lauantai 25. helmikuuta 2012

Kammiovuori



Hiskiaan luola.
Vuori valloitettu 16.9.2011.
Kaksi isoa korppia liiteli vuoren päällä. Korpit ovat kyllä niin hienoja ja viisaita lintuja, jos niiden kieltä opettelisi
saisi paljon tietoa ympärillä liikkuvista eläimistä. Korpeilla kun kerrotaan olevan omat äännähdyksensä niille kaikille.
Jyrkimpiin kohtii on liikkujien avuksi on kiinnitetty köysiä.
Kammiovuorelle jääkausi jätti jälkeensä suuria siirtolohkareita.
Siinäkö se retkeilykärpänen nyt on? Vuoren valloitus onnistui hirvikärpäsistä huolimatta.

Kevättä odotellessa ja retkeilykärpästä herätellessä yksi seikkailu syksyltä, kun kävimme valloittamassa Sysmän Kammiovuoren. Paikka on yksi Etelä-Suomen korkeimmista kohdista, 220 metriä merenpinnasta. Reppuun pakattiin eväät, jotka nautittiin rauhassa Sysmän katolla hienoja maisemia ihaillen.

Vuoren kupeessa olevassa luolassa kerrotaan asuneen 1900-luvun alkupuolella Hiskias-niminen kulkuri-murhamies, joka pakeni vuorelle poliisia. Selviytyäkseen hengissä hän metsästi, kalasti ja varasti alueen taloista ruokatarvikkeita.


Ensikesän seikkailuita Sysmän suunnalla voisivat olla vaikka Päijätsalon luontopolku sekä Kelvenne, jotka ovat molemmat osa Päijänteen kansallispuistoa. Kelventeellä tuli lapsuudessa vietettyä monta kesää telttaillen. Aikuisiälläkin siellä on tullut yksi juhannus vietettyä kaveriporukalla.

» Lisää tietoa em. paikoista täällä Soiniemen sivuilla: Tekemistä ja näkemistä

lauantai 18. helmikuuta 2012

Välipäivät


Joulun ja vuodenvaihteen välipäivät mökillä. Rauhoituttiin, levättiin ja ulkoiltiin. Vietettiin ensimmäistä hääpäivää. Ihmeteltiin luonnon hiljaista kauneutta ja järveä, jonka ranta jäätyy rapsahdellen. Yöllä pimeällä rannalla kuunneltiin jäätyvän järven toisenlaista ääntelyä. Tehtiin ja jäljestettiin koirien kanssa tonnikala- ja verijälkeä sekä nuuskittiin tarkkaan kaikkien muidenkin jäljet. Katsottiin maratonina Harry Potter -elokuvia. Pelättiin raketteja mustan pojan kanssa.


Eikä ole toista paikkaa maailmassa, jossa olisin välipäivät mielummin viettänyt. Tapani- ja Hannu-myrskyjen kurittaessa oltiin välillä ilman sähköjä. Juoksevaa vettä mökillä ei ole muutenkaan. Tuulen myrskytessä ulkona, kynttilöiden valossa, tulen loimutessa takassa, tärkeimpien ympäröimänä.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kuuraparta

Siitä oman pään sisäisestä tahtojen taistosta syntyi sitten tällainen lopputulos.

Syyskuussa laumaamme liittyi vahvistus Espanjasta. Kolmevuotias sekarotuinen uros. Azkabanin paimenkoiraksi me sitä kutsutaan. Koira, josta sain kaivattua seuraa niin lenkkipoluille kuin pidemmillekin vaelluksille. Iso musta turvaksi pimeimmillekin kujille.

Päätösten teko ei ole minulle helppoa, joten kolmannen koiran hankkiminen oli pitkä ja raskas prosessi. Tyhjyyden pelkoa, syyllisyyttä ja petturuutta. Yritin kuunnella sydäntäni. Pohtia "mitä minä haluaisin tehdä" ja "mitä minä tekisin, jos ei pelottaisi". Pitää ne mielessä ja toimia niiden mukaisesti. Nähdä itseni paikassa, jossa haluaisin olla. Tekemässä asioita, joita haluan tehdä. Mutta ei ole helppoa sydämen kuuntelu, varsinkin jos on ikänsä ollut tällainen analyyttinen pää-ihminen, että kaikki asiat pitää pohtia ja jahkailla. Miettiä läpi kaikkien päätösten worst-case-scenariot.

Elämä on lyhyt ja niin monesti kuulee ympäriltään, että ihmiset voivottelevat ja katuvat niitä asioita, joita eivät ole tehneet kuin niitä mitä ovat tehneet. Mutta silti minä pelkään tekeväni niitä virheitä ja vääriä päätöksiä niin paljon, että pelkään, että sen takia jätän jotain tekemättä ja kokematta.

Otin riskin. Tein ja tulen toivottavasti kokemaan.

Maailman yksinäisin tyttö ei ole enää niin yksinäinen ja muutakin valoa pilkahtelee jo tunnelin päässä.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Retkeilykärpänen








Näissä maisemissa se kai kesällä lopullisesti iski. Kuusamossa, Oulangan kanjonin päiväreitillä. Retkeilykärpänen.

Kesäloman jäljiltä arkeen palatessa ja töitä puurtaessa pitää olla joku motivaattori jatkaa. Minä löysin sen nyt tästä. Jotain, jota odottaa ja suunnitella. Jotain, joka motivoi tekemään töitä ja rahaa. Talven pimeys ja kylmyys melkein päästivät sen taas unohtumaan. Kaikki mikä vielä kesällä ja syksyllä tuntui kiinnostavalta ja mukavalta, menettikin merkityksensä pimeyden ja pakkasen purressa. Näin kevättä kohti mennessä on taas aika alkaa puhaltamaan retkeilykärpästä henkiin.

Seurustelumme alkuaikoina tykkäsimme retkeillä, kulkea metsässä, nukkua teltassa ja laavulla. Mutta sitten se harrastus katosi moneksi vuodeksi. Liian moneksi. Retkeilyssä ja vaeltamisessa yhdistyy kaikki parhaudet; saa liikkua luonnon keskellä, ihmetellen luontoa ja eläimiä. Hyvä yhteinen harrastus. Tekee hyvää ruumiille ja sielulle.

Ja juuri kun vuosien jälkeen innostuin liikkumaan enemmän ja löysin uudelleen rakkaan harrastuksen ovat bulldoggimme vanhentuneet niin paljon, ettei niistä ole enää seuraa vaelluksille. Ja kun on ikänsä liikkunut koirien kanssa on todella orpoa liikkua ilman. Koiran kanssa omatkin aistit valpastuvat, kun on ylimääräiset korvat ja silmät mukana. Näkee metsässä niin paljon enemmän asioita, kun on koira mukana havannoimassa. Niistä ajatuksista virisikin sitten toinen oman pään sisäinen tahtojen taisto, josta lisää myöhemmin...

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Helmikuu

Iltalenkki Päijänteen jäällä 2010.


Blogini talvehtii talviunilla, kuten minäkin. Syyskuusta asti elämä on mennyt kuin sumussa. Tein vanhemmilleni joululahjaksi mökiltä ottamistani kuvista seinäkalenterin, joten pistän tännekin päivittymään kerran kuukaudessa näitä kuvia niin täällä on jotain elämää.

Blogiin loihdin samalla hieman uutta ulkoasua ja isompia kuvia, sen myötä vanhemmat kirjoitukset pienine kuvineen saattavat näyttää vähän räjähtäneiltä.