Kurşunlun vesiputous ja luonnonpuisto (Kurşunlu Şelalesi Tabiat Parkı) sijaitsevat viileän mäntymetsän keskellä, Aksun alueella, 19 kilometrin päässä Antalyasta.
Tästäkin reissusta on ehtinyt vierähtämään jo kokonainen vuosi, kun viime vuoden lokakuussa lähdimme viikonloppulomalle Antalyaan. Varasimme hotellin Antalyan vanhasta kaupungista ja paluumatkalla oli luvassa shoppailua Agora-kauppakeskuksessa, jossa myös Antalyan Ikea sijaitsee. Menomatkalla Alanyasta Antalyaan poikkesimme Kurşunlun vesiputouksella.
En ollut juurikaan ottanut paikasta etukäteen selvää ja minut ehkä hieman yllätti luonnonpuiston koko. Alue on 33 hehtaarin kokoinen ja varsinaisen vesiputouksen lisäksi siellä on lampia, piknik-alueita, näköalaterasseja, kahvila ja lasten leikkikenttä. Saatettiinpa vähän eksyäkin ja kiertää putouksilta takaisin autolle "hieman" pidemmän reitin mukaan. Maasto on paikoitellen vaikeakulkuista, joten retkeen kannattaa varautua kunnon jalkineilla.
Kursunlu-vesiputous putoaa noin 18 metristä ja muodostaa lammen, jossa elää kuulemma makean veden kilpikonnia, rapuja ja kaloja. Alueella on yhteensä seitsemän lampea, jotka yhdistyvät toisiinsa pienempien vesiputousten kautta. Luonnonpuistossa on rikas kasvisto ja eläimistö, vesieläimien lisäksi alueella on mahdollista kuulemma kohdata kaneja, oravia ja tikkoja.
Olihan vesiputous ja alue kaunis, mutta olin kuitenkin hieman pettynyt. Olimme liikkeellä tosiaan loppusyksystä, joten paikka on varmasti paljon viehättävämpi keväällä ja alkukesästä, kun vuorilta sulavat lumet ja putouksessa sekä alueen pikku lammissa virtaa enemmän vettä. Nyt putouksessa tippui vain pieni liru. Syksyn myötä puiden lehdet olivat jo kellastuneet sekä pudonneet ja vesi seisoi sameana lammissa, joten kilpikonnia ja rapuja oli turha yrittää väijyä. Mutta mukava ja käymisen arvoinen luontokohde se oli syksylläkin. Pahin turistisesonki oli jo ohi, jos sitä viime vuonna oli ollutkaan, ja korona-aikojen ansiosta paikalla ei ollut muutenkaan turistiryntäystä vaan saimme seikkailla ihan rauhassa.
Alue on ollut avoinna vierailijoille vuodesta 1986 ja sisäänpääsy sinne maksoi lokakuussa 2020 9 tl (n. 1 €).
Antalyan Kaleiçi oli taas ihana! Hotelliksi valikoitui Luna Boutique Hotel*, joka sijaitsee aivan vanhan kaupungin ytimessä ja varasimme sen momondo.fi* -sivuston kautta. Esim. Booking.com -sivuston kautta ei ole tällä hetkellä edes mahdollista varata Turkissa turkkilaisia majoituspaikkoja, mutta momondo.fi* -sivusto on toiminut hyvin Turkistakin käsin varatessa. Luna Boutique Hotel* on tyylikäs ja siisti hotelli, jossa olemme majoittuneet aikaisemminkin. Se sijaitsee tosiaan aivan keskellä Antalyan vanhaa kaupunkia, ns. ravintolakadulla, Beerzone -hampurilaisravintolan yläkerrassa ja "normaaliaikoina" siellä oli elämää aamuyön pikkutunneille asti. Äänieristys ei hotellissa ollut kummoinen ja aikaisemmin tuntuikin kuin olisi käynyt nukkumaan ravintolassa, mutta lokakuussa korona-aikaan sitä ongelmaa ei ollut, kun ravintoloiden ja baarien oli lopetettava musiikki sekä suljettava ovensa jo puoleen yöhön mennessä
Kävimme illalla ulkona syömässä ja juhlimassa hieman ystäväni syntymäpäivää. Majoitukseen kuului myös aamiainen ja seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen, ennen huoneiden luovutusta, kävimme kävelemässä vanhan kaupungin viehättäviä kujia, ennenkuin suuntasimme kohti Agoraa ja Ikeaa.
Ankara on Turkin pääkaupunki ja maan toiseksi suurin kaupunki heti Istanbulin jälkeen. Ankara on valtava, kaupungin asukasluku on noin 5 miljoonaa.
Mustafa Kemal Atatürk, Turkin itsenäisyysliikkeen johtaja, Turkin tasavallan perustaja ja ensimmäinen presidentti, piti päämajaansa Ankarassa vuodesta 1919. Kun Turkista tuli itsenäinen tasavalta vuonna 1923 siirsi Atatürk maan pääkaupungin Istanbulista Ankaraan. Atatürkin mausoleumi Anıtkabir on Ankaran kuuluisimpia ja tärkeimpiä nähtävyyksiä.
Ankara on yhdistelmä historiaa ja modernia elämää. Ankarassa on ollut elämää jo pronssikaudella, jolloin sitä asuttivat heettiläiset. Heidän jälkeensä vallassa ovat olleet vuoroin mm. fryygialaiset, lyydialaiset, persialaiset ja roomalaiset. Silkkitien kulta-aikoina keskellä maata ja monen kauppareitin risteyksessä sijainnut Ankara oli tärkeä solmukohta. Nykyään Ankara on moderni hallintokaupunki, jossa on paljon valtion virastoja ja ulkomaiden lähetystöjä. Myös Suomen suurlähetystö sijaitsee Ankarassa.
Passinhaku Suomen Ankaran-suurlähetystöstä
Stressasin Ankaraan lähtöä pitkään. Monta kuukautta. Yritin houkutella mukaani matkaseuraa, koska ajatus yksin tuntemattomassa miljoonakaupungissa seikkailusta ahdisti. Suomeen minulla ei kuitenkaan ollut muuta asiaa ja passin hakeminen Ankarasta tuli siis näin ollen paljon edullisemmaksi. Valjastin avukseni sosiaalisen median ja Facebook-kavereideni joukosta mukaani ilmoittautui matkakaveri, jonka kanssa aikataulut kävivät yksiin. Matkakaverini on Ankarasta kotoisin ja hän oli lähdössä sinne tapaamaan veljeään. Paikallisopas, joka tuntee paikat hyvin, ei olisi voinut paremmin sattua.
Asiointi suurlähetystössä edellyttää ajanvarausta, joten aivan ensimmäiseksi otin suurlähetystöön yhteyttä sähköpostitse ja kyselin miten passinhakuasiassa tulisi edetä. Passiasiakkaita suurlähetystössä otetaan pääsääntöisesti vastaan torstaisin ja perjantaisin. Aikataulujen selvittyä sovittiin suurlähetystön kanssa tapaamisaika ja he lähettivät passimaksun maksuohjeet. Passimaksu maksetaan etukäteen suurlähetystön tilille, maksuja ei oteta vastaan suurlähetystössä. Mukaan passinhakureissulle tarvittiin siis maksukuitti, valokuva ja henkilöllisyystodistus. Mielellään myös vanha passi.
Kävin maksamassa passimaksun HSBC pankissa. Passimaksu syyskuussa 2021 oli 1 395 Turkin liiraa (n. 140 €). Suomessa passi olisi maksanut 58 € (sähköisesti haetun passin hinta 52 €). Maksua varten pankissa mukana tuli olla passi ja veronumero, maksua varten kysyttiin myös puhelinnumero, osoite ja isän nimi. Pankista lähdin marssimaan valokuvaamoon, kun niskaani ryöpsähti sadekuuro. Passissani tulee olemaan siis kuva uitetusta koirasta.
Suunnittelin ensin lähteväni Ankaraan lentokoneella. Meno-paluulennot Gazipaşasta Ankaraan olisivat maksaneet noin 50 €. Matkakaverini myötä päätimme lähteä matkaan kuitenkin autolla. Matka Alanyasta Ankaraan on reilu 500 kilometriä ja ajoaika pysähdyksineen noin seitsemän tuntia. Matkaan lähdettiin torstaina puoli kolmen aikaan iltapäivällä ja perillä Ankarassa olimme yhdeksän aikoihin illalla. Alanyan lämpötiloihin tottuneena syyskuisessa Ankarassa oli jo kylmä. Öisin kymmenisen astetta ja päivällä parikymmentä. Pitkähihaiset paidat ja takit sai kaivaa esille matkalaukusta. Yövyimme matkakaverini veljen ja häneen perheensä luona ja aamulla suuntasimme kohti suurlähetystöä. Myös veli lähti mukaamme paikallisoppaaksi.
