Näissä maisemissa se kai kesällä lopullisesti iski. Kuusamossa, Oulangan kanjonin päiväreitillä. Retkeilykärpänen.
Kesäloman jäljiltä arkeen palatessa ja töitä puurtaessa pitää olla joku motivaattori jatkaa. Minä löysin sen nyt tästä. Jotain, jota odottaa ja suunnitella. Jotain, joka motivoi tekemään töitä ja rahaa. Talven pimeys ja kylmyys melkein päästivät sen taas unohtumaan. Kaikki mikä vielä kesällä ja syksyllä tuntui kiinnostavalta ja mukavalta, menettikin merkityksensä pimeyden ja pakkasen purressa. Näin kevättä kohti mennessä on taas aika alkaa puhaltamaan retkeilykärpästä henkiin.
Seurustelumme alkuaikoina tykkäsimme retkeillä, kulkea metsässä, nukkua teltassa ja laavulla. Mutta sitten se harrastus katosi moneksi vuodeksi. Liian moneksi. Retkeilyssä ja vaeltamisessa yhdistyy kaikki parhaudet; saa liikkua luonnon keskellä, ihmetellen luontoa ja eläimiä. Hyvä yhteinen harrastus. Tekee hyvää ruumiille ja sielulle.
Ja juuri kun vuosien jälkeen innostuin liikkumaan enemmän ja löysin uudelleen rakkaan harrastuksen ovat bulldoggimme vanhentuneet niin paljon, ettei niistä ole enää seuraa vaelluksille. Ja kun on ikänsä liikkunut koirien kanssa on todella orpoa liikkua ilman. Koiran kanssa omatkin aistit valpastuvat, kun on ylimääräiset korvat ja silmät mukana. Näkee metsässä niin paljon enemmän asioita, kun on koira mukana havannoimassa. Niistä ajatuksista virisikin sitten toinen oman pään sisäinen tahtojen taisto, josta lisää myöhemmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti