perjantai 5. syyskuuta 2008

Tunti

Tänään töistä tullessani näin laitapuolen kulkijan kaatuvan ja lyövän päänsä katuun keskellä Tapiolaa. Hän käpertyi ja jäi maahan makaamaan. Kävin ravistelemassa häntä ja varmistin, että on kunnossa ja tajuissaan. Ensimmäisen hätäpuhelun soitin 16:41 ja jäin odottelemaan poliisien tuloa. Tunnin odottelin kaatuneen ja päänsä lyöneen Pekan kanssa apua, jota ei koskaan tullut. Noin vartin kohdalla toinen tyttö jäi kanssani odottelemaan ja soitti uudelleen hätäkeskukseen. Noin puolen tunnin kohdalla eläkkeelle jäänyt terveysalalla työskennellyt nainen liittyi seuraamme, soitti kolmannen kerran ja jäi kanssamme odottelemaan. Tunnin paikkeilla eräät nuoret miehet auttoivat Pekan läheiselle penkille istumaan ja veivät hänen viinapullonsa. Sinne jäi Pekka seikkailemaan, kun reilun tunnin jälkeen väsyimme odottamaan. Varmistin, että hän pärjää ja jää istuskelemaan kunnes pääsee taas kävelemään.

On se hienoa, että apu on noin lähellä, jos itselle tai läheisille joskus tapahtuu jotain ja jää makaamaan vilkkaasti liikennöidylle kävelykadulle. Auta armias, jos satut olemaan vielä humalassa. Moni tuli kyllä kysymään, että onko apua hälyytetty ja onko kaikki kunnossa. Moni kävi ottamassa maassa makaavasta kuvia kameroillaan ja kännyköillään. Vartija kävi paikalla pyörähtämässä. Muutama teini kävi rääpimässä päätään maassa makaavalle. Eräs siististi pukeutunut espoolaisrouva kävi sättimässä kuinka on Tapiola mennyt pilalle eikä olisi suuri menetys vaikka Pekan kaltaiset kuolisivat pois. Kertoipa hän tarinan kaatuneesta 80 vuotiaasta naisesta, jonka kanssa hän oli taannoin odottanut 20 minuuttia ambulanssin tuloa.
Tunnin aikana ehdin keskustelemaan myös Pekan kanssa mm. Pekka Puupäästä ja Justiinasta, Esa Pakarisesta ja Masa Niemestä, Tuntemattomasta sotilaasta ja Edvin Laineesta sekä evakko äidistä.

"I am Pekka, I am Grazy Man. En ainakaan Onnenpekka."

Niin surullista, että itkettää.

8 kommenttia:

  1. Tuttua... Joskus vuonna kivi ja nakki todistimme isäni kanssa Lahdessa, miten humalikko kaatui ja löi päänsä niin pahasti, että korvista alkoi vuotaa verta. Toki soitimme ambulanssin - ja puolen tunnin kuluttua uudestaan. Kai niillä sitten oli pidempi kahvipaussi tai jotain.

    On muuten kohtuu mielenkiintoista seurata ihmisten ilmeitä, kun menee jeesaamaan humalaista. Ihan kuin tekisi siinä itsensä jotenkin typeräksi tai saastaiseksi, mennä nyt vapaaehtoisesti sellaisen epäihmisen lähelle! *huoh*

    Humalaisista ei näemmä tarvitse välittää, eikä muutenkaan ihmisistä, jotka eivät vaikuta Normaaleilta. Eihän se olekaan yksi eikä kaksi kertaa, kun insuliinishokkiin joutunut on jätetty oman onnensa nojaan syyllä "noita kännisiä kukaan jaksa hyysätä." Minä en vaan tajua, en sitten millään.

    VastaaPoista
  2. Mua muistutettiin hauskasta ja raadollisesta ideasta, joka Jarkko Martikaisella on kirjassaan Pitkät piikit. Kirja on meilläkin hyllyssä, mutta lukemisesta on aikaa.

    No kuitenkin, siellä oli tarina asuinalueesta, jonne oltiin rakentamassa alkoholistihoitolaa. Asukkaat vastustivat eivätkä halunneet pohjasakkaa kotiensa lähelle. Kas ! Päättäjät päättivät, että jokaisen kotiin viedään sitten oma pulisakari hoitoon, kun kerran ei saanut hoitokotia rakentaa. Sitä oli kunnan miehet ovella eräänä päivänä hoidokin kanssa jokaisen hienostotyypin kohdalla :D

    TästäKIN tuli mieleeni se, että "ketä kiinnostaa". On sata ja tuhat vaali-ihmistä aina, joilla on samat tavoitteet "vanhukset ja lapset hyvään huomaan". Jep. Mä ajattelin, että vois alkaa vaalitappiosta (en mä sinne oikeesti ekalla pääse) huolimatta vierailla koirien ja Lauran kanssa vanhainkodissa ilahduttamassa vanhuksia. TEHDÄ jotain, kun ketään muuta ei kiinnosta. Kaikkia ei kiinnosta edes palkkaa vastaan. Perkele.

    VastaaPoista
  3. Mekin äidin kanssa kerran pysähdyttiin auttamaan erästä insuliinishokkiin mennyttä miestä, jota muut ilmeisesti pitivät humalaisena. Ambulanssi tuli onneksi aika nopeasti, mutta kyllä ihmiset tosiaan katsoivat, että mitä nuo tuota känniläistä hyysäävät. Kummallinen maailma.

    VastaaPoista
  4. Niin itkettää. Omakin kokemus vastaavasta jutusta. Ei tullut apua ikinä.
    Kirjoitit kauniisti.

    VastaaPoista
  5. Kokemusta myös mulla. Mutta myös siitä kun auttaa ja apua tullee,mutta kuinka sitten kävikään.

    ... kirjotin pitkän jutun ja tulin siihen tulokseen että "ketä kiinnostaa?"

    VastaaPoista
  6. "Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te myös heille" vai miten se meni.. Hyvin kirjoitit, itku tuli.

    VastaaPoista
  7. Sanoitko soittaessa, että oli kyse syrjäytyneestä? Olisi kiva tietää, että jos sanoisi, että täällä on pukumies salkkunsa kanssa, niin tulisivatko sitten nopeasti. Järkyttävää.

    VastaaPoista
  8. Tuli soittaessa sanottua, että kyseessä laitapuolen kulkija. Ensi kerralla pitänee jättää sanomatta. Kuten ensi kerralla pitänee jättää laitapuolen kulkija keskelle katua yksinään pötköttämään tai ainakin sanoa kaikille ohikulkijoille, että apu ei ole vielä tulossa. Jos hälyytyskeskukseen tulvii soittoja samasta tapuksesta niin tulisikohan apu sitten nopeammin... Vai onko se sitten vain resurssien tuhlaamista, kun tästä omin avuin kuitenkin selvittiin? Tunnin aikana selvittiin myös kirjaimellisesti.

    Voitte vain kuvitella kuinka turhauttavaa oli odotella apua ja mikä epätoivo iski, kun ei tiennyt lopulta mitä tekee, apua ei tule, mutta voiko miehen jättää kuhmu päässä, verta vuotavana istuskelemaan? Koska pelkäsin, että hän liikkeelle lähtiessään kaatuu uudelleen. Seurailin häntä vielä sen aikaa, että hän horjui sisään kauppakeskukseen ja ajattelin, että sinne kaatuessaan hän tuskin joutuu enää tuntia odottelemaan.

    VastaaPoista