Suurlähetystössä asiat hoituivat sujuvasti ja olivat nopeasti ohi. Annoin maksukuitin, passikuvan, kirjoitin allekirjoitukset ja annoin sormenjäljet. Täytin myös puhelinnumeroni ja osoitetietoni kuoreen, jolla valmis passi lähetetään Ankarasta Alanyaan. Passi pitäisi olla valmis Alanyaan toimitettavaksi jo parissa viikossa. Lähetystössä työskentelee erittäin mukava suomalainen virkailija, jonka kanssa keskustelimme korona-ajoista, Turkin roadtripeistämme sekä yleisesti Turkin ja Suomen matkailusta.
Suurlähetystössä vierailun jälkeen oli aika lähteä tutkimaan pikaisesti kaupunkia ennenkuin suuntasimme vielä saman päivän aikana takaisin kohti Alanyaa.
Mustafa Kemal Atatürk (1881 - 10. marraskuuta 1938) oli Osmanien valtakunnan kenraali, Turkin itsenäisyysliikkeen johtaja, Turkin tasavallan perustaja ja ensimmäinen presidentti vuodesta 1923 kuolemaansa asti vuonna 1938. Turkin itsenäistymisen myötä hän ryhtyi laajamittaisiin poliittisiin, taloudellisiin ja kulttuurisiin uudistuksiin maan länsimaallistamiseksi ja uudenaikaistamiseksi. Hän mm. otti käyttöön yleisen oppivelvollisuuden ja avasi tuhansia uusia kouluja ympäri maata, kirjoitusjärjestelmä vaihdettiin länsimaiseksi korvaamalla vanha arabialainen aakkosto latinalaisella ja kieli puhdistettiin arabialaisista sekä persialaisista lainasanoista. Sharia-lain riippeet siirrettiin syrjään ja otettiin käyttöön länsimaisen mallin mukainen rikoslainsäädäntö sekä siviililainsäädäntö ja myös alkoholin kieltolaki kumottiin (Atatürk itse tunnettiin suurena rakın ystävänä). Islam suljettiin pois politiikasta, uskonnon harjoittamista rajoitettiin ja pukeutumistyyliä vaihdettiin. Turkkilaisilta naisilta kiellettiin huivin pito ja heitä rohkaistiin työelämään. Naiset saivat myös yhtäläiset kansalais- ja poliittiset oikeudet. Sotilaallisten ja poliittisten saavutustensa vuoksi Atatürkia pidetään yhtenä 1900 -luvun tärkeimmistä poliittisista johtajista ja hänen vaikutuksensa näkyy vieläkin vahvasti ympäri Turkkia. Jokaisessa Turkin kaupungissa on hänen mukaansa nimetty katu sekä hänen patsaitaan. Atatürkin kuvat koristavat liiran seteleitä. Atatürkiin et voi olla törmäämättä vieraillessasi Turkissa.
Yle Areenasta löytyy mielenkiintoinen radio-ohjelma, jonka kolmannessa jaksossa paneudutaan Atatürkin luomaan uuteen moderniin Turkkiin. Ohjelmassa tutkija Anu Leinonen kertoo millä tavalla myös juuri itsenäistynyt Suomi liittyi Atatürkin ihanteisiin. » Yle Areena: Turkin monta menneisyyttä, areena.yle.fi/audio/1-3997221
Turkin hallitus järjesti vuonna 1941 suunnittelukilpailun Anıtkabirin rakentamiseksi. Kilpailuun tuli kymmeniä ehdotuksia Turkista, Saksasta, Italiasta, Itävallasta, Sveitsistä, Ranskasta ja Tšekkoslovakiasta. Lopulta voittajaksi valittiin professori Emin Onatin ja apulaisprofessori Ahmet Orhan Ardan ehdotus. Anıtkabiria rakennettiin yhteensä yhdeksän vuotta, neljässä eri vaiheessa, 1944-1953.
Mustafa Kemal Atatürk vietti elämänsä viimeiset päivät Dolmabahçen palatsissa Istanbulissa, kun hänen terveytensä heikkeni. Hän kuoli marraskuun 10. päivänä vuonna 1938 kello 9.05. Edelleen tänä päivänä Atatürkin kuolinpäivänä sireenit alkavat soimaan kaikkialla Turkissa kello 9.05 ja koko Turkki seisahtaa kahdeksi minuutiksi kunnioittamaan hänen elämäntyötään. Atatürkin maallisia jäännöksiä säilytettiin hänen kuolemansa jälkeen Ankaran etnografisessa museossa, josta ne siirrettiin Anıtkabiriin 10. marraskuuta 1953.
Anıtkabirin pinta-ala on yhteensä 75 hehtaaria ja se muodostuu neljästä osasta: leijonien kuja, seremoniakenttä, mausoleumi ja muistomerkkiä ympäröivä rauhanpuisto.
Leijonien kuja on 262 metriä pitkä kävelykatu, jonka molemmin puolin on yhteensä 24 leijonapatsasta. Leijonapatsaat on tehty heettiläiseen tyyliin, joka oli vanha sivilisaatio Anatolian alueella. Patsaat symboloivat valtaa ja rauhaa.
Seremoniakenttä on 129 metriä pitkä ja 84,25 metriä leveä, johon mahtuu 15 000 ihmistä. Kentän pohjan muodostavat 373 mustasta, punaisesta, keltaisesta ja valkoisesta travertiini-kivilajista valmistettua "mattoa", joissa on perinteisiä turkkilaisissa kilim-matoissa käytettyä kuviointeja. Anıtkabir on myös Turkin toisen presidentin İsmet İnönün viimeinen leposija. Hänen hautansa on kohti Atatürkin mausoleumia, seremoniakentän vastakkaisella puolella.
Anıtkabiriin avattiin Atatürkin museo 21. kesäkuuta 1960. Museossa on esillä Atatürkin henkilökohtaisia tavaroita, mitaleita, kirjoja, hänen vaatteitaan ja hänelle annettuja lahjoja. Museoon tavaroita ovat lahjoittaneet hänen adoptiolapsensa A. Afet Inan, Rukiye Ergin ja Sabiha Gökcen. Anıtkabirissa on esillä myös Atatürkin käyttämiä Lincoln-merkkisiä autoja
Anıtkabirin näyttävin osa on ehdottomasti mausoleumi, jonne johdattaa 42 porrasta. Mausoleumiin johtavien portaiden molemmin puolin on reliefit, joista toinen symboloi sotaa valmistelevaa aikaa kansakuntana ja toinen Turkin armeijan uhrauksia ja sankarillisuutta. Suorakulmaisen mausoleumin mitat ovat 75 x 52 x 17 metriä. Julkisivun puolella on kahdeksan pylvästä ja sivuilla 14 pylvästä. Pylväät ovat 14,40 metriä korkeita. Mausoleumin sisäänkäynnin vasemmalle puolelle on kullatuin kivipohjaisin kirjaimin kirjoitettu Atatürkin puhe turkkilaisille nuorille ja oikealle puolelle hänen puheensa Turkin tasavallan 10. vuosipäivän kunniaksi.
Mausoleumin sisällä on kunniasali ja sisäänkäyntiä vastapäätä ison ikkunan edustalla Atatürkin symbolinen hauta. Hautakivenä on 40 tonnia painava punainen marmoripaasi. Kunniasalin lattia on päällystetty Adanan ja Hatayn marmorilla ja katto koristeltu mosaiikeilla. Atatürkin ruumis on haudattu mausoleumin pohjakerrokseen, symbolisen hautakiven alle. Kahdeksankulmainen hautahuone on suunniteltu seldžukkien ja ottomaanien arkkitehtuurin mukaisesti ja sen pyramidikatto on koristeltu geometrisilla kuvioilla varustetuilla mosaiikeilla. Lattia ja seinät on päällystetty ja verhottu punaisella, mustalla ja valkoisella marmorilla. Hautahuoneen keskellä on marmorinen sarkofagi, joka on sijoitettu etelään Mekan suuntaan.
Valitettavasti en ehtinyt itse tutustumaan ollenkaan mausoleumin sisälle, kun jostain syystä kaikki ihmiset häädettiin sieltä ulos. Mutta Atatürkin muistomerkillä käynti oli joka tapauksessa vaikuttava kokemus. Ehkä joskus seuraavalla kerralla pääsen vierailemaan sisälläkin sekä ehdin paremmin tutustumaan muistomerkillä oleviin patsaisiin ja pylväisiin.
Atatürkin muistomerkkiä ympäröi iso 63 hehtaarin kokoinen "rauhanpuisto", joka on muodostettu ympäri Turkkia ja muuta maailmaa lahjoitetuista koristekasveista ja puista. Rauhanpuisto on nimetty Atatürkin kuuluisan lauseen "Rauha kotona, rauha maailmassa" ("Yurtta sulh, cihanda sulh") innoittamana. Sama lause löytyy myös Atatürkin patsaan jalustasta Alanyasta. Kasveja puistoon on lahjoitettu mm. Afganistanista, Itävallasta, Belgiasta, Kanadasta, Kiinasta, Kyprokselta, Egyptistä, Italiasta, Ranskasta, Saksasta, Kreikasta, Intiasta, Irakista, Israelista, Japanista, Portugalista, Espanjasta, Yhdysvalloista, Tanskasta, Ruotsista, Norjasta ja myös Suomesta. Nykyään puistossa on noin 50 000 puuta ja koristekasvia.
Anıtkabirissa vierailun jälkeen kävimme juomassa teet Ankaran Kale-linnoituksen juurella olevassa Hisar Kasrı -ravintolassa, josta sain ihailla Ankaran ylle levittäytyviä maisemia ja yrittää hahmottaa kuinka valtavan iso kaupunki onkaan kyseessä. Kaupunki vain jatkui ja jatkui joka suuntaan silmän kantamattomiin. Ankaran linnassa riittäisi enemmänkin nähtävää, mutta aikataulu ei antanut tällä kertaa myöden. Teekupposten jälkeen kävimme pikaisen shoppailukierroksen valtavan isossa Ankamall-kauppakeskuksessa, joka on Turkin suurin kauppakeskus Istanbulin Cevahir Mallin jälkeen. Kadotimmepa hetkeksi autommekin kauppakeskuksen valtavaan parkkihalliin. » Ankamall, www.ankamall.com.tr/en/
Ankarasta lähdimme ajelemaan kohti Alanyaan kolmen aikaan iltapäivällä ja perillä Alanyassa olimme kymmenen aikoihin illalla. Matkalla riittää upeita maisemia, Ankarasta Konyaan suoraa tietä sekä aakeaa ja laakeaa peltomaisemaa ja Konyasta Alanyaan taas Taurusvuorten yli kiemurtelevia huikeita vuoristoteitä.
Ette arvaakaan kuinka helpottunut olin kotiin palatessani. Passinhakureissu sujui paremmin kuin hyvin ja monen kuukauden ikuisuusprojekti sekä stressi sen suhteen oli ohi. Ainoastaan Anıtkabir- tai Ankara-magneetti jääkaapin oveen jäi reissusta löytämättä, mutta sekin minulle kuulemma järjestetään jälkitoimituksena. Tai seuraavalla kerralla sitten.
Instagram-tililtäni löydät tarinoita, videoita ja kuvia Ankaran reissustamme. Tarinoita olen arkistoinut kohokohtiin nimellä "#ankara". Ota toki myös muutenkin tilini seurantaan, sieltä löydät kuvia ja tarinoita uusimmista seikkailuistani: » Instagram: @titityyppi, instagram.com/titityyppi/
Olen hyvin viehättynyt turkkilaisiin käsinkudottuihin kilim-mattoihin ja haaveillut saavani palasen turkkilaista kulttuuriperintöä myös omaan kotiini.
Turkkilaisilla matoilla on jo tuhansien vuosien historia ja ne ovat merkittävä osa turkkilaista kulttuuriperintöä. Jokainen käsinkudottu kilim-matto on yksilö ja erilaisia mattoja on loputtomasti. Kuvio- ja värivalikoima vaihtelevat sen mukaan mistäpäin Turkkia matto on kotoisin, koska jokaisella alueella on omat rikkaat perinteensä kutoa ja solmia mattoja.
Löysin oman mattokauppani, Kopmaz Halı, Alanyan keskustan pieneltä kujalta. Kaupan osoite ja kartta löytyvät blogikirjoituksen lopusta. Ystäväni oli käynyt siellä matto-ostoksilla jo aikaisemmin ja oli hyvin tyytyväinen sujuneisiin mattokauppoihin.
Mattokauppaa pitää kohtelias herra Atilla Kopmaz, hän puhuu sujuvasti myös englantia. Hän kertoi perustaneensa mattokaupan 12.4.1986 ja siitä lähtien se on sijainnut samassa osoitteessa. Hän kiertää itse ympäri Turkkia hankkimassa mattoja kauppaansa ja todella tuntee mattonsa. Suosittelenkin varaamaan mattokaupoille riittävästi aikaa. Yli 30 vuoden kokemuksella kauppiaalla riittää paljon tietoa matoista ja hän puhuu niistä mielellään. Herra Kopmaz jaksaa esitellä erilaisia mattoja ja kertoa niiden väreistä sekä erilaisten kuvioiden ja symboleiden merkityksistä. Viehättäviä ja kiinnostavia yksityiskohtia matoissa riittää valtavasti.
Tyypillinen turkkilainen kilim-matto on ohut ja perinteisiä itämaisia nukkamattoja kevyempi. Isommatkin kilim-matot taittuvat siis pieneen tilaan ja mahtuvat esimerkiksi matkalaukkuun Suomeen tuliaisina. Oman mattonikin toin kotiin repussa. Kauniita kilim-mattoja käytetään paitsi lattialla myös seinävaatteina, tilanjakajina, peittoina ja pöytäliinoina. Kopmazin liikkeessä myydään myös käsinsolmittuja nukkamattoja.
Turkkilaisten käsinkudottujen mattojen hinnat ovat Turkista ostettaessa edullisia, jos vertaa turkkilaisten mattojen hintoihin Suomessa. Maton mukaan saa aitoustodistuksen ja herra on valmis vaihtamaan tai ostamaan mattojaan myös takaisin. Mattojen hintoihin vaikuttavat niiden laatu, koko, ikä ja kunto. Käsinkudotut matot ovat pitkäikäisiä ja luonnonväreillä värjätyt kilim-matot patinoituvat kauniisti eivätkä menetä arvoaan, jos ne ovat kuluneet tasaisesti. Päinvastoin, kauniisti kuvioitujen vanhempien mattojen hinnat voivat kiivetä hyvinkin korkeiksi. Aito käsinkudottu kilim-matto on siis hyvä sijoitus.
Mattojen materiaalina käytetään enimmäkseen puuvillaa ja villaa, joskus myös kamelin ja vuohen karvaa. Väreinä käytetään paljon luonnonvärejä, joita saadaan kasveista, marjoista ja juurista.
Minä niin rakastan käsintehtyjä, uniikkeja ja persoonallisia esineitä. Yritän tukea ja suosia käsityöläisiä. Kotini seiniä koristavat ystävien maalaamat tai askartelemat taulut ja muutamia huonekaluja, kuten ruokapöydän sekä työpöydän olen teettänyt puusepällä. Onnistuneen muuttosuorituksen jälkeen päätin palkita itseni ja sijoittaa aitoon, käsinkudottuun kilim-mattoon. Teollisia mattoja olisin saanut paljon halvemmalla, mutta minkäs teet, kun rakastat tavaroita joilla on tarina.
Ostin ensin Itä-Anatolian alueella, Malatyassa, tehdyn maton, joka oli uuteen olohuoneeseeni kuitenkin aivan liian pieni. Palautin sen, tutkimme mattovalikoimaa uudelleen ja sain sovitettavaksi toisen maton, joka on kotoisin Kappadokian alueelta Kayserista, joka on tunnettu itämaisista matoistaan.
Turkkilaisten Kilim-mattojen kuvioissa esiintyy monipuolisesti niin geometrisia muotoja kuin eläin- ja kasviaiheitakin. Kuvioilla on paljon symbolisia merkityksiä. Omassa matossani on esimerkiksi "suden suu" (Kurt Ağzı) nimisiä -kuviointeja. Anatoliassa nomadit paimensivat karjaa ja heidän uhkanaan olivat susien hyökkäykset. Nomadit käyttivät näitä symboleita suojana susia vastaan. Matossani on myös rakkaus-symboleita (Aşk ve Birleşim). Tämä Kaukoidästä Anatoliaan periytynyt symboli tunnetaan yleisesti nimellä Ying-Yang. Anatoliassa symboli viittaa miehen ja naisen väliseen harmoniaan. Kuvio koostuu kahdesta vastakkaisesta väristä, joissa kussakin on piste toisesta väristä. Sen kerrotaan symbolisoivan, että luonnossa mikään ei ole puhdasta tai virheetöntä ja vastakkaiset asiat täydentävät toisiaan. Ihania symbolien kertomia tarinoita mahtuu yhteen mattoonkin valtavasti. Nyt mattoja katselee ihan uusin silmin ja yrittää tunnistaa niistä erilaisia kuvioita ja symboleita.
Mattokauppaa vastapäätä on muuten erinomainen Lezzet durağı lokanta, josta saa herkullista turkkilaista kotiruokaa edullisesti. Suosittelen poikkeamaan myös siinä lounaalla mattokauppojen lomassa.
Muutto ei ole koskaan kovin helppoa, ei varsinkaan vieraassa maassa yksinäiselle sinkkunaiselle. Muuttoon liittyy paljon tunteita, järjestelyä, rahanmenoa, virastoasioita, tavaroiden läpikäymistä, pakkaamista ja purkamista.
Ei suotta sanota, että muuttaminen on yksi isoista kriiseistä ihmisen elämässä ja pahimmillaan se voi olla niin raskas ja ahdistava koettelemus, että sitä on kuulemma verrattu läheisen kuolemaan tai avioeroon. Hermorakenteeni olikin välillä koetuksella, mutta loppujen lopuksi selvisin muutosta kohtuullisen sutjakasti. Mieluisan uuden kodin löytäminen teki myös muutosta helpompaa. On aina mukava muuttaa entistä parempaan asuntoon.
Jouduin muuttamaan, koska edellinen vuokranantajani laittoi vuokraamani asunnon myyntiin. Huhtikuussa sain asiasta puhelun kiinteistönvälittäjältä ja siitä alkoi neljä kuukautta kestänyt uuden vuokra-asunnon metsästys, josta kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani: » Lauluni sadepäivän varalle: Projektina vuokra-asunnon metsästys Alanyassa.
Turkkilainen byrokratia tutuksi
Siinä missä Suomessa asiat hoituvat puhelimitse tai netin välityksellä, tarvitsee Turkissa vielä lukemattomia papereita, leimoja ja ravaamaan virastosta toiseen. Kielitaitoni ei ole vielä useamman Turkissa oleskellun vuoden jälkeen mikään huikea, mutta onnistuin kuitenkin selviytymään yksin kaikista virastoasioista. Turkkilainen byrokratia on joskus hermoja raastavaa, jopa turkkilaisille, jotka sentään ymmärtävät sujuvasti kieltä.
Vuokrasopimuksen kävin hyväksyttämässä notaarilla heti seuraavana päivänä sopimuksen teosta. Sopimuksessa oli kuitenkin pieniä puutteita, joten jouduin hyppäämään välillä kiinteistönvälitystoimistossa korjaamassa puutteet ja sieltä sitten takaisin notaarille jonottelemaan. Kävin ottamassa kopioita passistani sekä oleskeluluvastani ja notaarin leimojen kera marssin Göç İdaresiin, maahanmuuttovirastoon, tekemään osoitteen muutosta. Pelkkä vuokrasopimukseni ei kuitenkaan kelvannut sinne, joten minut passitettiin Belediyelle, kaupungintalolle, hakemaan virallista osoitepaperia. Osoitepaperin saatuani ja muuttoilmoituksen täytettyäni marssin takaisin maahanmuuttovirastoon, jossa todettiin papereiden olevan kunnossa, mutta uuteen osoitteeseeni oli jäänyt kummittelemaan pari entistä asukasta. Osoite oli siis ns. "täynnä" ja minut passitettiin vuorostaan Nüfukselle, väestötoimistolle, tyhjentämään osoite ennenkuin voin tehdä osoitteenmuutoksen. Nüfuksella vaadittiin näyttämään sähkö- tai vesilaskua, jotka olisivat nimelläni uudessa osoitteessa, mutta koska en niitä ollut ehtinyt vielä tekemään lensin sieltä bumerangina ulos ja minua kehoitettiin varaamaan seuraavalle kerralle tapaamisaika.
Seuraavaksi lähdinkin tepastelemaan kohti sähkölaitosta miettien kuka hullu muuttaa elokuussa ja ramppaa tuntikausia virastosta toiseen elokuun helteissä. Matkalla sähkölaitokselle löysin sattumalta toimiston, josta sain hommattua DASKin (Doğal Afet Sigortaları Kurumu), luonnonkatastrofi/maanjäristysvakuutuksen, joka vaaditaan sähkö- ja vesisopimuksen tekoon. Google maps ohjasi minut ensin väärään sähkökonttoriin, josta minut lähetettiin toiseen ja sieltä minua oltiin lähettämässä takaisin ensimmäiseen, vaikka olin sieltä juuri tullut. Kello oli 10 minuuttia vaille sulkemisajan perjantai-iltana ja siinä vaiheessa aloin olemaan jo aika tuskastunut jonoteltuani sekä rampattuani neljä tuntia paikasta toiseen. Jouduin ottamaan puhelinsoiton turkkilaiselle ystävälleni, joka toimi hetken aikaa tulkkinani, konttoreiden vartijat soittelivat keskenään, ohjasivat minut oikealle tiskille ja sain viimein sähkösopimuksen tehtyä.
Viikonloppuna oli aikaa levähtää virastoasioista ja aloittaa pakkauspuuhat, hankkia muuttofirma ja järjestellä muita asioita. Ystävä auttoi siivoamaan uutta asuntoa.
Sain vielä päivän lisäaikaa huilata ennen virastoasioiden jatkamista, kun maanantaina 30. elokuuta juhlittiin Turkissa Voiton päivää (Zafer Bayramı), joka on itsenäisyyssodan vuonna 1922 päättäneen Dumlupınarin taistelun vuosipäivä. Pyhäpäivä siis, jolloin virastot ovat kiinni. Ihastelin juhlapäivän ilotulituksia ja Kale linnoituksen valoja uuden asuntoni kattoterassilta.
Virastokierros jatkui seuraavalla viikolla vesisopimuksen teolla, joka onnistuikin heti kerrasta, vaikka minua hyppyytettiinkin tiskiltä toiselle useamman kerran. Vesilaitokselta menin kokeilemaan onneani taas Nüfukselle, äärimmäisen ystävällisen virkailijan ansiosta sain osoitteeni tyhjennettyä ja pääsin viimein Göç İdaresille, maahanmuuttovirastoon, suorittamaan osoitteenmuutoksen loppuun. PTT:ltä, eli paikallisesta postista, piti vielä hakea vanhan sähkösopimuksen takuusumma takaisin, ensimmäisellä kerralla se ei ollut vielä tullut, seuraavalla kerralla pyydettiin oleskelulupaa, passia ja turkkilaista veronumeroa, joista jälkimmäistä minulle ei sillä kertaa ollut mukanani, ehkä seuraavalla kerralla sekin jo onnistuu.
Kaikkien virastoasioiden hoitamisen jälkeen oli aika kuningas olo. Minä selviydyin yksin, ilman apua tai tulkkia (okei, vain kerran väärältä sähkökonttorilta jouduin väsyneenä ja melkein itkua tihrustaen soittamaan vähän tulkkausapua).
Muuttopäivät
Muuttopäivänä muuttoauto ilmestyi talon eteen sovittuun aikaan. Olin pakannut ja lajitellut kaikki tavarani, pyydystin kissani bokseihinsa ja telkesin ne vessaan turvaan. Muuttomiehiä oli neljä ja he alkoivat virittelemään parvekkeelle hissiä, jonka avulla tavarani siirtyivät kätevästi toisesta kerroksesta suoraan muuttoautoon. Asunto oli tyhjennetty jo tunnissa ja ystäväni oli apuna kantamassa muuttomiehille vettä ja vahtimassa etteivät kissat pääse livahtamaan karkuun.
Uusi asuntoni sijaitsee vanhan turkkilaisen talon neljännessä kerroksessa. Talossa ei ole hissiä, mutta muuttohissin (evden eve asansörlü taşıma) avulla tavarat saatiin hienosti parvekkeen kautta uuteen asuntoon. Pyykkikone, jääkaappi, sohva, sänky ja kaikki muut pienemmät tavarat ja pussukat siirtyivät hienosti. Muuttoauto tuli vanhalle asunnolleni kello kahdeksan aamulla ja jo 10:30 kaikki tavarani olivat sisällä uudessa asunnossani.
Katso videolta kuinka kätevä tuollainen muuttohissi onkaan. Muutto sujui sen avulla oikein sutjakkaasti. Muuttomiehet olivat ammattilaisia, jotka hienosti suojasivat isommat huonekalut ja kodinkoneet sekä purkivat ja kasasivat sängyn kädenkäänteessä. Muutossa ei mennyt rikki mitään, kahta kananmunaa lukuunottamatta, jotka olivat vahingossa unohtuneet ruokakassiin.
Muuttomiesten lähdettyä Türk Telekomin miehet tulivat asentamaan modeemin ja sain kotinetinkin heti toimintaan. Kävimme Koçtaşissa tekemässä muutamia pikku hankintoja, kuten tangon vaatekaappiin, nippusiteitä ja verhonipsuja. Ystäväni tulivat asentamaan kissaverkkoa parvekkeelle ja toivat ruokaa, kun en ollut ehtinyt ja muistanut syödä koko päivänä juuri mitään.
Väsyttävän päivän päätteeksi jalkoja särki ja ilman ilmastointia oli vähän turhan kuuma saada unta, mutta en malttanut olla purkamatta heti muuttolaatikoita ja pussukoita, jotka kaaoksenomaisesti valloittivat makuuhuoneeni. Aamuyön pikkutunteina luovutin ja piilotin loput pussukat valtavan isoon kiinteään kaappiin, joita on turkkilaisista vanhoissa asunnoissa. Sittemmin olen nekin jo purkanut.
Seuraavana aamuna ystäväni tuli hakemaan minut vanhalle asunnolle, josta ilmastointimiehet tulivat hakemaan ilmalämpöpumppuni sekä auttoivat irrottamaan valaisimia. Nappasimme kissani sekä viimeiset tavarat mukaamme ja veimme ne uudelle asunnolle. Parin tunnin päästä ilmastointimiehet tulivat asentamaan huolletun ilmalämpöpumpun sekä pyykkikoneen. Ihana viileys virtasi taas uuteen asuntooni ja kissatkin pääsivät tutkimaan uutta kotiaan.
Puuhaa riitti ja tulee riittämään vielä tulevillekin päiville, vanhan asunnon siivous ja avainten luovutus, lukon vaihto uuteen asuntoon, verhojen pesu, silitys ja ripustaminen, sähkömies kävi asentamassa valaisimia sekä muutaman uuden pistorasian, ikkunankorjaaja kävi vaihtamassa uuden lasin ikkunaan, jonka läpi asunnon vanha ilmalämpöpumppu oli asennettu, ikkunat haluaisin pesettää, laittaa tauluja seinille, terassille haluaisin verhot ja lisää kasveja...
Muutto opetti taas kuinka malttamaton, järjestelmällinen ja (liian) pikkutarkka olenkaan. Pitäisi opetella olemaan itselleen armollisempi. Ei kaikkea tarvitse saada valmiiksi hetkessä. Pitäisi osata elää hetki kaaoksen, epäjärjestyksen ja keskeneräisyyden keskellä. Pitäisi opetella pyytämään myös enemmän apua. Kiitos ystävät, ilman teitä en olisi selvinnyt tai pystynyt jakautumaan kahteen paikkaan yhtä aikaa.
Hetken mietin myös tämän blogikirjoituksen julkaisemista nyt, kun kaikki ei ole uudessa asunnossani vielä valmista, mutta onko mikään koskaan valmista? Asioiden etenemistä voi seurata myös Instragram-tililtäni, joten jos kiinnostaa, niin otahan se seurantaan. Sieltä löydät kuvia ja tarinoita myös muista seikkailuistani: www.instagram.com/titityyppi/
Uusi koti Alanyan kattojen yllä
Remontoitu ja mustavalkoinen moderni asunto vaihtui perinteisempään vanhaan turkkilaiseen taloon ja asuntoon. Uusi asunto tuntui kuitenkin jo heti kodilta. Vanhoissa taloissa on mielestäni jotain sielua ja tunnetta, joka uudemmista asunnoista puuttuu. Isot ja korkeat huoneet, viehättävät pariovet olohuoneen ja makuuhuoneen välissä, erillinen keittiö, valtavan kokoinen kiinteä vaatekaappi, oma kodinhoitoparveke, kissoille oma verkotettu parveke sekä yksi parveke, johon voin raahata terassikalut suojaan pansuurien taakse talven tuulilta ja tuiskuilta, vanhat puukarmiset ikkunat ja puiset narisevat lattiat. Nyt meillä on kissojeni kanssa 100 m² tilaa mellastaa.
Ja mikä parasta: oma, yksityinen viiniköynnösten varjostama 40 m² kattoterassi, johon rakastuin ensimmäistä kertaa jo asunnon vuokrailmoituksen nähtyäni. Ihanan asunnon ja varsinkin kattoterassin vuoksi olen valmis kiipeilemään rappuja hissittömässä talossa. 70 rappusta. Olenhan asunut aikaisemmin myös Alanyan Kale-linnoituskukkulalla ja sinne vasta riittikin portaita ja kiipeämistä. Lue Kalella asumisesta aikaisempi blogikirjoitukseni: » Lauluni sadepäivän varalle: Asuminen Kale-linnoituskukkulalla
Monta vuotta asuin samoilla kulmilla, jotka tunsin jo kuin omat taskuni. Ihmiset, lähikaupan myyjät, kauppiaat sekä ravintolat tulivat tutuiksi. He tunsivat minut jo nimeltä ja jopa mitä tupakkamerkkiä poltan. Uuden kodin myötä uusilla kulmilla riittää paljon uutta tutkimista. Missä on lähin ruokakauppa? Missä voin käydä maksamassa laskuni? Mitä kaikkia uusia ruokapaikkoja löytyykin ihan kulmilta? Missä voin huollattaa pyöräni (joka sekin tietenkin hajosi kaiken muuttohässäkän keskellä)? Tuttu kaupunki ja periaatteessa tutut kulmat, mutta niin paljon taas kaikkea uutta tutkittavaa. Muutos lienee ihan tervetullutta.
Vanhat tavarat, vaatteet, astiat, huonekalut, verhot ja valaisimet löysivät helposti paikkansa uudessa kodissa ja mitään uutta minun ei tarvinnut hankkia. Halusin kuitenkin palkita itseni onnistuneesta muuttosuorituksesta ja hankkia uuteen perinteiseen turkkilaiseen kotiini palasen turkkilaista kulttuuriperintöä, käsinkudotun turkkilaisen kilim-maton, josta lisää seuraavassa blogikirjoituksessa: » Lauluni sadepäivän varalle: Turkkilaiset käsinkudotut Kilim-matot
Huhtikuussa sain puhelinsoiton kiinteistönvälittäjältä, vuokranantajani oli myymässä vuokraamaani asuntoa ja kiinteistönvälittäjä tiedusteli halukkuuttani ostaa asunto. Ostohaluja ei kuitenkaan löytynyt, joten projekti uuden vuokra-asunnon metsästäminen sai alkunsa.
Alanyan vuokra-asuntojen hinnoissa on suurta heittelyä. Vuokrahinnat ovat myös pompanneet ylös huikeasti muutamassa vuodessa. Muutama vuosi sitten yhdessä ystäväni kanssa asuimme Kale-linnoituskukkulalla ja saimme vuokrattua ison 2+1 kokoisen asunnon 550 Turkin liiralla. Muuttaessani Alanyan keskustaan vastaremontoituun 1+1 asuntoon oli sen vuokra 750 tl ja nousi vuosittain n. 100 tl. Mikä ihmeen 2+1 tai 1+1? Täällä asunnot ilmoitetaan makuuhuoneiden mukaan, esim. 2+1 on siis kaksi makuuhuonetta + olohuone, 1+1 taas suomalaisittain kaksio, yksiöitä sanotaan täällä studioiksi ja asunnot joissa ei ole erillistä makuuhuonetta ovat verrattain harvinaisia. Asuntoilmoituksessa mainitaan myös usein onko avokeittiö vai erillinen keittiö.
