perjantai 8. tammikuuta 2021

Hyödyllisiä mobiilisovelluksia Alanyassa


Tähän blogikirjoitukseen olen listannut mobiilisovelluksia, joista voi olla hyötyä Alanyassa. Lataamalla mobiilisovelluksen voit saada useimmiten alennuksia, joita ei ole tarjolla palveluiden verkkosivuilla.

Puhelin kulkee nykyään yleensä mukana aina ja on useimmiten käden ulottuvilla. Puhelimen lisäksi se toimittaa mm. herätyskellon, kalenterin, taskulampun, taskulaskimen ja navigaattorin virkaa. Älypuhelimilla selaillaan nettiä ja sosiaalista mediaa, luetaan uutisia, tilataan ruokaa ja muita ostoksia, katsotaan sarjoja ja elokuvia, kuunnellaan musiikkia ja opiskellaan uusia kieliä.


Yemeksepeti

Yemeksepeti on monien sateisten ja laiskojen päivien pelastus. Erityisen kätevä se on näin korona-aikoina, kun Turkissa on ulkonaliikkumiskieltoja ja tällä hetkellä ravintolat ovat auki vain noutoruokaa ja kotiinkuljetuksia varten. 

Yemeksepeti (suomennettuna ruokakori) on Turkin ensimmäinen ja suurin ruoanjakeluportaali, josta löydät lähelläsi olevia ravintoloita ja niiden ruokalistat. Yemeksepeti toimii Turkissa ja Kyproksella 70 kaupungissa, sillä on yli 35 000 jäsenravintolaa, 18 miljoonaa käyttäjää ja 520 000 päivittäistä tilausta. Palvelun ravintolaverkostoon kuuluu paikallisia ravintoloita, mutta myös kansainvälisiä ketjuja, kuten Burger King, Domino's Pizza ja McDonald's. Ruoka toimitetaan kotiisi tai muuhun valitsemaasi osoitteeseen noin 10-45 minuutin sisällä (ravintolan toimitusajoista riippuen). Itse keskustan alueella asuessani on tilaus Burger Kingistä tullut nopeimmillaan jopa 7 minuutissa.

» Yemeksepeti, https://www.yemeksepeti.com/en/antalya
» Google Play: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.inovel.app.yemeksepeti
» App Store: https://apps.apple.com/us/app/yemeksepeti-food-grocery/id373034841


Çiçeksepeti

Kukkia varten on oma korinsa (çiçek = kukka, sepeti = kori). Çiçeksepeti on Turkissa toimiva kukkien ja lahjojen verkkokauppasovellus, jonka kautta voit tilata ja lähettää myös suklaata ja kakkuja. Lahja- ja kukkatilausten lisäksi verkkokaupasta löytyy monia muita kategorioita kuten kodinsisustus, kodinkoneet, vaatteet, kengät, kosmetiikka, lemmikkieläintarvikkeet...

» Çiçeksepeti, https://www.ciceksepeti.com/
» Google Play: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.ciceksepeti.ciceksepeti
» App Store: https://apps.apple.com/us/app/çiçeksepeti-online-alışveriş/id723715907 


Hayat Eve Sığar

Hayat Eve Sığar (Life Fits Into Home) on turkkilainen "koronavilkku". Sovelluksen kautta näet kartan riskialueista, joissa koronaa on ollut paljon liikkeellä ja sen kautta saat helposti oman HES-koodin, jota tarvitset esimerkiksi asioidessasi virastoissa, pankeissa ja kauppakeskuksissa. 

» Hayat Eve Sığar, https://hayatevesigar.saglik.gov.tr/
» Google Play: https://play.google.com/store/apps/details?id=tr.gov.saglik.hayatevesigar
» App Store: https://apps.apple.com/tr/app/hayat-eve-sığar/id1505756398


Shazam

Kuulitko kivan turkkilaisen musiikkikappaleen, mutta et tiedä tai muista kappaleen nimeä tai esittäjää? Shazam -sovellus auttaa tunnistamaan kappaleen sekä sen esittäjän. Aikaisemmin käytin Soundhoud -sovellusta, mutta Shazam tunnistaa turkkilaisia kappaleita paremmin.

» Shazam, https://www.shazam.com/
» Google Play: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.shazam.android
» App Store: https://apps.apple.com/app/shazam/id284993459


Hepsiburada & Trendyol

Mitä Alanyasta ei löydy tai ei jaksa lähteä shoppailemaan, voi etsiä Hepsiburadasta. Hepsiburada on Turkin suurin sähköisen kaupankäynnin foorumi. Sieltä löydät 30 miljoonaa tuotetta yli 40 kategoriassa; elektroniikkaa, kosmetiikkaa, vaatteita, kenkiä, koruja, kirjoja, leluja, huonekaluja, sisustustuotteita, lemmikkieläintarvikkeita...

» Hepsiburada, https://www.hepsiburada.com/ 
» Google Play: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.pozitron.hepsiburada
» App Store: https://apps.apple.com/tr/app/hepsiburada/id481035064

Toinen vastaava sähköisen kaupankäynnin foorumi on Trendyol.

» Trendyol, https://www.trendyol.com/
» Google Play: https://play.google.com/store/apps/details?id=trendyol.com
» App Store: https://apps.apple.com/us/app/trendyol-online-alışveriş/id524362642


Letgo

Letgo on käytetyn tavaran markkinapaikka, jossa voit myydä ja ostaa tavaroita paikallisesti, kuten käytettyjä autoja, elektroniikkaa, huonekaluja ja muita sisustustavaroita, elokuvia, kirjoja, musiikkia, lastentarvikkeita ja urheiluvälineitä. Vuokratessani oman asunnon Alanyasta ostin ensimmäiset huonekaluni pääsääntöisesti käytettynä ja tämän sovelluksen avulla löysinkin itselleni sohvan sekä ruokapöydän ja tuolit.

» Letgo, https://www.letgo.com/
» Google Play: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.abtnprojects.ambatana
» App Store: https://apps.apple.com/tr/app/letgo-i-kinci-el-al-ve-sat/id986339882


Sahibinden

Sahibinden on myös sähköisen kaupankäynnin foorumi, jossa myydään ja vuokrataan kiinteistöjä ja asuntoja, autoja ja muita ajoneuvoja sekä palveluja. Se on yksi Turkin suosituimmista ja luotetuimmista kiinteistösivustoista. Itsekin olen Sahibindenistä etsinyt vuokra-asuntoja. Sovelluksen avulla tarjolla olevat vuokra-asunnot näkee kätevästi myös kartalla.

» Sahibinden, https://www.sahibinden.com/en
» Google Play: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.sahibinden
» App Store: https://apps.apple.com/ca/app/sahibinden-com-al-sat-kirala/id418535251


Google Maps & Kääntäjä

Nämä sovellukset löytyvätkin jo automaattisesti monista puhelimista ja itselläni ne ovat ahkerassa käytössä lähes päivittäin. 

Google Maps -karttapalvelun avulla etsin reittejä ja ajo-ohjeita sekä kauppoja, yrityksiä ja ravintoloita. Google Mapsiin saa myös tallennettua omia listoja. Itse keräilen sinne esimerkiksi paikkoja, joissa haluaisin käydä, mm. antiikin aikaisia nähtävyyksiä, luonnonpuistoja, vesiputouksia ja hotelleja. Sieltä paikat on sitten kätevä löytää ja jakaa kavereille, kun suunnittelemme uusia seikkailuita ja roadtrippejä.

» Google Maps, https://www.google.com/maps
» Google Play: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.google.android.apps.maps
» App Store: https://apps.apple.com/us/app/google-maps-transit-food/id585027354

Turkissa kun matkaillaan, oleskellaan ja asustellaan, mutta kielitaito ei ole vielä riittävä, tulee Google kääntäjä monesti tarpeeseen. Aivan täydellisiähän Googlen käännökset eivät ole, mutta saa tekstejä ja puhetta hieman ymmärrettävämpään muotoon. Google kääntäjän avulla käännän usein turkkilaisia uutisia, tekstiviestejä ja monesti kauppareissullakin se on hyödyllinen, kun yrittää ymmärtää mitä kaikkea vaikkapa ruokakaupan hyllyillä on.

» Google Kääntäjä, https://translate.google.com/
» Google Play: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.google.android.apps.translate
» App Store: https://apps.apple.com/us/app/google-translate/id414706506

Toki hyödyllisiä sovelluksia ovat myös ne, joiden avulla opetellaan turkin kieltä, esimerkiksi Duolingo ja Babbel, josta jälkimmäisestä olen aikaisemmin kirjoittanut blogikirjoituksenkin:
» lauluni sadepäivän varalle: Babbel – kielen opiskelua verkossa


Alanya Belediyesi

Alanyan kaupungilla on myös oma mobiilisovelluksensa, josta löytyy esimerkiksi Alanyaan liittyviä uutisia ja kätevästi myös Alanyan livekamerat.

» Google Play, https://play.google.com/store/apps/details?id=com.spexco.alanyabelediyesi
» App Store, https://apps.apple.com/us/app/alanya-belediyesi-mobil/id1448456125


F-Secure Freedome VPN

VPN-ohjelman avulla suojaat internetyhteytesi ja yksityisyytesi. Itse käytän Freedome* VPN (englanniksi “Virtual Private Network”) -ohjelmaa, koska sen avulla pystyn myös piilottamaan ip-osoitteeni ja "vaihtamaan maata", joten pystyn kiertämään alueelliset estot suoratoistopalveluissa, kuten esimerkiksi Netflixissä, Katsomossa ja Ruudussa. Näin voin unohtaa ”sisältö ei ole käytettävissä maassasi” ‑tyyppiset ilmoitukset ja Netflixissä on myös hieman eri valikoimat erilaisia sarjoja ja elokuvia eri maissa. Joillekin sivustoille Turkista ei ole asiaa ilman VPN-ohjelmaa, kuten esimerkiksi vaikkapa Veikkaus ja aikaisemmin myös Wikipedia. Disney+ -suoratoistopalvelu toimi Alanyassa myös vain kierrättämällä se F-Securen Freedome* -palvelun avulla Kanadan Vancouverin kautta.

Lue Netflix-vinkkejäni aikaisemmasta blogikirjoituksestani: 
» lauluni sadepäivän varalle: Turkkilaiset sarjat ja elokuvat Netflixissä II

F-Securen Freedome* on maksullinen palvelu, mutta sitä voi kokeilla viisi päivää ilmaiseksi. Lopullinen hinta kokeilujakson jälkeen määräytyy siitä kuinka monelle laitteelle haluat sen asentaa (edullisimmillaan 0,54 € per laite/kk). Itselläni se on tietokoneella, puhelimessa ja tabletissa. Näin voin surffailla turvallisesti myös julkisissa wifi-verkoissa, kun Freedome* suojaa puhelintani ja salaa dataani niin, ettei kukaan muu pääse siihen käsiksi.

» F-Securen Freedome VPN*


Onko sinulla näitä mobiilisovelluksia käytössä? Mitä muita sovelluksia suosittelisit?


Blogikirjoitus sisältää mainoslinkkejä (*)

5 kommenttia:

  1. Lähinnä Google Maps ja Kääntäjä meillä ollut käytössä. Maps ulkomaille kohdistuvien reissujen lisäksi Suomessakin ja Kääntäjä joissain maissa, kun yhteistä kieltä ei löydä. Marika tosin meillä osaa useita kieliä, niin useimmiten Kääntäjään ei ole tarvinnut turvautua, mutta joskus kuitenkin.

    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    VastaaPoista
  2. Piti kurkata, että miten tuo Alanya tähän liittyy, mutta liittyihän se. Itse en sinne ole ajatellut Turkin nykyisen poliittisen tilanteen takia suunnata, mutta Google Mapsiä tulee muiden karttasovellusten ohella (Mapsme, Here) joskus käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse oleskelen paljon Alanyassa, työni puolesta ja muutenkin, joten kirjoitukseni liittyvät tänne tavalla tai toisella. Mitä tulee maiden tai matkakohteiden välttelemiseen politiikan, ihmisoikeuksien tai sananvapauden perusteella niin rajan vetäminen on mielestäni todella vaikeaa ja siitä voisi kirjoittaa ihan oman blogikirjoituksensakin. Onko boikoteista hyötyä ja mitä maita pitäisi boikotoida ja millä perusteilla? Aihe ryöpsähtää pinnalle aika ajoin ja monet bloggaajat ovatkin kirjoittaneet aiheesta todella hyviä kirjoituksia (esim. https://kerranelamassa.fi/paratiisireportteri/minne-ei-saa-matkustaa/), joten itse en ala siihen ja jatkan arkisen elämän elämistä täällä monessa tapaa kuitenkin niin viehättävässä maassa.

      Poista
  3. Tämähän sattui sopivasti, sillä olen tässä pohdiskellut lähtisinkö maaliskuussa Alanyaan (ja muualle Turkkiin) kiertelemään. Mulla olisi siinä kolme viikkoa mahdollisuus olla reissussa, joten ehtisin nähdä jo tosi paljon. Pitääpä alkaa selailemaan sinun blogiasi tarkemmin!

    Turkin poliittinen tilanne on mikä on, mutta olen mä monessa muussakin vähän sekavassa maassa matkustanut, joten ei haittaa ainakaan minua. En siis boikotoi mitään maata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa antamaan Turkille ja jopa Alanyallekin mahdollisuus! Alanya on mielestäni mainettaan parempi, jos kurkkaa vähän kaikkein pahimman turismipinnan alle. Jokin taikapöly minutkin on saanut tänne jäämään jo viideksi vuodeksi. Upeaa välimerellistä ilmastoa, luontoa, historiaa ja kulttuuria. Toki nämä korona-ajat eivät nyt ole ehkä ihan parhaimpia aikoja tutustua varmaan mihinkään maahan, lähinnä siksi, kun liikkumista ja useimpien paikkojen aukioloaikoja on rajoitettu, mutta toivottavasti maaliskuuhun mennessä jo helpottaa.

      Poista