyan keskustan alueella ja nähtävyyksillä, kuten satama, Kale köysiratoineen ja näköalaravintoloineen, vanha telakka ja punainen torni. Seuraavana muutama poiminta viikon parhaista paloista.
Viikon ruokapaikat top 3
Ruoka- ja juomapuolen parhaita paloja viikon aikana olivat perinteinen turkkilainen aamiainen vuoristossa Alanyan kaupunkia ihaillen, samppanjabrunssi En Vie Beach -ravintolassa ja lounas Dim-joella. Viikon aikana tutustuttiin mm. perinteisiin turkkilaisiin alkupaloihin, meze, turkkilaisiin täytettyihin lettusiin, gözleme, ja tietenkin myös kebabiin. Epäturkkilaisempia valintoja edustivat esimerkiksi sushilla käynti SushiCo -ravintolassa ja viskillä terästetyt iltakahvit Elite -ravintolassa. Eliten irish coffeet ovat kaupungin parhaat, eikä vähiten mielenkiintoisen valmistusshown vuoksi.En Vie Beach ja samppanjabrunssi
Ensimmäisen päivän valjettua suuntasinne samppanjabrunssille En Vie Beach ravintolaan. En Vie Beach on tyylikäs ravintola Alanyan itäisen rannan puolella, siellä on hyvät ruoat ja hienot näköalat rannalle ja Kalelle. Samppanjabrunssi tarjoillaan sunnuntaisin ja siihen kuuluu lajitelma erilaisia alkupaloja, salaattia, lihaa, kanaa ja shampanjalasit tultiin aina täyttämään niiden tyhjennyttyä. Nälkäisenä ei tarvinnut brunssilta poistua. Eikä selvinpäin. Hintaa samppanjabrunssilla oli 115 tl/hlö (nykykurssilla n. 19 €).
Turkkilainen aamiainen Tepellä
Turkkilainen aamiainen, kahvaltı, on tunnettu monipuolisuudestaan ja käsite siinä missä englantilainenkin aamiainen. Aamiaispaikaksi valikoitui tällä kertaa ravintola Zirve Tepellä. Siellä pöytään kannetaan vaikka minkälaista kippoa ja kuppia erilaisia turkkilaisia herkkuja. Valitettavasti olen surullisen kuuluisa ruokatietämyksestäni ja kokkaustaidoistani, joten en tiedä ehkä puolistakaan mitä ne olivat, mutta hyviä ne olivat ja monta kippoa sekä teelasillista saatiin tyhjennettyä ennenkuin maha oli täysi. Aamiainen Zirvessä 40 tl/hlö (n. 7 €).
Turkkilaisesta aamiaisesta Tepellä olen kirjoittanut aikaisemminkin blogiini:
Tepe Mountana - turkkilainen aamiainen vuoristossa
Lounas Dim-joella
Dim-joen omalaatuisia joen päällä sijaitsevia ravintoloita edusti tällä kertaa Göl piknik. Tarjolla perinteistä turkkilaista ruokaa, mutta näiden Dim-joen ravintoloiden erikoisuus onkin muualla kuin varsinaisessa kulinaristisessa nautinnossa. Dim-joki on kesäisin suosittu piknikpaikka myös paikallisten keskuudessa ja niin paikalliset kuin turistitkin saattavat viettää siellä koko päivän syöden, juoden ja viettäen aikaa joen päällä olevissa lautoissa. Kesäsunnuntaisin Dim-joen ravintolat ovat usein niin täynnä, että sieltä on vaikeuksia löytää edes parkkipaikkaa.
Göl Piknik sijaitsee Dim joen yläpäässä, lähellä patoa ja se valikoitui kohteeksemme tällä kertaa, koska tiesin sen olevan aurinkoinen paikka. Vaikka eleltiinkin jo marraskuun puoliväliä säät pääsääntöisesti suosivat meitä. Viikon ajalle osui vain yksi kovempi sade- ja ukkoskuuro ja sekin vasta illalla.
Dim-joesta voit lukea lisää aikaisemmasta blogikirjoituksestani: Dim-joki (Dimçayı)
Alanyan nähtävyydet top 3
Alanya on niin paljon muutakin kuin hiekkarantoja, bazaarialueita ja suomikuppiloita. Erilaista Alanyaa tykkään yleensä lähteä esittelemään Sapadere-kanjonin ja Dim-joen suuntaan. En koskaan kyllästy niihin maisemiin. Matkaoppaanakin tykkäsin lähteä tekemään Alanyan ihmeet -retken vaikka viikottain. Alanyan ylpeys on tietysti myös keskustan edustalla kohoava Kale-linnoituskukkula ja sen kainalosta löytyvät punainen torni ja vanha telakka.Sapadere-kanjoni
Sapaderen kanjoni sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Alanyasta ja aikaa matkan taittamiseen menee noin tunti. Vaikka matka sinne on aika pitkä, se kannattaa, koska matkan varrella näkee paljon kaikenlaista. Banaaniviljelyksiä, hedelmäpuutarhoja, upeita metsäisiä vuoristomaisemia ja perinteistä kyläelämää. Matkan varrella on esimerkiksi Demirtaksen kylä, joka on nyt samanlainen kuin Alanya oli 30 vuotta sitten ennen turismia sekä Demirtaksen kivitehdas, jossa työstetään marmoria. Jos Sapaderelta suuntaa vielä Dim-tippukiviluolalle näkee matkalla myös Alanyan yliopistoalueen.
Minä rakastan luontoa ja vuoristoa. Itselleni oli aikoinaan yllätys, kuinka upeaa luontoa näin läheltä Alanyaa löytyy. Mielenkiintoinen huomio muuten Alanyaa ja koko Turkin etelärannikkoa reunustavasta Taurus-vuoristosta on, että se kuuluu samaan Alpide nimiseen vuorijonoon, johon myös Alpit ja Himalaja kuuluvat. Vuoristot ovat muodostuneet saman mannerlaattojen törmäyksen yhteydessä, saamme siis ihailla täällä Alppien sukulaisvuoria.
Itse Sapadere on upea ja rauhoittava paikka. Ilma vuoristossa on niin paljon puhtaampaa ja raikkaampaa. Kanjonin läpi kulkee kävelysilta, joka on reilu 500 metriä pitkä. Kanjonin pohjalla virtaa joki ja kanjonin läpi kuljettua korvissa suhisee kymmenien vesiputousten pauhu.
Sapadere-kanjonista löytyy myös aikaisempi blogikirjoitus: Sapadere-kanjoni
Dim-tippukiviluola
Toinen huikea nähtävyys Alanyan alueella on Dim-tippukiviluola. Se on maailman neljänneksi suurin yleisölle avoinna oleva tippukiviluola ja kuin sukellus Taru Sormusten herrasta maailmaan. Sisällä on kaksi luolaa, joista isommalla on mittaa yli 300 metriä. Toinen on vaatimattomampi pieni luola, n. 50 metriä. Tippukivien sanotaan "kasvavan" 1 cm:n sadassa vuodessa, joten siitä voi laskeskella kuinka tuhansia tuhansia tuhansia vuosia vanhan luolan täytyy olla.
Sapadere-kanjonille ja Dim-tippukiviluolalla ei paikallisbussit kulje, joten vuokrasimme auton ja ystäväni lähti kuskiksi. Auton saa päiväksi vuokralle Alanyassa n. 25-30 eurolla.
Dim-tippukiviluolasta voit lukea lisää aikaisemmasta blogikirjoituksestani: Dim-tippukiviluola
Kale, punainen torni ja vanha telakka
Matkasimme teleferik-köysiradalla ylös Kalelle. Sen varrelta avautuu hienot maisemat Kleopatra-rannan suuntaan ja matkalla sain esitellä myös entisiä kotikulmiani Kale-kukkulalla.
Sanotaan, että Kale on kuin pieni kylä keskellä kaupunkia. Siellä on ihan oma tunnelmansa. Tepastelimme linnoitusalueella ja kävimme moskeijassa. Lähdimme kävelemään alas ja pysähdyimme matkan varrella Alaturka-ravintolaan syömään gözlemet ja juomaan lasilliset viiniä. Alhaalla kävimme ihailemassa vanhaa telakkaa ja kiipesimme lopuksi vielä punaiseen torniin.
» Köysirata Alanyassa (Alanya Teleferik)
» Kale-linnoitus (Alanya Kalesi)
» Punainen torni (Kızıl Kule)
» Alanyan telakka (Tersane)
Olen ehkä jäävi sanomaan, mutta minusta lomaviikko Alanyassa ei näytä yhtään hassummalle näin blogikirjoituksen muodossakaan. Voisitko sinä kuvitella antavasi mahdollisuuden Alanyalle ja tuhlata lomapäiviäsi Turkkiin? Tai jos olet jo niin tehnyt niin mitä paikkoja sinä haluaisit Alanyasta esitellä?
perjantai 6. tammikuuta 2017
Turkkilainen aamiaisbrunssi Dim-joella
Dim-joki on ihana käyntikohde kuumina kesäpäivinä, mutta myös talviaikaan sieltä löytyy ihania aamiaispaikkoja.
Lempipaikkani Dim-joen ravintoloista on Dimçayı Pinarbasi Restaurant, joka tarjoilee talviviikonloppuisin kattavan buffetaamiaisen. Salin keskellä loimuaa takka, joka lämmittää mukavasti aamiaisruokailijoita. Buffetpöydät notkuvat turkkilaisia herkkuja; erilaisia juustoja, oliiveja, hedelmiä, tomaattia, kurkkua, paprikaa, kananmunia eri muodoissa, pähkinöitä ja siemeniä, viininlehtikääryleitä, täytettyjä paprikoita, turkkilaista jugurttia ja erilaisia tahnoja sekä jälkiruoaksi sokerisia herkkuja. Paikan päällä on "lätynpaistajat" paistamassa täytettyjä vehnälettuja, gözleme, ja noutopöydästä löytyy myös turkkilaista munakasta, menemen, jossa mausteena suolaa ja pippuria, tomaattia, paprikaa ja sipulia.
Olen itseasiassa alkanut tykkäämään näistä noutopöytäaamiaisista enemmän kuin vuoristoaamiaisista, jossa kaikki kannetaan valmiina pöytään. Itse noudettaessa ei ruokaa joudu niin paljon hukkaan.
Aamiainen vastapuristetun appelsiinimehun kera maksoi kahdelta henkilöltä yhteensä 57 liiraa (eli n. 19,60 €).
» Dimçayı Pinarbasi Restaurant, www.facebook.com/dimcayipinarbasi
Katso aikaisemmasta blogikirjoituksestani miltä Dimçayı Pinarbasi Restaurant näyttää kesäaikaan:
» Dim-joki (Dimçayı)
Tunnisteet:
aamiainen,
alanya,
dim-joki,
maailmalla,
ruoka,
turkki,
turkkilainen aamiainen,
turkkilainen ruoka
0
kommenttia

torstai 10. maaliskuuta 2016
Bussilla liikkuminen Alanyassa
Jos haluaa säästää jalkojaan tai taksimaksuissa on Alanyassa kätevää matkustaa bussilla. Bussin kertamaksu on 3 TL/matka. Jos liikut enemmänkin busseilla kannattaa hankkia Kent Kart -bussikortti, johon voit ladata bussimatkoja, jolloin kertamaksu on hieman edullisempi. Samaa korttia voi käyttää myös useampi henkilö.
Ruuhka-aikaan bussit voivat olla hyvinkin täynnä ja istumatilaa olla niukalti. Matkan aikana on kuitenkin ihailtavaa seurata, kuinka vanhuksille ja lasten kanssa matkustaville tarjotaan aina istumapaikkaa. Ei kuitenkaan ihan niin hanakasti kuin Istanbulin liikenteessä.
Bussiasemia Alanyasta löytyy kaksi. Varsinainen linja-autoasema (Alanya Otogarı) sijaitsee Alanyan läntisellä puolella ja sieltä lähtee hyvin varusteltuja pitkän matkan busseja. Niihin pitää ostaa lippu erikseen, joko asemalta tai bussin kyydistä. Minibussien Dolmus-asema taas löytyy Alanyan keskustasta, läheltä perjantaibasaaria (Cuma Pazari).
Ohessa muutama vinkki mihin bussiin kannattaa hypätä, jos haluaa vaikka Oban markkinoille, kauppakeskus Alanyumiin shoppailemaan, Kale-linnoitukselle ihailemaan maisemia tai Dim-joelle vilvoittelemaan:
1 - Atatürk Caddesi
Bussi numero 1 suhaa edes takaisin Atatürk bulevardia ja itäistä rantakatua Ahmet Tokuş bulevardia, itäisimmillään aina Kesteliin asti. Bussilla pääsee kätevästi esimerkiksi maanantaisin Oban markkinoille. Oban markkinoille vie Atatürk bulevardilta myös bussi numero 101.
» Oban markkinat
2 - 25 MT
Tämä bussi kulkee 25 metrin katua ja se kuljettaa sinut shoppailemaan vaikka kauppakeskus Alanyumiin tai Cikcillin markkinoille. Alanyumiin pääset myös busseilla numero 11 tai 202. Bussi numero 2 tekee ennen Alanyumia pienen lenkin mäellä olevan sairaalan kautta (Devlet Hastanesi), bussi numero 202 jättää tämän lenkin tekemättä.
» Shoppailu Alanyassa
» Cikcillin markkinat Alanyassa
4 - Kale (Castle)
Bussilla numero 4 pääsee Kale-linnoitukselle. Alanya Kale on keskiaikainen linnoitus, joka kohoaa parhaimmillaan 250 metriä merenpinnasta. Kalelta avautuvat upeat maisemat Alanyan ylle ja linnoitukselle kiemurtelevan tien varrella sijaitsee pieniä kahviloita ja ravintoloita sekä myyntikojuja, joissa kaupataan käsitöitä ja matkamuistoja.
» Kale-linnoitus (Alanya Kalesi)
» Kale-kukkula
5 - Tepe
Bussi numero 5 kiipeää vuoristoon, josta löydät suosittuja näköalaravintoloita. Lähde herkuttelemaan turkkilaiselle aamiaiselle esimerkiksi Tepe Mountana tai Manzara -ravintolaan. Runsaan aamiaisen ohessa voit ihailla upeita maisemia.
» Tepe Mountana - turkkilainen aamiainen vuoristossa
10 - Dimçayı
Bussi numero 10 lähtee perjantaibasaarin takaa olevalta Dolmus-asemalta Dim-joelle. Vuorten välissä kiemurtelevan Dim-joen varrelle on rakennettu useita ravintoloita, joissa voi lounastaa viihtyisissä joen päällä olevissa lautoissa tai terassirakennelmissa.
» Dim-joki (Dimçayı)
Lisää busseja sekä tarkemmat reitit ja aikataulut löydät osoitteesta:
www.alanyalovers.com/en/alanya-ozel-halk-otobusu-saatleri/1
Voit ladata puhelimeesi myös sovelluksen, josta näet Alanyan bussien aikataulut:
» Google Play: Alanya Otobüs Saatleri
» App Store: Alanya Otobüs Saatleri
Ruuhka-aikaan bussit voivat olla hyvinkin täynnä ja istumatilaa olla niukalti. Matkan aikana on kuitenkin ihailtavaa seurata, kuinka vanhuksille ja lasten kanssa matkustaville tarjotaan aina istumapaikkaa. Ei kuitenkaan ihan niin hanakasti kuin Istanbulin liikenteessä.
Bussiasemia Alanyasta löytyy kaksi. Varsinainen linja-autoasema (Alanya Otogarı) sijaitsee Alanyan läntisellä puolella ja sieltä lähtee hyvin varusteltuja pitkän matkan busseja. Niihin pitää ostaa lippu erikseen, joko asemalta tai bussin kyydistä. Minibussien Dolmus-asema taas löytyy Alanyan keskustasta, läheltä perjantaibasaaria (Cuma Pazari).
1 - Atatürk Caddesi
Bussi numero 1 suhaa edes takaisin Atatürk bulevardia ja itäistä rantakatua Ahmet Tokuş bulevardia, itäisimmillään aina Kesteliin asti. Bussilla pääsee kätevästi esimerkiksi maanantaisin Oban markkinoille. Oban markkinoille vie Atatürk bulevardilta myös bussi numero 101.
» Oban markkinat
2 - 25 MT
Tämä bussi kulkee 25 metrin katua ja se kuljettaa sinut shoppailemaan vaikka kauppakeskus Alanyumiin tai Cikcillin markkinoille. Alanyumiin pääset myös busseilla numero 11 tai 202. Bussi numero 2 tekee ennen Alanyumia pienen lenkin mäellä olevan sairaalan kautta (Devlet Hastanesi), bussi numero 202 jättää tämän lenkin tekemättä.
» Shoppailu Alanyassa
» Cikcillin markkinat Alanyassa
4 - Kale (Castle)
Bussilla numero 4 pääsee Kale-linnoitukselle. Alanya Kale on keskiaikainen linnoitus, joka kohoaa parhaimmillaan 250 metriä merenpinnasta. Kalelta avautuvat upeat maisemat Alanyan ylle ja linnoitukselle kiemurtelevan tien varrella sijaitsee pieniä kahviloita ja ravintoloita sekä myyntikojuja, joissa kaupataan käsitöitä ja matkamuistoja.
» Kale-linnoitus (Alanya Kalesi)
» Kale-kukkula
5 - Tepe
Bussi numero 5 kiipeää vuoristoon, josta löydät suosittuja näköalaravintoloita. Lähde herkuttelemaan turkkilaiselle aamiaiselle esimerkiksi Tepe Mountana tai Manzara -ravintolaan. Runsaan aamiaisen ohessa voit ihailla upeita maisemia.
» Tepe Mountana - turkkilainen aamiainen vuoristossa
10 - Dimçayı
Bussi numero 10 lähtee perjantaibasaarin takaa olevalta Dolmus-asemalta Dim-joelle. Vuorten välissä kiemurtelevan Dim-joen varrelle on rakennettu useita ravintoloita, joissa voi lounastaa viihtyisissä joen päällä olevissa lautoissa tai terassirakennelmissa.
» Dim-joki (Dimçayı)
Lisää busseja sekä tarkemmat reitit ja aikataulut löydät osoitteesta:
www.alanyalovers.com/en/alanya-ozel-halk-otobusu-saatleri/1
Voit ladata puhelimeesi myös sovelluksen, josta näet Alanyan bussien aikataulut:
» Google Play: Alanya Otobüs Saatleri
» App Store: Alanya Otobüs Saatleri
Tunnisteet:
25 metrin katu,
alanya,
Atatürk bulevardi,
bussi,
dim-joki,
julkinen liikenne,
kale,
maailmalla,
tepe,
turkki
6
kommenttia

maanantai 28. heinäkuuta 2014
Alanyan Top 5
Alanyassa riittää nähtävää ja koettavaa. Tässä muutama omista lempipaikoistani Alanyassa.
Kohteista olen kirjoittanut myös lisää tietoa ja ottanut kuvia, joita pääset katsomaan lue lisää -linkistä.
Dim-joki on kesäisin suosittu piknikpaikka myös paikallisten keskuudessa ja niin paikalliset kuin turistitkin saattavat viettää siellä koko päivän ottaen nokoset joen päällä olevissa lautoissa, pelaten pelejä, lukien kirjaa, ihaillen vuoristomaisemia ja pulahtaen välillä virkistävässä +10 asteisessa joessa.
» Lue lisää kirjoituksestani: Dim-joki (Dimçayı)
Sapadere-kanjoniin pääsee tutustumaan yli 700 metriä pitkää puista kävelysiltaa pitkin, joka kulkee laakson läpi, kanjonin jylhien, 400 metriä korkeiden seinien välissä. Laakson pohjalla virtaa joki, joka muodostaa useita vesiputouksia ja turkooseja luonnonvesialtaita, joissa voi käydä pulahtamassa. 10-12 asteinen vesi viilentää myös ilmaa, joten kanjonilla ei ole tuskaisen kuuma helteisinäkään päivinä.
» Lue lisää kirjoituksestani: Sapadere-kanjoni
Viileässä ja kosteassa luolassa kuljetaan ylös alas pitkin valaistuja kävelysiltoja. Luolan perällä on pieni kirkasvetinen järvi ja tippukivien stalagmiitit ja stalagtiitit ovat muodostaneet uskomattomia muodostelmia, jotka on valaistu näyttävästi. Valaistuksesta huolimatta luolassa oli hämärää ja oman lisän tarunomaiseen tunnelmaan toi huilisti, jonka soitto kaikui luolan korkeasta katosta ja seinistä.
» Lue lisää kirjoituksestani: Dim-tippukiviluola
» Lue lisää kirjoituksestani: Jeeppisafari Alanyassa
Kale on oiva paikka vain kävellä ja vaellella kaikessa rauhassa kameran kanssa. Välillä istahtaen kiven nokkaan, syömään evääksi otettuja tuoreita hedelmiä ja polttelemaan tupakan tai pari. Nauttien auringosta ja merinäköalasta, odotellen, että ehkä saattaisi nähdä vilaukselta vaikka liskoja. Liskojen lisäksi kukkulalla liikkuu myös kissoja, kanoja, vuohia ja olenpa sieltä bongannut kerran kilpikonnankin.
» Lue lisää kirjoituksestani: Kale-kukkula
Alanya ei ole vain tylsä rantalomakohde, vaan siellä riittää paljon nähtävää myös aktiivilomailijalle. Alanyaa ympäröivät jylhät vuoret, joilla riittää luontoa ja upeita maisemia. Historian ystäville Alanya ja sen ympäristö tarjoavat myös paljon tutkittavaa, esimerkiksi Kale-kukkulan ympäristön ansiosta Alanya on ollut ehdolla myös Unescon maailmanperintökohteeksi.
Kaikki Alanyaan liittyvät kirjoitukseni löydät blogistani tunnisteella alanya.
Ja jos Alanyan alkaa tympäisemään aina voi viettää päivän tai pari Sidessä. Lue lisää kirjoituksistani:
» Omatoimimatka Alanyasta Sideen
» Antiikkinen Side
Kohteista olen kirjoittanut myös lisää tietoa ja ottanut kuvia, joita pääset katsomaan lue lisää -linkistä.
Dim-joki (Dimçayı)
Vuorten välissä kiemurteleva Dim-joki (Dimçayı) on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, varsinkin kuumina kesäpäivinä. Dim-joki on noin kymmenen kilometrin päässä Alanyasta ja sen varrelle on rakennettu useita ravintoloita, joissa voi lounastaa viihtyisissä joen päällä olevissa lautoissa tai terassirakennelmissa.Dim-joki on kesäisin suosittu piknikpaikka myös paikallisten keskuudessa ja niin paikalliset kuin turistitkin saattavat viettää siellä koko päivän ottaen nokoset joen päällä olevissa lautoissa, pelaten pelejä, lukien kirjaa, ihaillen vuoristomaisemia ja pulahtaen välillä virkistävässä +10 asteisessa joessa.
» Lue lisää kirjoituksestani: Dim-joki (Dimçayı)
Sapadere-kanjoni
Sapadere-kanjoni löytyy Alanyasta noin 40 kilometriä itään päin. Matkalla kanjonille voi ihailla myös huikeita vuoristomaisemia.Sapadere-kanjoniin pääsee tutustumaan yli 700 metriä pitkää puista kävelysiltaa pitkin, joka kulkee laakson läpi, kanjonin jylhien, 400 metriä korkeiden seinien välissä. Laakson pohjalla virtaa joki, joka muodostaa useita vesiputouksia ja turkooseja luonnonvesialtaita, joissa voi käydä pulahtamassa. 10-12 asteinen vesi viilentää myös ilmaa, joten kanjonilla ei ole tuskaisen kuuma helteisinäkään päivinä.
» Lue lisää kirjoituksestani: Sapadere-kanjoni
Dim-tippukiviluola
Alanyan lähistöllä on useita luolia (esim. Damlatas ja Cüceler), mutta yli 300 metrinen Dim-luola on niistä mielestäni kaikkein vaikuttavin. Maailman kolmanneksi pisin tippukiviluola sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Alanyan keskustasta.Viileässä ja kosteassa luolassa kuljetaan ylös alas pitkin valaistuja kävelysiltoja. Luolan perällä on pieni kirkasvetinen järvi ja tippukivien stalagmiitit ja stalagtiitit ovat muodostaneet uskomattomia muodostelmia, jotka on valaistu näyttävästi. Valaistuksesta huolimatta luolassa oli hämärää ja oman lisän tarunomaiseen tunnelmaan toi huilisti, jonka soitto kaikui luolan korkeasta katosta ja seinistä.
» Lue lisää kirjoituksestani: Dim-tippukiviluola
Jeeppisafari
Erilaisia jeeppisafareita järjestetään ympäri Alanyaa. Jeepeillä voi lähteä ihailemaan jylhiä vuoristomaisemia esimerkiksi Dim-joen ja -tippukiviluolan tai Sapadere-kanjonin ympäristöön. Monelle Alanyaa rantalomakohteena pitävälle saattaa tulla yllätyksenä kuinka upea luonto Alanyan ympärillä on; banaaniviljelmiä, korkeita vuoria, metsiä, jokia ja laaksoja.» Lue lisää kirjoituksestani: Jeeppisafari Alanyassa
Kale-kukkula
Keskellä Alanyaa kohoavalla niemellä sijaitsee yksi Alanyan tunnetuimmista nähtävyyksistä: Kale-linnake. Se sijaitsee noin 250 metriä merenpinnan yläpuolella ja ylhäältä avautuvat hienot näkymät Alanyan ylle. Auringonlasku Kleopatra-rannan puolelle on upea ja itäpuolelta taas on legendaariset maisemat Punaisen tornin ja Alanyan sataman suuntaan. Matkalla linnoitukselle sijaitsee pieniä kahviloita ja ravintoloita sekä myyntikojuja, joissa kaupataan käsitöitä ja matkamuistoja.Kale on oiva paikka vain kävellä ja vaellella kaikessa rauhassa kameran kanssa. Välillä istahtaen kiven nokkaan, syömään evääksi otettuja tuoreita hedelmiä ja polttelemaan tupakan tai pari. Nauttien auringosta ja merinäköalasta, odotellen, että ehkä saattaisi nähdä vilaukselta vaikka liskoja. Liskojen lisäksi kukkulalla liikkuu myös kissoja, kanoja, vuohia ja olenpa sieltä bongannut kerran kilpikonnankin.
» Lue lisää kirjoituksestani: Kale-kukkula
Alanya ei ole vain tylsä rantalomakohde, vaan siellä riittää paljon nähtävää myös aktiivilomailijalle. Alanyaa ympäröivät jylhät vuoret, joilla riittää luontoa ja upeita maisemia. Historian ystäville Alanya ja sen ympäristö tarjoavat myös paljon tutkittavaa, esimerkiksi Kale-kukkulan ympäristön ansiosta Alanya on ollut ehdolla myös Unescon maailmanperintökohteeksi.
Kaikki Alanyaan liittyvät kirjoitukseni löydät blogistani tunnisteella alanya.
Ja jos Alanyan alkaa tympäisemään aina voi viettää päivän tai pari Sidessä. Lue lisää kirjoituksistani:
» Omatoimimatka Alanyasta Sideen
» Antiikkinen Side
Tunnisteet:
alanya,
dim-joki,
jeeppisafari,
kale,
maailmalla,
sapadere-kanjoni,
tippukiviluola,
turkki
0
kommenttia

tiistai 22. heinäkuuta 2014
Dim-joki (Dimçayı)
Vuorten välissä kiemurteleva Dim-joki (Dimçayı) on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, varsinkin kuumina kesäpäivinä. Dim-joki on noin kymmenen kilometrin päässä Alanyasta ja sen varrelle on rakennettu useita ravintoloita, joissa voi lounastaa viihtyisissä joen päällä olevissa lautoissa tai terassirakennelmissa.
Dim-joki on kesäisin suosittu piknikpaikka myös paikallisten keskuudessa ja niin paikalliset kuin turistitkin saattavat viettää siellä koko päivän ottaen nokoset joen päällä olevissa lautoissa, pelaten pelejä, lukien kirjaa, ihaillen vuoristomaisemia ja pulahtaen välillä virkistävässä +10 asteisessa joessa.
Dim-joelle pääsee suomalaisten matkatoimistojen ja paikallisten retkijärjestäjien järjestämillä retkillä, mutta joelle pääsee helposti myös omatoimisesti. Taksit ottavat reissusta Dim-joelle sesonkiaikana noin 100-120 liiraa, maksu ja kuljetukset kannattaa sopia etukäteen. Usein sovitaan, että taksikuski vie joelle ja odottelee siellä muutaman tunnin ja tuo takaisin. Joelle pääsee myös bussilla numero 10.
Samalla retkellä voi käydä myös ylhäällä vuorilla olevassa 300 metriseessä Dim-tippukiviluolassa. Se on maailman kolmanneksi pisin tippukiviluola, jonka perällä on pieni kirkasvetinen järvi.
» Lue lisää: Dim-tippukiviluola
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)