perjantai 1. heinäkuuta 2016

Balchik – päiväni Prinsessa Ruususena





Albenan vieressä sijaitsee viehättävä pikkukylä Balchik, jonne lähdimme päiväretkelle. Päiväretki Balchikissa olikin mielestäni Bulgarian matkamme parasta antia, joten tässä blogikirjoituksessa ei kuvia säästellä.




Nappasimme hotellin edustalta taas jo edellispäiväiseltä Varnan päiväretkeltä tutun taksin, joka kuskasi meidät Balchikiin ja takaisin 50 levalla (n. 25 €). Taksikuski esitteli meille ensin paikan, josta hän tulisi meidät illalla hakemaan ja vei meidät sitten kadun päähän, jonka varrella sijaitsi useita ravintoloita ja myymälöitä. Puutarhatontut houkuttelivat meidät heti lounaalle yhteen kadun varrella olevaan ravintolaan.






Lounaan jälkeen jatkoimme katua alaspäin, jonka päästä löytyi päiväretkemme pääkohde: kasvitieteellinen puutarha ja kuningatar Marian kesäpalatsi. Liput puutarhaan ja kesäpalatsiin piti ostaa erikseen vierekkäisistä kojuista, lippu kesäpalatsiin maksoi 6 levaa (n. 3 €) ja lippu puutarhaan muistaakseni suurinpiirtein saman verran.





Kasvitieteellinen puutarha oli valtavan kokoinen ja sen tutkiskeluun saimme aikaa kulumaan monta tuntia. Puutarhassa on noin 2500 kasvia eripuolilta maailmaa, 250 erilaisen kaktuksen kokoelma ja näyttävä ruusutarha, johon itse ihastuin eniten. Hetken sain kuvitella itseni Prinsessa Ruususena kuljeskelemassa pitkin kuninkaallista puutarhaa, ihastellen miljoonaa, miljoonaa, miljoonaa ruusua.






Rinteessä sijaitsevasta puutarhasta avautuvat upeat maisemat Mustallemerelle ja puutarhan alueelta löytyy suihkulähteitä, vesiputouksia, kesäpaviljonkeja ja monia muita rakennuksia. Lisäksi alueelta löytyi pari viinitilaa, joissa pääsi maistelemaan ilmaiseksi bulgarialaisia viinejä (ihastuin ehkä vähän niihinkin). Sadekuuron ajan vietimmekin sopivasti viinejä maistellen. Paikallisia erikoisuuksia olivat esimerkiksi viinit, joissa oli ruusuöljyä ja hunajaa. Pääsääntöisesti viinit Bulgariassa olivat paitsi hyviä myös halpoja. Bulgarialaisia Merlot- ja Cabernet Sauvignon -rypäleistä valmistettuja viinejä on kehuttu jopa parhaiden ranskalaisviinien veroisiksi.






Kesäpalatsin alueelle rakennutti Romanian kuningas Ferdinand 1920-luvulla, jolloin Balchikin alue kuului vielä Romanialle. Palatsissa Romanian kuningatar, Maria Alexandrina Victoria De Edinburgh (1875 – 1938), vietti kesiään, mutta tarinan mukaan ei suinkaan kuninkaan, vaan huomattavasti nuoremman turkkilaisen rakastajansa kanssa. Maria rakasti kesäpaikkaansa niin paljon, että olisi halunnut, että kuolemansa jälkeen hänen sydämensä olisi sijoitettu hopeisessa rasiassa sitä varten rakennettuun kappeliin palatsin alueelle. Balchikin alue kuitenkin palautettiin vuonna 1940 Romanialta Bulgarialle ja kuningattaren sydän kierteli vuosikausia eri puolilla Romaniaa.
» HS: Romanian kuningattaren sydämen pitkä matka päättyi – sydäntä siirreltiin 77 vuotta






Palatsi itsessään oli pieni, sen alakerrassa sijaitsi taidenäyttely ja yläkerrasta löytyi museoituja huoneita.

Palatsin ja sitä ympäröivän puutarhan lisäksi Balchikissa ei ole juurikaan muita nähtävyyksiä. Pienessä satamakaupungissa oli kuitenkin mukava tunnelma ja jo lyhyen visiittimme aikana ihastuin siihen huomattavasti enemmän kuin Albenaan. Palatsin alueelta poistuttuamme kävelimme rantaa pitkin kohti keskustaa. Viehättävän rantapromenadin varrella sijaitsi ravintoloita ja pysähdyimmekin vielä syömään yhteen niistä ennenkuin suuntasimme takaisin Albenaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti