Tänään töistä tullessani näin laitapuolen kulkijan kaatuvan ja lyövän päänsä katuun keskellä Tapiolaa. Hän käpertyi ja jäi maahan makaamaan. Kävin ravistelemassa häntä ja varmistin, että on kunnossa ja tajuissaan. Ensimmäisen hätäpuhelun soitin 16:41 ja jäin odottelemaan poliisien tuloa. Tunnin odottelin kaatuneen ja päänsä lyöneen Pekan kanssa apua, jota ei koskaan tullut. Noin vartin kohdalla toinen tyttö jäi kanssani odottelemaan ja soitti uudelleen hätäkeskukseen. Noin puolen tunnin kohdalla eläkkeelle jäänyt terveysalalla työskennellyt nainen liittyi seuraamme, soitti kolmannen kerran ja jäi kanssamme odottelemaan. Tunnin paikkeilla eräät nuoret miehet auttoivat Pekan läheiselle penkille istumaan ja veivät hänen viinapullonsa. Sinne jäi Pekka seikkailemaan, kun reilun tunnin jälkeen väsyimme odottamaan. Varmistin, että hän pärjää ja jää istuskelemaan kunnes pääsee taas kävelemään.
On se hienoa, että apu on noin lähellä, jos itselle tai läheisille joskus tapahtuu jotain ja jää makaamaan vilkkaasti liikennöidylle kävelykadulle. Auta armias, jos satut olemaan vielä humalassa. Moni tuli kyllä kysymään, että onko apua hälyytetty ja onko kaikki kunnossa. Moni kävi ottamassa maassa makaavasta kuvia kameroillaan ja kännyköillään. Vartija kävi paikalla pyörähtämässä. Muutama teini kävi rääpimässä päätään maassa makaavalle. Eräs siististi pukeutunut espoolaisrouva kävi sättimässä kuinka on Tapiola mennyt pilalle eikä olisi suuri menetys vaikka Pekan kaltaiset kuolisivat pois. Kertoipa hän tarinan kaatuneesta 80 vuotiaasta naisesta, jonka kanssa hän oli taannoin odottanut 20 minuuttia ambulanssin tuloa.
Tunnin aikana ehdin keskustelemaan myös Pekan kanssa mm. Pekka Puupäästä ja Justiinasta, Esa Pakarisesta ja Masa Niemestä, Tuntemattomasta sotilaasta ja Edvin Laineesta sekä evakko äidistä.
"I am Pekka, I am Grazy Man. En ainakaan Onnenpekka."
Niin surullista, että itkettää.