Huhtikuussa 2021 kurkattuani vuokratarjontaa ei alle 1000 tl vuokra-asuntoja juurikaan enää ollut, harvempi edes alle 2000 liiran. Tykkäsin asunnostani kovin ja ahdisti ajatus joutua muuttamaan johonkin pimeään ja epäsiistiin rotanloukkuun ja joutua maksamaan siitä kenties yli puolet enemmän kuin nykyisestä...
Muuttaessani edelliseen asuntooni mukanani muuttivat koira ja pari kissaa. Harva haluaa vuokrata kalustettua asuntoa eläinihmiselle (joka on täysin ymmärrettävää), joten päädyin vuokraamaan tyhjän asunnon. Jopa tyhjän asunnon löytäminen eläinystävien kera on haastavaa. Ja kun täällä Turkissa asunto vuokrataan tyhjänä, se todellakin on tyhjä. Asunnossa on seinät, ovet, kaapit ja kylpyhuonekalusteet, mutta kaikki muu on hankittava itse; jääkaappi, uuni, hella, pyykkikone, ilmastointilaite, vedenlämmitin suihkuun, kaikki huonekalut, jne... Ne kaikki minulla oli siis valmiina, joten lähdin metsästämään taas tyhjää vuokra-asuntoa.
Aloitin uuden vuokra-asunnon metsästyksen avaamalla Sahibinden -sovelluksen. Siellä vuokra-asunnot saa kätevästi karttanäkymään ja tuloksia saa suodatettua esimerkiksi hinnan mukaan tai haluaako vuokrata kalustettua asuntoa. Haasteita vaan tuo, että asuntojen sijainti on harvemmin merkitty oikein. Esimerkiksi Damlataş-kadulla sijaitseva asunto oli saatettu merkitä ylös Kadıpaşaan tai jopa Mahmutlariin asti. » Sahibinden, https://www.sahibinden.com/en
Sahibindenin karttanäkymä ja vuokra-asuntojen hintoja Alanyassa 13.9.2021
Liityin Facebookissa moniin vuokra-asunto ryhmiin ja pläräsin marketplacea, jonne laitoin myös oman "halutaan vuokrata" -ilmoitukseni. Hermostuin ryhmiin pian, koska vuokra-asuntojen lisäksi ryhmissä ilmoiteltiin lähes kaikesta perseestä perämoottoriin; vuokrattavista autoista, myytävistä asunnoista sekä jääkaapeista, huonekaluista ja vaikka mistä (pahimmillaan jopa siitä perseestä), joten asuntojen etsiminen niistä oli haastavaa.
Yksi vaihtoehto vuokra-asunnon metsästämiseen on lähteä kiertelemään alueelle, josta toivoo asunnon löytävänsä ja bongailla parvekkeille ripustettuja Kiralık-lakanoita (kiralık tarkoittaa vuokrattavana ja satılık myytävänä olevaa asuntoa). Tähän toi taas haasteensa koko Turkkiin huhti-toukokuun vaihteessa määrätty 17 päivän ulkonaliikkumiskielto. Muutenkin ajankohta muutolle ja uuden kodin etsimiselle oli huonoin mahdollinen. Koronapandemia kuritti lähes koko maailmaa, turismista vahvasti elävästä Alanyassa ei ollut juurikaan turisteja, joka taas tiesi työttömyyttä monille turismista leipänsä saaville, itseni mukaanlukien. Uhka vai mahdollisuus? Alanyan asukasluku tuplaantuu tai lähes triplaantuu normaalin turistikauden ollessa käynnissä ja kausityöntekijöiden muuttaessa kaupunkiin. Keväällä sesongin vasta mahdollisesti alkaessa oletin siis kaupungin olevan tyhjiä asuntoja pullollaan, mutta kuinka väärässä olinkaan.
Valjastin sosiaalisen median sekä kaikki paikalliset ystäväni ja tuttavani uuden kodin etsimiseen. Neljä kuukautta tutkin lähes päivittäin Sahibindenin, Emlakjetin ja Facebookin vuokra-asuntotarjontaa. Muutamiin soitettiin, mutta ne olivat joko jo menneet, niihin ei haluttu kissoja tai ne haluttiin vuokrata vain perheellisille tai eläkeläisille.
Turkkilaista kiinteistönvälitystä
Yksikään asunto ei oikein kolahtanut, enkä edes käynyt katsomassa yhtäkään asuntoa. Omassa asunnossani sen sijaan järjestettiin asuntoesittelyitä, joskus jopa puolen tunnin varoitusajalla, vaikka esitin toiveen saada tiedon edellisenä päivänä. Monesti asuntoesittelyjä myös peruttiin, kun olin juuri saanut hiki päässä siistittyä asunnon esittelykuntoon. Muutaman peruutuksen jälkeen luovutinkin isomman siivouksen suhteen. Hyvin stressaavaa, kun vieraat ihmiset tutkivat kotiasi ja saat pelätä joutuvasi pian kodittomaksi. Vuokralla asumisen ehdottomia haittapuolia.
Sahibindenissä asuntoni myynti-ilmoituskaan ei mennyt ihan putkeen, siinä oli virheellisiä tietoja mm. sijainti oli merkitty karttaan väärin ja ilmoituksessa mainittiin asunto myytävän kalustettuna ja ilmastoinnin kera, vaikka kuvissa olevat kalusteet ja ilmalämpöpumppu olivat minun. Huomautin asiasta välittäjille, joista toinen välittäjä korjasi väärät väittämät ilmoitukseen, toinen ei koskaan. Luotto kiinteistönvälittäjiin koki kolauksen.
Myynti-ilmoituksen kuvathan jouduin myös itse ottamaan ja lähettämään välittäjälle. En siis enää ihmettele ilmoitusten joskus heikkojakin kuvia, motivaatio ei oikein riitä hienojen kuvien ottamiseen, jos kodin menettämistä pelkäävät vuokralaiset joutuvat niitä itse napsimaan. Ennen asuntoesittelyä jouduin lähettämään asunnon sijainnin välittäjälle, jotta he löysivät paikalle ja heillä oli tiedoissaan väärä kerroskin.
Suosittelen siis suhtautumaan asuntoilmoituksiin lähdekritiikillä ja valitsemaan kunnollisen, osaavan ja asiaan perehtyneen kiinteistönvälittäjän. Niitäkin löytyy.
Uusi koti löytyy Alanyan kattojen yltä
Elokuussa aloin olemaan jo todella masentunut ja uupunut asunnon etsimisen suhteen. Vuokrasopimusta oli jäljellä tammikuuhun asti ja näyttöjä alkoi tulemaan tihenevässä tahdissa. Eräs ilta melkein itkua tihrustaen selasin taas Sahibindeniä ja vastaani tuli juuri ilmestynyt ilmoitus vuokra-asunnosta, joka kolahti heti ja loi toivonkipinän juuri silloin, kun olin sen menettämäisilläni. Viehättävä perinteinen turkkilainen asunto vanhassa talossa lähellä Alanyan keskustaa, isot ja korkeat huoneet, puiset lattiat ja katot, kolme parveketta sekä oma kattoterassi. Ja vuokrakin alle 2000 tl. Lähetin ilmoituksen linkin muutamille ystävilleni, joista yksi sattumalta sanoi tuntevansa välittäjän ja ottavansa häneen heti yhteyttä, vaikka kello olikin jo yli kahdeksan. Illalla kymmenen aikaan näyttö oli sovittu jo heti seuraavalle päivälle.
Pari ystävääni tulivat mukaan katsomaan asuntoa kanssani ja näytön jälkeen kävimme miettimässä asiaa yhden neuvoa antavan lasillisen äärellä, jonka jälkeen löysinkin itseni jo tekemästä vuokrasopimusta ja sain uuden kodin avaimet käteeni. Monen epäonnisen kuukauden ja jopa vuoden jälkeen onni potkaisi viimein minuakin. Muuttopäivä sovittiin seuraavalle viikolle. Sen jälkeen asiat alkoivatkin rullaamaan vauhdilla.
Huhti- ja toukokuun vaihteessa Turkissa lyötiin kovat piippuun taistelussa koronapandemiaa vastaan ja koko maahan julistettiin 17 päivän ulkonaliikkumiskielto. Aikaa tuli siis taas reippaasti Netflixin pariin uppoamiselle. Vielä 17 päivän jälkeenkin ulkonaliikkumiskiellot jatkuvat joka yö klo 21-05 sekä viikonloppuisin, näillä näkymin ainakin kesäkuun alkuun asti.
Tässä muutamia vinkkejä Netflixin turkkilaisista sarjoista ja elokuvista muillekin ulkonaliikkumiskiellon kanssa kamppaileville tai koto-Suomeen Turkki-ikävää helpottamaan.
Paper Lives (Kağittan Hayatlar)
Maaliskuussa 2021 julkaistu draamaelokuva Paper Lives (Kağittan Hayatlar) vie Istanbulin viehättäville kaduille ja kujille. Köyhässä kaupunginosassa jätevaraston työnjohtajana työskentelevä Mehmet auttaa tarpeessa olevia, erityisesti kodittomia lapsia ja nuoria. Eräänä päivänä hän ottaa siipiensä suojaan pienen pojan ja pojan perhettä etsiessään joutuu kohtaamaan pian myös oman traumaattisen lapsuutensa.
Pääosassa turkkilainen näyttelijä ja malli Çağatay Ulusoy, joka on aikaisemmin tunnettu mm. Delibal -elokuvasta ja The Protector -sarjasta, joista olen vinkannut aikaisemmissa Netflix-aiheisissa blogikirjoituksissani.
Elokuvasta löytyy myös suomenkieliset tekstitykset.
Fatma on 6-osainen sarja, joka kertoo siivoajana työskentelevästä naisesta, jonka mies on kadonnut vankilasta päästyään. Zafer nimistä miestään etsiessään "näkymätön" Fatma päätyy "siivoamaan" tieltään myös muita esteitä rankemmalla kädellä. Murhat seuraavat toisiaan, kun Fatma yrittää selvittää miehensä kohtaloa ja selviytyä erilaisista haasteista jäätyään yksin.
Huhtikuun 2021 lopulla julkaistussa sarjassa pääosan esittäjä Burcu Biricik tekee kyllä huikean roolisuorituksen. Koukuttavassa sarjassa vilahtelee myös muita tuttuja kasvoja, kuten Fatman sisarta näyttelevä Hazal Türesan, joka on aiemmin näytellyt mm. Kara Para Aşk ja The Gift -sarjoissa, joista olen vinkannut aikaisemmissa Netflix-aiheisissa blogikirjoituksissani.
Tammikuussa 2021 julkaistu turkkilainen musta komediasarja, joka kertoo Gölge (suomennettuna "Varjo") nimisestä palkkamurhaajasta, joka yrittää etsiä omaa identiteettiään. Sattumusten kautta hän päätyy pieneen kaupunginosaan esittämään juuri kuolleen räätälin poikaa ja asuttamaan 50 m²:n räätälin liikettä.
Oman identiteetin etsimisen lisäksi Gölge joutuu kohtaamaan pienen kaupunginosan omat ongelmat sekä mielenkiintoiset ja värikkäät hahmot.
Tämä tositapahtumiin perustuva romanttinen ja historiallinen draamaelokuva on omistettu kaikille menetetyille runoilijoille. Se sijoittuu 1940-luvun alkupuolelle, pieneen turkkilaiseen kaivoskaupunkiin, jossa kaksi nuorta runoilijaa, Muzaffar Tayyip Uslua (Kıvanç Tatlıtuğ) ja Rüştü Onur (Mert Fırat) haaveilevat tulevansa kuuluisiksi runoilijoiksi. He yrittävät ansaita elantonsa runoja julkaisemalla aikana, jolloin elämä on kovaa toisen maailmansodan ollessa täydessä vauhdissa ympäri maailmaa. Köyhyyden ja myllerryksen keskellä myös tuberkuloosi, 1940-luvun rutto, tulee kurittamaan molempien nuorten terveyttä. Tarinaan liittyy myös kaunis tyttö Suzan Özsöy (Belçim Bilgin), jonka sydämen runoilijat yrittävät voittaa hänen vanhempiensa paheksunnasta huolimatta.
Elokuva julkaistiin helmikuussa 2013 ja Turkin kulttuuri- ja matkailuministeri Ömer Çelikas valitsi sen Turkin Oscar-ehdokkaaksi vieraskielisten elokuvien sarjaan (86th Academy Awards for Best Foreign Language Film), mutta elokuva ei tullut nimetyksi. Elokuvassa kaunista tyttöä näytellyt Belçim Bilgin oli tuttu kasvo esim. Intersection -sarjasta, jota olen suositellut aikaisemmin Netflix-aiheisessa blogikirjoituksessani.
Tämä draamaelokuva tuo yhteen kaksi hyvin erilaisista lähtökohdista tulevaa naista. Moderni psykiatrina työskentelevä Chehnaz (Funda Eryigit) ja hänen aviomiehensä Cem (Mehmet Kurtulus) asuvat Istanbulissa, mutta Chehnaz on määrätty pienen ja syrjäisen merenrantakaupungin julkiseen sairaalaan suorittamaan pakollista kahden vuoden pestiä. Pestin aikana pintaan alkavat kuitenkin nousta seksuaaliset ongelmat hänen aviomiehensä kanssa ja elokuva sisältääkin turkkilaiseksi elokuvaksi harvinaisen avoimia seksikohtauksia. Erään myrskyisen yön jälkeen Chehnazin elämä muuttuu, kun hän tapaa nuoren naisen Elmasin (Ecem Uzun), joka on yrittänyt selvitä parhaansa mukaan avioliitosta huomattavasti vanhemman miehen kanssa, jota hän ei ole rakastanut.
Vuonna 2016 Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla julkaistu elokuva on voittanut useita palkintoja, esimerkiksi "paras kuva" Antalyan 53. kansainvälisellä elokuvajuhlilla ja erityismaininta "Mediterranean Golden Anchor" -kilpailussa Haifan kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Chehnazia näyttelevä Funda Eryigit on sittemmin tuttu myös tuoreemmasta Ethos (Bir Başkadır) -sarjasta, josta vinkkasin aikaisemmassa Netflix-aiheisessa blogikirjoituksessani.
Have you ever seen fireflies? (Sen hiç ateşböceği gördün mü?)
Tässä draamakomediassa seurataan Istanbulissa syntyneen, kapinallisen ja toisinaan epäsovinnaisen Gülseren (Ecem Erkek) elämää. Kuinka nuorena naisena koulusta erotettu Gülseren selviää vanhuuteen Turkin poliittisten myllerryksien sekä sosiaalisten ja yhteiskunnallisten muutosten läpi.
Netflixissä keväällä 2021 julkaistu elokuva perustuu ohjaajan ja näyttelijän Yılmaz Erdoğanin samannimiseen palkittuun näytelmään. Ei ehkä ihan omaa suosikkigenreäni, paikoitellen elokuva oli melkoista sähellystä eikä päädy suosikkielokuvieni listalle, mutta tulipahan katsottua.
Ormanan viehättävä pikku kylä sijaitsee Turkin Taurus-vuoristossa 950 metriä merenpinnan yläpuolella, noin 130 kilometrin ja kahden tunnin ajomatkan päässä Alanyasta. Ormana kuuluu Antalyan maakuntaan, Ibradın kaupunkiin.
Ormana on ihanteellinen kohde luonnon ja historian ystäville. Taurusvuorten ja metsien ympäröimässä kylässä on viehättäviä vanhoja kapeita kujia ja taloja, jotka edustavat paikallista vanhaa arkkitehtuuria. Talojen historia vie aina Ottomaanien aikakauteen asti ja yli 300 historiallista taloa on säilynyt nykypäivään ajan hammasta uhmaten. Ne on rakennettu täysin luonnonmateriaaleista, paikallisesta kivestä ja setripuusta, joka on mäntykasvien heimoon kuuluva havupuusuku, joka kasvaa korkealla Taurusvuorilla. Taloja kutsutaan turkiksi nimellä "Dügmeli Ev" ("House with button") eli "nappitalo". Talojen kehikot ovat puusta ja ilman laastia tai sementtiä rakennettuja kivimuureja vahvistavat puupalkit, joiden päätyjä näkyy painiketta muistuttavina nappeina talojen seinissä. Rakennustyylin tarkoituksena oli suojella taloja mahdollisilta maanjäristyksiltä. Rakennusten puiset ovet ja ikkunanpielet ovat hyvin koristeellisia.
Viehättävää kylätunnelmaa luovat Ormanan kaduilla vapaina jolkottelevat lehmät. Kadun kulmassa kotkotti kanoja ja niitä päivystävä kukko. Katuja kuljeskellessamme törmäsimme ensimmäistä kertaa Turkissa myös oravaan. Lisäksi kaduilla oli toki myös kissoja ja koiria. Kylän keskustassa on moskeija ja pääkadulla marketti ja muutama ruokapaikka.
Ormanassa on ainakin kaksi hotellia, joista yöpaikaksemme valikoitui tällä kertaa tämä ihanan persoonallinen Yeniçeri Ahmet Ağa Konağı*, kaksikerroksinen paikallista arkkitehtuuria edustava "nappitalo". Talon tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä, mutta sen arvellaan olevan vuodelta 1898. Hotellikäyttöön sitä alettiin kunnostamaan vuonna 2019.
Varasimme hotellin momondo.fi* -sivuston kautta. Esim. Booking.com -sivuston kautta ei ole tällä hetkellä edes mahdollista varata Turkissa turkkilaisia majoituspaikkoja, mutta momondo.fi* -sivusto löytää varaussivustoja, jotka toimivat Turkistakin käsin varatessa.
Yeniçeri Ahmet Ağa Konağı* -hotellissa on yhteensä 11 huonetta, joista osassa on suihkut ja wc:t huoneen yhteydessä. Me valitsimme huoneemme yläkerrasta, josta löytyi museoituja huoneita, joissa suihku ja pesuallas löytyvät kaapeista, kuten vanhoissa turkkilaisissa rakennuksissa oli tapana. Wc:t löytyivät huoneiden ulkopuolelta yhteisistä tiloista.
Katso videolta kierros yläkerrasta ja huoneestamme.
Hotellista tuli mieleeni Aksekin etnografinen talomuseo, jossa vierailin samalla alueella pari vuotta sitten. Nyt sain ainutlaatuisen kokemuksen viettää aikaa ja yöpyä näin historiallisissa puitteissa. Rakennus oli täynnä upeita ja vanhoja asioita ja esineitä.
Hotellihuoneet olivat erinomaisesti varusteltu ja hyvin mietitty yksityiskohtia myöten. Huoneissa odottivat näin korona-aikaan käsidesi sekä maskit. Kiinnitimme huomiota mm. ihanan pehmeisiin pyyhkeisiin ja siihen, että pistorasiat oli kerrankin sijoitettu kätevästi sänkyjen yhteyteen puhelimien latausta varten. Pesualtaan yhteydestä löytyi kattavasti tarvikkeita, perinteisten shamppoon ja saippuan lisäksi myös pesukintaat, suihkumyssyt, meikkien pesulappuja, vanupuikkoja ja kynsiviila. Muslimivieraita varten kaapista löytyi rukousmatto ja -helmet.
Vierailumme aikana vietettiin muslimien pyhää paastokuukautta ramadania. Paasto on yksi islamin viidestä peruspilarista ja sen aikana muslimit kieltäytyvät syömisestä, juomisesta, tupakoinnista ja seksin harrastamisesta aamunsarastuksesta auringonlaskuun. Yöllä kolmen aikoihin heräsimmekin rummutukseen. Ormanan yöllisiä katuja kiertelivät rummuttajat, joiden tarkoitus oli herättää ihmiset syömään ennen auringonnousua. Erikoinen kokemus sekin, johon Turkissa en ole aikaisemmin törmännyt.
Aamulla meitä odotti alakerrassa herkullinen turkkilainen aamiainen.
Hotellin henkilökunta ei puhunut juurikaan englantia, joka aiheutti hieman säätöä, mutta Google kääntäjän avulla siitäkin selvittiin. Henkilökunta oli muutoin hyvin ystävällistä ja avuliasta. Hotellia jouduttiin myös vähän etsimään, koska sen sijainti oli merkitty väärin Googlen karttaan, mutta pikkukylästä sen löytäminen ei ollut mahdottomuus. Ja mikäli päivän päätteeksi haluaa nauttia huurteisen oluen tai lasillisen viiniä, joutuu sitä hieman metsästämään. Hotellissa tai Ormanan kylän pikku marketissa ei myyty alkoholia, mutta saimme vinkin alkoholia myyvästä Ülker Marketista viereisestä Ibradın kylästä, josta kävimme hakemassa pari Efestä päivällisen kaveriksi. Myös läheisessä Ormana Active hotellissa* ja ravintolassa myydään alkoholia paikan päällä nautittavaksi.
Noin 20 minuutin ajomatkan päässä Ormanan kylästä sijaitsee Eynifin tasanko. Vuorten reunustaman tasangon pinta-ala on 90 000 hehtaaria. Tasanko on tullut tunnetuksi selzukkien aikaisesta karavaanipysäkistään ja tasangolla vaeltavista luonnonvaraisista hevosista.
Ottomaanien valtakunnan lopulla, läheisissä kylissä asuneet sodasta palanneet ratsuväen sotilaat vapauttivat tarpeettomiksi jääneet hevosensa tasangolle, jossa ne ovat saaneet siitä lähtien vaeltaa ja lisääntyä vapaasti. Joidenkin arvioiden mukaan hevosia on alueella jopa useita satoja. Me onnistuimme muutaman tunnin seikkailumme aikana näkemään noin kymmenisen hevosta.
Video Harry Silven.
Tasangolla laiduntaa myös satoja lehmiä, lampaita ja vuohia. Välillä ilmoille kajahti lampaita paimentavien suurten laumanvartijakoirien haukahdukset. Lisäksi heinikossa saattoi nähdä vipeltämässä pieniä liskoja.
Tasangon läpi ollaan parhaillaan rakentamassa isoa tietä, jonka tarkoitus on helpottaa Antalyan ja Konyan välistä matkaa. Tietä rakennetaan muutaman metrin korkeudelle ja muutamissa kohdissa sen ali kulkee alikulkuja, joista hevoset, lampaat ja lehmät pääsevät siirtymään tien toiselle puolelle. Toivottavasti valmistuessaan tie ei koidu eläinten kohtaloksi vaan ne saavat edelleen jatkaa tasangolla vaeltamistaan.
Tolhan karavaanipysäkki
Ormanan alueen historia juontaa juurensa Rooman valtakunnan aikoihin ja historiankirjoissa se tunnetaan nimellä Erimna. Kaupunki antautui Aleksanteri Suurelle vuonna 334 eaa ja oli persialaisten hallinnassa vuosina 223-212 eaa.
Seldžukkisulttaani Alaaddin Keykubat valloitti alueen vuonna 1226, jonka jälkeen Erimna kuului selzukkien hallintaan. Samainen sulttaani rakennutti myös Alanyan tunnusmerkkinä pidetyn punaisen tornin ja telakan. Selzukkien aikana Konyan ja Välimeren väliset karavaanireitit kulkivat alueen läpi ja 1200-luvulla Eynifin tasanko oli risteysalue vuorten keskellä. Karavaanareiden pysäkiksi reitille rakennettiin Tolhan, jonka näyttävät rauniot löytyvät tasangolta.
Ormanan alue on upea luontokohde Turkissa, johon tutustumiseen ei parin päivän visiitti riittänyt vaan jäimme janoamaan luontoa ja raitista vuoristoilmaa heti lisää. Onneksi paikka on niin lähellä Alanyaa, että palaamme sinne varmasti vielä uudelleen.
TRT Worldin Facebook-sivuilta löytyy hyvä englanninkielinen muutaman minuutin mittainen minidokumentti Taurus-vuoristosta, Ormanasta ja villihevosista. Videolla vieraillaan myös läheisessä Altinbeşik-luolassa, joka on Turkin suurin ja maailman kolmanneksi suurin maanalainen järvi. Sinne toivomme suuntaavamme myös tulevaisuudessa: » TRT World, Saving Earth: Turkey's Taurus mountains, https://www.facebook.com/watch/?v=1144196616055015
Kannattaa käydä myös Instagram-tililtäni katsomassa kuvia ja videoita Ormanan reissustamme. Tarinoita olen arkistoinut kohokohtiin nimellä "#ormana". Ota toki myös muutenkin tilini seurantaan, sieltä löydät kuvia ja tarinoita uusimmista seikkailuistani: www.instagram.com/titityyppi/
