torstai 11. helmikuuta 2016

Talvikausi Alanyassa



Turistin silmin katsottuna Alanya viettää talvella hiljaiseloa valmistautuen seuraavaan sesonkiin. Kausi alkaa yleensä vilkastumaan vähitellen maaliskuun tienoilla ja hiljenee taas syys-lokakuussa. Sesonkiaikaan suomalaisetkin matkanjärjestäjät tekevät paljon matkoja Alanyaan ja Suomesta lennetään suoria lentoja Gazipasan lentokentälle.

Turisteja Alanyassa riittää kuitenkin talvellakin, mutta ei tietenkään siinä määrin kuin sesongin ollessa käynnissä. Enimmäkseen talvea paossa on vartuneempaa väkeä, joilla on täällä omistus- tai vuokra-asunto, ja joille Alanyan kesän paahtavat helteet ovat vähän liikaa. Tammikuun lopulla koululaiset viettivät Turkissa kahden viikon talvilomaansa, joten silloin osa paikallisista lähti talvilomailemaan ja tapaamaan sukulaisiaan muihin kaupunkeihin. Vastaavasti koululaisten loman aikaan täällä näkyi myös turkkilaisia matkailijoita.



Monet ravintolat ovat vetäytyneet talvilevolle, mutta yllättävän moni paikka pitää ovensa auki talvellakin. Varsinkin satamassa ravintolat keräävät viikonloppuisin väkeä ihan mukavasti, enimmäkseen paikallisia, länsipuolella olevissa turistiravintoloissa taas useimmat pöydät seisovat tyhjillään. Myös rannalla on muutama satunnainen rantabaari avoinna talvellakin. Kaduilla saa kävellä suhteellisen rauhallisesti, ravintoloiden sisäänheittäjistä ei ole juurikaan riesaa. Bazaareista joku saattaa joskus intoutua huutelemaan jotain.



Atatürk bulevardilla muutamat bazaarit sinnittelevät avoinna, kovin myöhään ne eivät kuitenkaan ole avoinna, kuten kesällä. Atatürk bulevardin itäpäästä löytyy enemmän avoinna olevia kauppoja ja ravintoloita, samoin kuin enemmän paikallisten suosiossa olevalta 25 metrin kadulta. Sieltä löytyy runsaasti erilaisia vaatekauppoja, ravintoloita sekä sisustus-, kosmetiikka- ja elektroniikkaliikkeitä. Jos siis bazaarikojujen samankaltainen valikoima alkaa puuduttamaan, kannattaa puikahtaa 25 metrin kadulle ihmettelemään kauppojen tarjontaa. Talvikaudellakin shoppailu Alanyassa onnistuu siis varsin hienosti ja monet liikkeet hehkuttavat ikkunoissaan suuria alennuksia (indirim).



Ruokakaupat ja marketit ovat normaalisti avoinna, pitäähän paikallisten syödä talvellakin. Ruokaostoksiaan voi käydä myös täydentämässä vihannes- ja hedelmämarkkinoilla, maanantaisin Obassa, tiistaisin kauppahallin luona ja perjantaisin keskustassa.

Naapurimaassa Syyriassa on käynnissä sota, joka näkyy hurjana pakolaistulvana sekä Turkissa että Euroopassa. Tilannetta seurataan tietenkin täälläkin, mutta Alanyassa pakolaistilanteesta ei näy kuitenkaan merkkejä. Alanyasta Syyrian rajalle on matkaa useita satoja kilometrejä, eikä pakolaisvirrat kulje Alanyan kautta. Illan pimetessä kuljen täällä turvallisemmin mielin kuin Helsingissä. Alanya tarvitsee turisteja, koska niin monen elanto on täällä kiinni turismista, suoraan tai välillisesti. Sitä ei haluta riskeerata.



Kenties olen jo unohtanut millaista hulina täällä voi kesäisin parhaimmillaan olla, mutta kaikenkaikkiaan Alanya on oma ihana itsensä talvellakin, rauhallinen ja turvallinen. Olemmekin ihmetelleet miksei se vedä enempää turisteja puoleensa myös varsinaisen sesongin ulkopuolella. Muutamaa sadepäivää lukuunottamatta aurinkoa on riittänyt ja ilmat ovat olleet ihanteelliset lenkkeilyyn, saa läkähtymättä kierrellä pidempiäkin matkoja ja tutustua paikkoihin. Istahtaa välillä teekupposelle ja vain fiilistellä.


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Vohvelikahvila Alanyassa



Jos makeanhimo iskee kesken lomailun, erinomainen paikka sen tyydyttämiseen on vohvelikahvila Vanilla Coffee & Cake.



Kahvila tarjoilee herkullisia vohveleita muhkeilla täytteillä. Omaan herkutteluhetkeeni valitsin vohvelin, jonka päältä löytyi jäätelöä, mansikoita, banaania, kiwiä, nutellaa, kermavaahtoa, suklaakastiketta ja strösseleitä. Lisäksi lautasen reunalta löytyi granaattiomenan siemeniä. Tuhti belgialainen vohveli riitti tyydyttämään isommankin makean nälän. Hintaa vohvelilla oli 16 TL eli alle 5 euroa.



Kahvila löytyy Atatürk bulevardilta, noin sata metriä Atatürkin patsaalta Kleopatra-rannalle päin, bulevardin vasemmalta puolella.

» Vanilla Coffee & Cake Facebookissa


perjantai 5. helmikuuta 2016

Tepe Mountana - turkkilainen aamiainen vuoristossa



Vuoristossa sijaitseva Tepe Mountana on suosittu aamiaisravintola, jonka terassilta avautuvat huikeat maisemat Alanyan ylle. Melkein hävettää myöntää, että olen reissannut Alanyassa jo useamman vuoden ajan, mutta en ole aiemmin käynyt aamiaisella vuoristossa. Nyt on sekin "virhe" korjattu.




Seikkailumme alkoi Atatürk bulevardilta, josta hyppäsimme bussiin numero 5 (pysäkki noin DeFactoa vastapäätä, Atatürkin patsaalta katsottuna oikealla puolella, ennen LC Waikikia). Itseasiassa seikkailumme alkoi jo perjantai bazaarin takana sijaitsevalta Dolmus-asemalta, josta luulimme bussin lähtevän ja odottelimme siellä, kunnes kysyimme missä bussi numero 5 mahtaa luurata. Parin Forrest Gumpmaisen "Run Forrest, run!" -hetken jälkeen ehdimme kuitenkin ajoissa oikealle pysäkille. Bussi kiemurteli ylös jyrkkää vuoristotietä, jonka varrelta avautuivat upeat maisemat Alanyan ylle. Bussin päätepysäkki sijaitsi aivan Tepe Mountana ja Manzara -ravintoiden vieressä, joten niihin on helppo löytää. Matkan varrella sijaitsee myös näköalaravintola Zirve.





Turkkilainen aamiainen (kahvaltı) on tunnettu monipuolisuudestaan ja käsite siinä missä englantilainenkin aamiainen. Runsas aamiaisemme sisälsi mm. erilaisia juustoja, oliiveja, munakasta, turkkilaista jugurttia, makkaraa, vaaleaa leipää, tomaattia, kurkkua, paprikaa, hilloa ja hunajaa, viininlehtikääryleitä sekä lukuisia muita asioita, joista emme olleet edes aivan varmoja mitä ne olivat. Aamiaisen kyytipoikana lipiteltiin turkkilaiseen tapaan tietenkin haudutettua mustaa teetä (çay). Hintaa koko setille tuli 30 TL per henkilö eli alle 10 euroa. Bussimatka maksoi 2 TL.





Aamiaista sulatellaksemme päätimme kävellä vuoristosta alas. Matka ei ollut kovin pitkä ja tepastelimme sieltä alas reilussa tunnissa vuoristoisia maalaismaisemia ihaillen. Ilmat helmikuisessa Alanyassa ovat juuri oivalliset lyhyempiin tai pidempiinkin lenkkeihin.


maanantai 1. helmikuuta 2016

Elämää kuun ja tähden mailla


Ensimmäinen kuukausi kuun ja tähden mailla on kulunut hyvin rauhallisesti. Alkuun arkisetkin asiat ovat olleet vielä suurta seikkailua, kuten kaupassakäynti, kun tuoteselostuksista ei ymmärrä yhtään mitään. Ensimmäisiä ostoksiani olivat tietenkin turkkilainen tee ja kaksikerroksinen teepannu. Aamuisin keittelen sillä teetä ja lueskelen Turkista kertovia kirjoja, joista ensimmäisenä kävin Reetta Paakkisen Kuun ja tähden mailla -kirjan kimppuun. Reetta Paakkinen, joka on asunut suurimman osan aikuiselämästään Turkissa, Kyproksella ja Kreikassa, kertoo kirjassaan Turkin ajankohtaisista ilmiöistä ja historiallisten tapahtumien taustoista, mutta myös kevyemmistä aiheista. Suosittelen kaikista Turkista kiinnostuneille. Osta kirja Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta:
» Reetta Paakkinen: Kuun ja tähden mailla

Olen opetellut kaasulieden käyttöä ja pyykinpesukin oli aluksi hieman haastavaa, kun kaikki nippulat ja nappulat ovat tietenkin turkiksi. Onneksi vuokraemäntä oli jättänyt hyvät ohjeet ja suomentanut pyykkikoneen käyttöohjeita. Vuodevaatteita en pikkuisessa kämpässäni alkanut pyykkäämään ja kuivattamaan, vaan kiikutin ne kulman taakse sijaitsevaan ystäväni vaimon pyörittämään pesulaan. Sieltä sain hakea ne puhtaina, silitettyinä ja nätisti viikattuina 15 liiraa vastaan (noin 5 euroa).



Poskionteloita alkoi uhkaavasti kihelmöimään jo lentokoneessa matkalla Istanbuliin, joten ensimmäiset päivät täällä menivät sairastellessa. Flunssan myötä päälle paukkausi myös vanha tuttu infektioastma. Lääkkeitä siihen en ollut osannut varata mukaan, mutta Turkissa monet lääkkeet ovat reseptivapaita. Niinpä parin tunnin välein yöllä yskimään herätessäni googlailin aiemmin käyttämiäni lääkkeitä ja niiden vaikuttavia aineita. Niillä tiedoilla sain seuraavana päivänä helpotusta apteekista.





Päivät olen muuten kuljeskellut ympäriinsä ja mittaillut katuja, jotka nyt parin kuukauden ajan ovat kotikatujani. Appelsiinipuut notkuvat hedelmiä, kanat kuljeskelevat ja kotkottelevat pihamailla, monet ihmiset valmistautuvat tulevaan sesonkiin ja elämä on hyvin verkkaisaa näin talvikaudella. Liiallinen ylimääräinen aika saattaa tosin toisinaan aiheuttaa sitä, että ihmisillä on aikaa kehitellä kärpäsistä härkäsiä ja itsekin olen pyytämättä ja yllättäen joutunut keskelle draamaa. Turkkilainen ja suomalainen temperamentti vaativat joskus hieman opettelua puolin ja toisin.

Markkinapäivinä käyn täydentämässä ruokaostoksia bazaarin tuoreilla hedelmillä. Opiskelen turkkia Babbelin avulla ja pläräilen satoja TV-kanavia, joista olen löytänyt pari myös englanninkielisillä tekstityksillä. Elisa Viihde tuntuu toimivan myös täällä, joten sen avulla olen saanut katsottua myös muutamia tuttuja ohjelmia tai tallentamiani dokumentteja suomalaisilta kanavilta, mikäli netti niitä vain jaksaa pyörittää.



Jos kotona yksin kökkiminen alkaa tympimään voin aina hiippailla kadun toisella puolella olevaan kaverini ravintolaan, jossa on aina joku paikalla. Siitä täällä tykkäänkin, että ikinä ei tarvitse olla yksin. Sosiaalinen kulttuuri on erilainen, ihmiset menevät ulos tapaamaan toisiaan, eivätkä kökötä yksin kotona. Olemme tilanneet tai valmistaneet yhdessä ruokaa, käyneet kuuntelemassa turkkilaista live-musiikkia ja hiljaisina päivinä olen seurannut tuntikausia, kun pojat pelaava Okey-peliä, ymmärtämättä sen sääntöjä kuitenkaan vieläkään ihan täysin.

Olen tutustunut uusiin paikalisiin ja turisteihin, mm. muihin Alanyassa asuviin suomalaisiin sekä mukavaan suomalaiseen tyttöön, joka asuu Alanyassa myös maaliskuuhun asti. Hän on ulkoiluttanut minua sekä pitkillä päivä- ja iltalenkeillä että sataman yöelämässä.



Tammikuun ilmat Alanyassa olivat hyvin vaihtelevia. Välillä oli hyvinkin nättejä ja aurinkoisia päiviä, jolloin elohopea kipusi 20 asteen tietämiin. Auringonpaisteesta huolimatta välillä kova tuuli sai kietomaan kaulahuivin ja takin tiukasti päälle. Parina päivänä viiden asteen tuntumassa pysytelleet lämpötilat tuntuivat todella hyytäviltä. Myös sadetta ripotteli enemmän ja vähemmän muutamina päivinä. Tullessani kaverit varoittelivat, että täällä on todella kylmä, mutta suomalaisella mittapuulla kelit ovat olleet kuitenkin oikein hyvät. Ainakaan ei ole yhtään tullut vielä ikävä sinne pakkasiin ja lumen tuiskeeseen, josta kuukausi sitten tänne lähdin.

Hymy huulilla kuljen palmupuiden reunustamia katuja ja ihailen mitä upeampia auringonlaskuja, kun aurinko painuu nukkumaan Välimeren aaltoihin. Kauniisiin auringonlaskuihin en kyllästy koskaan.

Instagramissa seikkailujani kuun ja tähden mailla voi seurata nimimerkillä @titityyppi