Mitä kaipaan Suomesta?

Aikaisemmin olen kirjoittanut blogikirjoituksen mitä kaipaan Alanyasta. Kaipauksen kohteisiin kuuluivat mm. sosiaalinen kulttuuri ja palvelukulttuuri, auringonlaskut, turkkilainen aamiainen, tee ja kylpylät. Nyt Alanyassa pidempiä aikoja viettäneenä on aika kääntää asetelma toisinpäin ja miettiä mitä kaipaan Suomesta?

Ystävät, perhe ja koira

Ystävät, perhe ja koira tietenkin ensimmäisenä. Vaikkakin olen tutustunut Alanyassa aivan ihaniin ihmisiin, joista on muodostunut minulle uusi ystäväpiiri ja parhaimmillaan jopa perhe, on tietenkin ikävä myös ihmisiä Suomesta. Ihmisiä joiden kanssa on useiden vuosien yhteinen historia. Ja kuinka mielelläni noille ihmisille esittelisinkään uusia kotikulmiani Turkissa, mutta valitettavasti siskoani ja enon vaimoani lukuunottamatta kukaan muu ei ole alustavista lupauksista huolimatta eksynyt vielä luokseni, vaikka muuten paljon matkustelevatkin.

Mökkisauna

Suomi on tuhansien saunojen maa ja saunoja löytyy lähes joka asunnosta tai ainakin taloyhtiöstä. Hyvinvarustelluissa taloyhtiöissä Alanyassakin on toki saunansa, mutta ei ole silti suomalaisen puusaunan voittanutta. Mökki, mökkisauna ja sen jälkeinen pulahdus Päijänteessä, ah.

Mökkeilyä on muutenkin ikävä. Suomen kesän valoisia öitä, joutsenia, unia itse rakennetussa aitassa, auringonnousuja ja laiturin nokassa nököttämistä. Kun on aikaa kuunnella ja katsella; huomata pienen pieni häntänsä menettänyt sisilisko paistattelemassa päivää vanhalla puupenkillä ja tarkkailla pesuettaan paimentavaa sorsaemoa. Seurata kuinka sudenkorennot rapistelevat kaislikossa ja kuikuilla kuikkaa, joka on tuonut perheensä näytille. Lisää muistoja Suomen kesästä ja mökkeilystä aikaisemmassa blogikirjoituksessani: Kuusi muistoa kesästä

Karjalanpiirakat

Rapeakuoriset riisitäytteiset karjalanpiirakat. Muutaman kuukauden Alanyassa olon jälkeen näin niistä jopa unta. Näin unta, että kaverit tulivat vierailemaan Alanyassa ja minua kadutti, että en ollut muistanut pyytää heitä tuomaan minulle Suomesta karjalanpiirakoita. Sittemmin tilanne korjattiin ja Alanyaan tulijat toimivat karjalanpiirakkalähettiläinä ja toivat noita suomalaisia herkkuja tullessaan. Olemme myös pyytäneet tuomaan Suomesta kunnon suomalaisia ruisjauhoja ja intoutuneet vääntämään karjalanpiirakoita omin pikku kätösin. Ihan oikean karjalanpiirakan näköisiä ja makuisia niistäkin tuli, vaikka leikkisästi kutsuimmekin niitä alanyanpiirakoiksi. Kylläpä äiti ja mummi olisivat ylpeitä, kun tyttö jatkaa suvun karjalanpiirakkaperinteitä täällä Alanyan auringon alla.

Muita herkkuja en Suomesta juurikaan suuremmin kaipaile. Paitsi ehkä mustikoita, joista saisi maukkaan aamiaissmoothien. Kahvia en juo, enkä ole koskaan ollut mikään suuri salmiakinkaan ystävä. Mutta ollessani koira- ja kissavahtina Kalella, löysin jääkaapista paketillisen suomalaisia hapankorppuja, hernekeittoa ja Fazerin sinisen suklaalevyn. Kun en ollut moneen kuukauteen saanut mitään suomalaista maistuivat nekin taivaallisille. Muita kestotilauksessa olevia tuotteita meillä ovat mm. Oivariini (punainen), Oltermanni tai joku vastaava kermajuusto, aurajuusto, meetvursti ja voileipäkeksit. Siinäpä siis pari vinkkiä, joita ulkosuomalaiselle kaverille voi tuoda tuliaisena Suomesta.

Puhdas suomalainen vesi

Ah se tunne, kun voi marssia vesihanalle ja juoda suomalaista, puhdasta vettä, suoraan hanasta. Ei tarvitse tilata vettä tai kantaa sitä selkä väärällään kauppareissuilta.

Pääsääntöisesti suomalaisesta hanasta tulee aina myös lämmintä vettä suihkua varten. Alanyassa useiden talojen katoilla on aurinkokennoilla toimivat lämmittimet, jotka lämmittävät vettä mikäli aurinko paistaa. Alanyassahan se paistaa noin 300 päivää vuodessa, mutta talvella joutuu kääntymään joskus myös sähkölämmityksen puoleen ja se pitää muistaa napsauttaa päälle noin tuntia ennen suihkuun menoa. Monissa asunnoissa on sähkövastus myös suoraan suihkun yhteydessä ja sieltä lämmintä vettä tulee samantien.

Ja mitä taas en kaipaa...

Kylmyyttä ja pimeyttä. Kallista ja hankalaa liikkumista (esim. seutulippu pääkaupunkiseudulla 5,50 €).

Yksinäisyyttä. Suomalainen sosiaalinen kulttuuri muistui hyvin nopeasti mieleen, kun palasin Suomeen joulun ja uudenvuoden viettoon. Spontaania kohtaamisia ei juurikaan synny ja tapaamiset täytyy usein suunnitella päiviä, jopa viikkoja, etukäteen. Hyvä esimerkki siitä oli joulun alle suunniteltu pikkujouluristeilymme, jonka osanottajamäärä kutistui viime metrillä yhdeksästä ihmisestä kolmeen. Perhe- ja terveyssyyt vielä ymmärrän, mutta se, että yli kuukausi etukäteen ystävien kanssa sovittu reissu perutaan työkiireiden vuoksi on mielestäni äärimmäisen surullista. Olenhan itsekin vuosia ollut yhtä kiireinen ja tunnollinen työntekijä, mutta töiden päättyminen YT-neuvotteluiden myötä ja muut sen jälkeiset tapahtumat ovat laittaneet omia arvojani uuteen järjestykseen.

Ihmiset ovat kovin kiireisiä arkisissa oravanpyörissään ja olen yhä vakuuttuneempi, että siihen oravanpyörään en halua enää takaisin. Vaikka elämä ulkosuomalaisenakaan ei ole aina ruusuilla tanssimista, on se kuitenkin kaikkine suruineen, murheineen, ikävineen sekä nopeasti muuttuvine tilanteineen oikeaa elämän makuista elämää.

"Kaikkea muuta, kunhan ei vaan
nukkuvaa, puolikuollutta elämää"

- Minna Canth -

Breath, trust, let go

YT-neuvottelut työpaikallani saatiin päätökseen ja näissä ajatuksissa sovin työnantajani kanssa työsuhteeni päättämisestä.

Kahdeksan viikkoa kestänyt piinaava odotus irtisanomisuhan alla päättyi. Kahdeksan viikkoa tunteiden vuoristorataa toivosta epätoivoon. Yrittäen pitää lippua korkealla, selviytyä huumorin avulla, välillä lamaantuneena ja varmana omasta lähdöstään. Tsemppausta, epätietoisuutta, tarpeettomuuden tunnetta ja spekulaatioita. Unettomia öitä ja ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Varovaisia varasuunnitelmia tulevaisuuden varalle. Kahdeksan viikkoa virran vietävänä, numeroina tilastoissa, joita korkeammalla taholla pyöriteltiin. Päätöksen teko oli muiden käsissä eikä sen lopputulokseen voinut omilla toimillaan juurikaan enää vaikuttaa. Se epätietoisuus oli ehkä vaikein pala purtavaksi tällaiselle muutosherkälle ja turvallisuushakuiselle ihmiselle, joka tuntosarvet pystyssä aisti ja imi ympäröiviä tunnelmia erityisen herkästi.

Päätöksen jälkeen ensimmäisenä iski helpotus piinaavan odotuksen päättymisestä. Tässä se nyt oli. Päätös on tehty. Enää ei tarvitse jännittää ja pelätä. Pääsen toteuttamaan varasuunnitelmiani. Sitten tuli luopumisen haikeus. Lopulta suru ja kiukku.

Ensimmäiset kyyneleet vieritin työkavereilleni. Mahtavaa tiimiä ja niitä tyyppejä tulee todella ikävä. Osa ihmisistä on tullut elämääni jäädäkseen, eivät he mihinkään poistu, mutta tuntikausia arjestani en tule enää heidän kanssaan viettämään.

Sitten haikein mielin katkaisin napanuorani "lapseeni", jota olen yli kahdeksan vuotta kasvattanut pienestä startupista menestyväksi tuhansien asiakkaiden palveluksi. Kahdeksan vuotta elänyt ja hengittänyt mielessäni yksi palvelu. Imenyt ajatuksia ja ideoita omaan päänsisäiseen ideapankkiini yötä päivää. Ja nyt yllättäen löydänkin itseni tyhjentämästä työpöytääni ja kaappejani. Heittämästä roskiin muistoja kahdeksen vuoden ajalta. Käyden läpi ja dokumentoiden seuraajilleni keskeneräisiä töitäni, joista monia olisin halunnut olla vielä mukana toteuttamassa. Kuinka osaankaan päästää niistä irti?

Uusi elämä odottaa. En vielä tiedä millainen. Yli 15 vuotta olen tehnyt töitä putkeen, ilman kesälomaa pidempiä taukoja. Se työn täyttämä arki, jota olen elänyt koko aikuiselämäni on nyt loppu, ainakin toistaiseksi. Se tuntuu oudolta, vapauttavalta ja jopa pelottavalta. Varsinkin jos sattuu olemaan tällainen turvallisuushakuisen ihmisen perikuva. Mutta nyt on minun vuoroni heittäytyä ja hypätä pois oravanpyörästä. Hengähtää hetki miettien mitä haluan tulevaisuudelta. Etsiä uusia suuntia elämään, johon en aina ole ollut täysin tyytyväinen. Koko maailma on avoin. 

Aivan ensimmäisenä taidan tarttua siihen mahdollisuuteen, että minun ei tarvitse viettää kylmää ja pimeää talvea Suomessa. Katsotaan mihin se tie vie ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan.