Roadtrip ja miniloma Kaşin ympäristössä

Olin jo pitkään haaveillut pääseväni pienelle roadtripille ja viime viikolla siihen avautui mahdollisuus. Kaverillani on asunto Kaşissa, josta hänen piti lähteä hakemaan tavaroita ja niinpä me tytöt hyppäsimme kyytiin ja pääsimme viettämään parin päivän miniloman Kaşiin, Antalyan maakunnan toiselle laidalle.

Alanyasta Antalyaan maisemat ovat käyneet jo tutuiksi, aakeaa ja laakeaa peltomaisemaa, mutta Antalyan jälkeen maisemat muuttuvat. Kemeristä Kumlucaan maisemat ovat hyvin metsäiset. Sää menomatkalla oli sateinen ja pilvet roikkuivat alhaalla sumuisten vuorten päällä. Finiken ja Demren välillä on taas hyvin näyttävä osuus serpentiinitietä, joka kulkee aivan meren rannassa. Tie on niin kiemurainen, että paluumatkalla allekirjoittanut tuli kiemurtelusta vallan huonovointiseksi ja joutui siirtymään auton etupenkille. Alanyasta Kaşiin on matkaa noin 300 kilometriä ja lähdimme Alanyasta liikkeelle tiistai-aamuna noin kello 10:30 ja olimme perillä Kaşissa, muutaman vessa- ja kessupysähdyksen jälkeen, noin kello 16 pintaan (paikallisbusseilla vastaava matka kesti aikoinaan n. 7,5 tuntia). 

Olen käynyt Kaşissa hyvin pikaisesti aikaisemmin vieraillessani Kreikan puolella Kastelórizon saarella, joka sijaitsee aivan Kaşin edustalle, voit lukea siitä seikkailusta aikaisemmista blogikirjoituksistani:
» lauluni sadepäivän varalle: Kaş - pikaretki sinne ja takaisin 
» lauluni sadepäivän varalle: Kastelórizo - hyppäys Kreikan puolelle 

Nyt sain hieman paremman, vaikkakin silti hyvin pikaisen katsauksen Kaşiin ja sen ympäristöön, kun matkassamme oli hyvä paikallisopas, joka oli asunut Kaşissa muutaman vuoden. Toivottavasti pääsen tutustumaan paikkoihin myöhemmin vielä paremmalla ajalla ja keleillä.

Kalkan

Keskiviikkona kävimme ajelulla Kalkanilla, joka on kylä 25 kilometriä Kaşin länsipuolella. Kalkan on vanha kalastajakaupunki, joka oli 1970-luvulle saakka ainoa turvallinen satama Kaşin ja Fethiyen välillä. 1920-luvun alkuun asti lähes kaikki Kalkanin asukkaat olivat kreikkalaisia ja kylä onkin kuuluisa valkoisista kreikkalaistyylisistä taloistaan. Vuonna 1923 Kalkanin kreikkalaiset asukkaat jättivät kaupungin Kreikan ja Turkin väestönvaihdon takia. Nykyään kaupunki on erityisesti brittien suosiossa ja suurin osa Kalkanin lomailijoista on Yhdistyneestä kuningaskunnasta, joka näkyy myös katukuvassa ja kauppojen tarjonnassa.

Se meidät tällä kertaa varsinaisesti Kalkaniin toikin, kun kaverini halusi hakea sieltä Marmiteä, ruokauutetta, joka on brittien suosiossa. Marmite on tahmea, tummanruskea tahna, joka syntyy oluenvalmistuksen sivutuotteena ja se on merkittävä vegaanisena B-vitamiinien lähteenä. Sitä tarttuikin sitten mukaan monta purkkia, koska kaverini ei ole onnistunut sitä Alanyasta löytämään. Vuorilta alas vyöryvät pilvet ja talvinen, myrskyä orastava keli ei houkutellut tutustumaan tällä kertaa Kalkaniin sen enempää vaan suuntasimme myrskyn alta takaisin kohti Kaşia.

Kaputaş ranta

Kalkanista tullessa pysähdyimme upealla Kaputaş rannalla. Ranta sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Kaşista, D400 tien varrella. Poukamaa reunustavat jyrkät kalliot ja syvä kapea kanjoni. Alas rannalle vievät pitkät portaat ja vesi on upean turkoosin väristä. Kaputaş on kesäisin hyvin suosittu ranta ja rannalle on ehdottomasti päästävä vielä uudelleen, kun kelit ovat otollisemmat. 

Matkailusivusto Tripadvisorissa Kaputaş on äänestetty Turkin kolmanneksi hienoimmaksi rannaksi:
» Tripadvisor: Beaches in Turkey‎, https://www.tripadvisor.com/Attractions-g293969-Activities-c61-t52-Turkey.html

Antiphelloksen amfiteatteri

Kalkanilta tullessa ajelimme Kaşin Peninsulassa, jossa sijaitsee paljon huviloita ja myös muutamia hotelleita. Sieltä löytyi myös vanha hellenistiseltä ajalta peräisin oleva amfiteatteri. 

Nykyisen Kaşin alueella sijainnut Antiphellos, Lyykian kielellä Habesos tai Habesan, oli yksi antiikin Lyykian alueen vanhoista asutusalueista ja tärkeä satamakaupunki Rooman valtakunnan aikana. 

Antiphelloksen amfiteatterin sanotaan olevan Anatolian alueen ainoa teatteri, joka avautuu suoraan merelle päin. Amfiteatterista onkin hienot näkymät merelle ja Kaşia ympäröiville vuorille. Teatterin 26 istuinriville mahtui aikoinaan jopa 4000 katsojaa. Teatteri on kunnostettu vuonna 2018 ja uudet marmoripenkit odottavat nyt tyylikkäästi ikääntymistään vanhempien rinnalla.

Kaşin vanha kaupunki ja Kuninkaan hauta (Kral Mezarı)

Kaşin keskustaan saavuttuamme taivas oli taas sininen ja pidimme kahvitauon Kaşin vanhassa kaupungissa, tyylikkäässä pienessä Godo-kahvilassa. Sen vierestä löytyi myös "Kuninkaan hauta", joka on peräisin 4. vuosisadalta eKr. Alueella on vanhoja viehättäviä puutaloja, kapeita kujia, kahviloita ja myös ns. "pitkä basaari" (long bazaar), jossa on "normaaliaikoina" matkamuistoja ja käsitöitä myyviä putiikkeja. 

Kuninkaan hauta on Lyykian aikainen sarkofagi, joka koostuu kolmesta osasta. Alempi hautakammio on noin 1,5 metriä korkea ja sen yläpuolella on tavallinen, noin 0,80 metriä korkea osa, jotka on molemmat hakattu kivestä. Yläosassa on itse sarkofagi, joka on hakattu erillisestä kivestä ja sen päällä on tyypillinen lyykialainen kivikansi. Kannen kummallakin puolella on kaksi leijonanpäätä. Haudan alaosassa on lyykialaista kirjoitusta.

Haimme vielä keskustasta ruokaa ja ehdimme juuri takaisin asunnolle, kun myrsky iski. Kunnon talvimyrsky kuritti koko Turkin etelärannikkoa aina Marmariksesta Alanyaan asti.

Pyhän Nikolauksen kirkko

Lähtöpäivänä torstaina myrsky oli laantunut ja paluumatkalla Kaşista Alanyaan pysähdyimme Demreen ihailemaan Pyhän Nikolauksen kirkkoa. Pyhä Nikolaus oli antiikin aikaisen Myran kaupungin piispa ja häntä pidetään Joulupukin alkuhahmona ja esi-isänä. Pyhästä Nikolauksesta ja kirkosta tulossa oma blogikirjoituksensa myöhemmin.

Lue blogikirjoitukseni Pyhän Nikolauksen kirkosta:
» lauluni sadepäivän varalle: Pyhän Nikolauksen kirkko Demressä 

Kannattaa käydä Instagram-tililtäni katsomassa tarinoita Kaşin roadtripiltämme. Sieltä löydät videoita Kaputaş rannalta, vuoristoteiltä ja kuvia matkan varrelta. Tarinoita olen arkistoinut kohokohtiin nimellä "#kaş". Ota toki myös muutenkin tilini seurantaan, sieltä löydät kuvia ja tarinoita uusimmista seikkailuistani:
» Instagram: @titityyppi, www.instagram.com/titityyppi/

Antalyan vanha kaupunki (Kaleiçi)

Antalya on tuttu monelle suomalaiselle lähinnä läpikulkupaikkana matkalla Sideen tai Alanyaan. Haaveenani oli ollut jo pitkään lähteä tutustumaan Antalyaan ja katsomaan mitä sillä on tarjottavanaan. Nappasin naapurini matkaan ja lähdimme pienelle viikonloppulomalle tutustumaan maakuntamme pääkaupunkiin.

Hyppäsimme Alanyan linja-autoasemalta bussiin ja otimme suunnan kohti Antalyaa. Matkaa sinne kertyy reilu 130 kilometriä ja aikaa matkaan saa tuhrautumaan bussilla yli kaksi tuntia. Bussimatka Alanyasta Antalyaan maksoi 20 TL (n. 5 euroa) ja aina täytyy ihastella turkkilaista palvelukulttuuria; bussimatkan aikana tarjoillaan ilmaiseksi teetä, vettä ja virvoitusjuomia sekä penkit on varusteltu näytöillä, joista voi katsella tv:tä, elokuvia, kuunnella musiikkia tai pelata.

Antalyan tunnetuimpia nähtävyyksiä on sen vanha kaupunki, Kaleiçi, joten olimme valinneet hotellimme sieltä. Taksimatka Antalyan linja autoasemalta hotellille maksoi n. 30 TL (n. 8 euroa).

Vanhaa kaupunkia kiertää massiivinen kivimuuri. Tunnetuin ja näyttävin sisäänkäynti kaupunkiin on Hadrianuksen portti, joka on johdattanut kaupunkiin jo Rooman valtakunnan ajoilta asti.

Tunnelmallisilta vanhoilta kaduilta löytyy ottomaaniajalta peräisin olevia puna-kattoisia taloja, joissa sijaitsee viihtyisiä ravintoloita, pieniä kauppoja ja hotelleja. Pari päivää vierähtää helposti pelkästään vanhan kaupungin kapeita kujia kierrellessä. Ja tietysti pakolliselle lomaviinille välillä istahtaen.

Myös Antalyan vanhan kaupungin yöelämään kävimme tutustumassa. Illalla ravintolat täyttyivät ihmisistä, tähän aikaan vuodesta lähinnä paikallisista. Kävimme kuuntelemassa turkkilaista livemusiikkia ensin Tudors ravintolassa, jota oli TripAdvisor -palvelussa kehuttu yhdeksi Kaleiçin parhaimmista livemusiikkipaikoista.

Seuraavana iltana paikallisoppaamme kehotti meitä tutustumaan Akdeniz Çiçek Pasajı -ravintolaan. Ja se todellakin oli tutustumisen arvoinen. Turkkilainen ravintola kolmessa kerroksessa, jossa sattui vierailumme aikana soittamaan Grup Abdul niminen kokoonpano erinomaisen hyvää turkkilaista musiikkia. Paikan äänentoistokin oli todella miellyttävä, eikä musiikin voimakkuus rasittanut liikaa tärykalvojamme.

Aikaisemmista kirjoituksistani olettekin jo ehkä huomanneet, että rakastan satamia. Niissä vain on sitä jotakin. Joten jos paikasta löytyy satama, minun on päästävä sinne. Ja Antalyan vanhasta kaupungistahan löytyi, Marina, vanha roomalainen satama, jossa viehättäviä vanhoja kalastajapaatteja sekä merirosvolaivoja päiväristeilyjä varten.

Ihana ja eläväinen Antalyan vanha kaupunki oli siis ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jonne on päästävä joskus vielä uudelleen.