maanantai 1. helmikuuta 2016

Elämää kuun ja tähden mailla


Ensimmäinen kuukausi kuun ja tähden mailla on kulunut hyvin rauhallisesti. Alkuun arkisetkin asiat ovat olleet vielä suurta seikkailua, kuten kaupassakäynti, kun tuoteselostuksista ei ymmärrä yhtään mitään. Ensimmäisiä ostoksiani olivat tietenkin turkkilainen tee ja kaksikerroksinen teepannu. Aamuisin keittelen sillä teetä ja lueskelen Turkista kertovia kirjoja, joista ensimmäisenä kävin Reetta Paakkisen Kuun ja tähden mailla -kirjan kimppuun. Reetta Paakkinen, joka on asunut suurimman osan aikuiselämästään Turkissa, Kyproksella ja Kreikassa, kertoo kirjassaan Turkin ajankohtaisista ilmiöistä ja historiallisten tapahtumien taustoista, mutta myös kevyemmistä aiheista. Suosittelen kaikista Turkista kiinnostuneille. Osta kirja Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta:
» Reetta Paakkinen: Kuun ja tähden mailla

Olen opetellut kaasulieden käyttöä ja pyykinpesukin oli aluksi hieman haastavaa, kun kaikki nippulat ja nappulat ovat tietenkin turkiksi. Onneksi vuokraemäntä oli jättänyt hyvät ohjeet ja suomentanut pyykkikoneen käyttöohjeita. Vuodevaatteita en pikkuisessa kämpässäni alkanut pyykkäämään ja kuivattamaan, vaan kiikutin ne kulman taakse sijaitsevaan ystäväni vaimon pyörittämään pesulaan. Sieltä sain hakea ne puhtaina, silitettyinä ja nätisti viikattuina 15 liiraa vastaan (noin 5 euroa).



Poskionteloita alkoi uhkaavasti kihelmöimään jo lentokoneessa matkalla Istanbuliin, joten ensimmäiset päivät täällä menivät sairastellessa. Flunssan myötä päälle paukkausi myös vanha tuttu infektioastma. Lääkkeitä siihen en ollut osannut varata mukaan, mutta Turkissa monet lääkkeet ovat reseptivapaita. Niinpä parin tunnin välein yöllä yskimään herätessäni googlailin aiemmin käyttämiäni lääkkeitä ja niiden vaikuttavia aineita. Niillä tiedoilla sain seuraavana päivänä helpotusta apteekista.





Päivät olen muuten kuljeskellut ympäriinsä ja mittaillut katuja, jotka nyt parin kuukauden ajan ovat kotikatujani. Appelsiinipuut notkuvat hedelmiä, kanat kuljeskelevat ja kotkottelevat pihamailla, monet ihmiset valmistautuvat tulevaan sesonkiin ja elämä on hyvin verkkaisaa näin talvikaudella. Liiallinen ylimääräinen aika saattaa tosin toisinaan aiheuttaa sitä, että ihmisillä on aikaa kehitellä kärpäsistä härkäsiä ja itsekin olen pyytämättä ja yllättäen joutunut keskelle draamaa. Turkkilainen ja suomalainen temperamentti vaativat joskus hieman opettelua puolin ja toisin.

Markkinapäivinä käyn täydentämässä ruokaostoksia bazaarin tuoreilla hedelmillä. Opiskelen turkkia Babbelin avulla ja pläräilen satoja TV-kanavia, joista olen löytänyt pari myös englanninkielisillä tekstityksillä. Elisa Viihde tuntuu toimivan myös täällä, joten sen avulla olen saanut katsottua myös muutamia tuttuja ohjelmia tai tallentamiani dokumentteja suomalaisilta kanavilta, mikäli netti niitä vain jaksaa pyörittää.



Jos kotona yksin kökkiminen alkaa tympimään voin aina hiippailla kadun toisella puolella olevaan kaverini ravintolaan, jossa on aina joku paikalla. Siitä täällä tykkäänkin, että ikinä ei tarvitse olla yksin. Sosiaalinen kulttuuri on erilainen, ihmiset menevät ulos tapaamaan toisiaan, eivätkä kökötä yksin kotona. Olemme tilanneet tai valmistaneet yhdessä ruokaa, käyneet kuuntelemassa turkkilaista live-musiikkia ja hiljaisina päivinä olen seurannut tuntikausia, kun pojat pelaava Okey-peliä, ymmärtämättä sen sääntöjä kuitenkaan vieläkään ihan täysin.

Olen tutustunut uusiin paikalisiin ja turisteihin, mm. muihin Alanyassa asuviin suomalaisiin sekä mukavaan suomalaiseen tyttöön, joka asuu Alanyassa myös maaliskuuhun asti. Hän on ulkoiluttanut minua sekä pitkillä päivä- ja iltalenkeillä että sataman yöelämässä.



Tammikuun ilmat Alanyassa olivat hyvin vaihtelevia. Välillä oli hyvinkin nättejä ja aurinkoisia päiviä, jolloin elohopea kipusi 20 asteen tietämiin. Auringonpaisteesta huolimatta välillä kova tuuli sai kietomaan kaulahuivin ja takin tiukasti päälle. Parina päivänä viiden asteen tuntumassa pysytelleet lämpötilat tuntuivat todella hyytäviltä. Myös sadetta ripotteli enemmän ja vähemmän muutamina päivinä. Tullessani kaverit varoittelivat, että täällä on todella kylmä, mutta suomalaisella mittapuulla kelit ovat olleet kuitenkin oikein hyvät. Ainakaan ei ole yhtään tullut vielä ikävä sinne pakkasiin ja lumen tuiskeeseen, josta kuukausi sitten tänne lähdin.

Hymy huulilla kuljen palmupuiden reunustamia katuja ja ihailen mitä upeampia auringonlaskuja, kun aurinko painuu nukkumaan Välimeren aaltoihin. Kauniisiin auringonlaskuihin en kyllästy koskaan.

Instagramissa seikkailujani kuun ja tähden mailla voi seurata nimimerkillä @titityyppi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti