Arvuuttelija

Nypin aina käyttämättömät sähkölaitteet irti pistorasioista, koska olen niin neuroottinen tulipalojen suhteen. Keittiön nurkasta löytyy leivänpaahdinta, vedenkeitintä ja blenderiä sekä nippu niiden samanlaisia mustia johtoja, joista saa aina arvuutella mitä johto kuuluu millekin laitteelle. Mutta nyt loppui arvuuttelu: dymottelin pikaisesti keittiön nurkassa olevien laitteiden virtajohtoihin tekstit, jotka kertovat mikä laite minkäkin johdon päästä löytyy.
 

Koulutaulu

Vanhoissa koulutauluissa on jotain viehättävää. Minun kouluaikoinani ne olivat vielä oikeasti käytössäkin. Ja sellaiset isot kartat myös, jotka välitunnilla haettiin varastosta ja rullattiin seuraavaa tuntia varten sellaisen ison karttatelineen päälle. Mihinköhän nekin kaikki taulut ja kartat päätyivät, kun koulu suljettiin muutama vuosi sen jälkeen, kun oman taipaleeni siellä sain päätökseen...

Yritän bongailla aina mahdollisuuksien mukaan vanhoja koulutauluja, joissa on kauniita tai mielenkiintoisia aiheita. Enimmäkseen minua kiinnostavat luontoon ja eläimiin liittyvät taulut. Nyt kävi kerrankin tuuri ja onnistuin löytämään koulutaulun Selman bloppikselta (bloppis = bloggaajan kirppis). Mukava oli saada myös kasvot tutulle bloggaajalle ja nähdä vilaus hänen kauniista kodistaan. Taulussa on syksyistä lempiväriäni keltaista ja ötökkäharrastajana minua kiinnostavat hyönteiset. Meillä kasvatetaan mm. kummitussirkkoja, jauhopukkeja ja isomustakuoriaisia, osa kasvaa ihan lemmikkeinä ja mielenkiintoisina seurattavina, osa taas ravinnoksi gekollemme.

Lopullista paikkaansa odotellessaan taulu nököttää nyt terraarion päällä. Siihen se oikeastaan sopiikin, pitäisi vaan järjestellä muut taulut ja lyödä pari uutta naulaa seinään. Lasikaatopaikan dyykkaukset jäivät keittiön pöydälle ja terraariossaan Urho Gekkonen on matoaterialla.

Vesikatkos

Äkkiä se avuttomuus iskee, kun joku itsestäänselvyys otetaan pois, kuten nyt esimerkiksi hanasta tuleva vesi. Vantaalla oli tänään häiriö vedenjakelussa ja pahimmillaan vesikatkoksesta kärsi jopa 75 000 - 100 000 asukasta. Mökki-ihmisenä olen kyllä oppinut elämään ilman juoksevaa vettä ja sähköä, mutta kotona tilanne on kuitenkin toinen, kun ei ole tottunut eikä valmistautunut.

Mieleeni tuli Helsingin Sanomien sivulla tällä viikolla ollut kolumni "Suomalainen keskiluokka hukkuu teknologialeluihin". Kolumnin mukaan perinteiset suomalaiset kodit tulvivat nykypäivänä mitä erilaisempia teknisiä, diginäyttöisiä ja ohjelmoitavia vekottimia. Meiltä löytyi listalla olleita vimpaimia hieman laskentatavasta riippuen vain(?) 7-8 kappaletta, valitettavasti niistä ei vaan ole apua tällaisten tilanteiden iskiessä, jos ei sitten halua mitata sykettään poikkeustilanteessa tai vaikkapa navigoida itseään lähimmälle vesipisteelle. Mutta moneltako näistä Vantaan 100 000 asukkaasta löytyy vekottimien lisäksi pihasta oma kaivo akuuttien vesikatkosten varalle? Tai takka lämpöä antamaan, jos sähköt tai kaukolämpö pettää talvipakkasilla? Meiltä onneksemme löytyy. Ja vaikka saatan kuulostaa joidenkin mielestä vähän maailmanlopun odottajalta osaisin arvostaa takan ja kaivon lisäksi myös vanhaa kunnon pataa, jossa voisi puiden avulla lämmitellä vielä pesuvedetkin.

Lisäksi meillä on maailman ihanimmat naapurit, jotka toivat kaupasta pyytämättä ja yllättäen meillekin pari pulloa lähdevettä, kun huomasivat ihmisten hamstranneen hetkessä hyllyt tyhjiksi. Myös sellainen huomavaisuus ja yhteisöllisyys saattaa olla monessa taloyhtiössä nykyään hukassa.

Joten antaa vaan paukkua sähköt ja vesiputket, meillä kyllä pärjätään!

Takkakauden avaus

Viime viikko tuli vietettyä syysflunssassa lähinnä sohvannurkassa ja kaiken maailman hömppäsarjojen parissa. Nukkua puksutin kellon ympäri, välillä jopa 15-16 tuntia putkeen. Viluisena tuli avattua myös takkakausi.

Takkakauden avaus tosin ei mennyt ihan putkeen. Lähtiessäni hakemaan takkapuita kurkottelin Reino-tossujani ja rikoin koiraportin.  Rojahdin kunnon räminän kera lattialle puusäleiden keskelle jo ennestään hieman rikkonaisen koiraportin antaessa periksi. Puuliiteri ei myöskään ole vielä valmistautunut takkakauteen ja on niin täynnä kaikkea muuta nurmitrimmereistä polkupyöriin, että itse puiden luo ujuttautuminen oli tehtävä sinänsä. Mutta löytyi sieltä vielä klapejakin ja mikäpä sen kotoisampaa kuin takassa loimottava tuli ja rätisevät takkapuut.

Vanhan talon sydän on varaava takka ja iso muuri, jotka on mitoitettu niin, että ne oikeasti lämmittävät koko talon eikä kyse ole pelkästä fiilistelystä. Talvisin niitä lämmitetäänkin joka toinen päivä. Takan antama lämpö jotenkin tuntuu niin paljon pehmeämmältä kuin sähkölämmitys.

Sairastaessa monta päivää menee ihan hukkaan eikä saa mitään aikaiseksi. Huusholli oli kuin pommin jäljiltä ja eilinen menikin sitten suursiivouksen parissa ja monta koneellista pyykkiä pesten.

Myös koiraportti saatiin korjattua. Pojat ohessa antavat isännälle asiantuntija-apua sen korjauksessa.

Vatulia

En ole koskaan oppinut juomaan teetä tai kahvia, harvemmin juon mehua tai limujakaan, useimmiten juonkin vain vettä, jota kutsun vatuliksi. Tapani saattaa aiheuttaa joskus harmaita hiuksia ja suorituspaineita kyläpaikoissa, mutta uskokaa ystävät hyvät; se pelkkä kraanavesi on oikeasti ihan hyvää, en tarvitse muuta juomista.

Olen yrittänyt etsiä jotain kivaa tapaa säilöä vatuliani jääkaapissa, kunnes törmäsin Mrs Jonesin blogissa näihin vesipulloihin ja marssin heti seuraavana päivänä niitä Perobasta noutamaan. Pulloja oli vielä kahta erilaista, enkä osannut valita kumman haluan, joten ostin molemmat. Samalla vietin kivan illan Helsingissä, ystävän kanssa sushia napostellen sekä kuulumisia vaihtaen. Ja minä kun en yleensä edes mene Helsingin keskustaan, jos ei ole ihan pakko. Olenkin miettinyt, että millaisia mielikuvaharjoituksia minun pitäisi harjoittaa, että oppisin tykkäämään keskustasta enemmän ja nämä olivat juuri sellaisia. Ehkä uskaltaudun vapaaehtoisesti keskustaan joskus toistekin.

Itse Perobakin oli mukava uusi tuttavuus. Kahdessa kerroksessa se tarjosi paljon huonekaluja ja sisustustuotteita, jotka olivat juuri minun makuuni. Tuollaiset näyteikkunassa olevat kudotut rahitkin huolisin kotiini milloin vain. Peroban tuotteita löytyy myös heidän verkkokaupastaan:

» Peroba

Valoa kansalle

Oltiinpas ahkeria; uusi valaisin oli katossa jo heti sunnuntaina! Tai mies oli ahkera, minun tehtäväkseni jäi tarkkailu sekä vatupassin kanssa heiluminen ja tarkastaminen, että valaisimet ovat samalla korkeudella.

Meillä on muutama taulu ja valokuvakehys, jotka eivät ole olleet yhtä onnekkaita ja ovat odotelleet seinälle pääsyä jo vuosia. Siksipä tämä valaisimen nopea kiinnitys oli varsinainen suoritus.

Uuden Secton piti olla samanlainen kuin muutama vuosi aikaisemmin ostettu, mutta ilmeisesti puu on aikojen saatossa vähän tummunut tai jotain muuta mystistä. Taempana oleva vanhempi valaisin on siis selkeästi kellertävämpi, mutta näillä mennään.

Samalla vaihdettiin uudet lamput ja saatiin vähän lisää kelvineitä taloon, eikä valo itsessään ole enää niin kellertävää vaikka valaisin onkin.

Mutta onpa ihanaa, että valaisimet nyt oikeasti valaisevat ja keittiön pöydän äärellä näkee nyt syödä ja lueskella paremmin iltojen pimetessä.

Pyörittelyä

Sinisen lipaston muuton jälkeen piti yläkerran mööpeleitä pyöritellä uuteen uskoon. Lipasto ei sopinutkaan sille kaavailtuun paikkaan, kun se oli tyyliltään niin eri maailmasta. Lipastolle paikka löytyi kuitenkin eteisestä ja Urho Gekkosen terraario muutti keittiöön. Keittiössä ollut musta lipasto sai taas sekin vaihtaa paikkaansa. Maistellaan mööpeleiden paikkaa nyt näin. Tuntuu ainakin toimivalta ja ehkä silmäkin tottuu niiden uuteen sijaintiin. Vielä kun saisi joskus vietyä keittiöremontin loppuun, ja saisi sinne uudet kaapin ovet ja tasot, niin kehtaisi ehkä kuvata sitäkin kulmausta.

Ikkunanpesua

Tänä kesänä pesin varmaan ensimmäisiä kertoja elämässäni ikkunoita. Olen aina muuttanut paikasta toiseen sopivasti parin vuoden välein ettei ikkunanpesimen varteen ole juurikaan tarvinnut tarttua. Pari ikkunaa tosin jäi vielä nytkin seuraavaa siivouspuuskaa odottamaan.

"Ikkunanpesu kannattaa, sillä lika vie valon tehosta jopa 40 prosenttia." kertoo Martat. Ihan niin paljon ei rapa meidän ikkunoissa vielä valotehoa vienyt, mutta tunne oli kyllä samanlainen kuin pistäessään silmälasit päähän, maisema kirkastui kummasti pesun jälkeen.

Valoleicci

Tiettyyn aikaan illasta keittiötuolien selkänojilla leikkivät ikkunalaudalla olevien kasvien varjot.
Kuppeja tuikkukynttilöille ostin joskus Askosta. Niiden nimi oli Valoleicci.

Vanhat radiot

Vanhat radiot ovat löytö kirpputorilta muutaman vuoden takaa. Itsepalvelukirpputorilla sattui olemaan juuri myyjätkin paikalla ja radioita ihastellessamme he näyttivät, että molemmista kuuluu vielä äänikin. Radiosta sattui juuri tulemaan tunnelmaan sopivaa vanhaa musiikkia ja kaupat lyötiin lukkoon samantien.

Kukka-amppelit ovat Kalajoelta Iso-Pahkalan keramiikasta, jossa on pakko piipahtaa joka kesä lomareissulla.

Toinen radio on keittiössä takan päällä ja sen seurassa päivystää piisami, jonka mieheni pelasti kesälomareissulla Merikarvian kirpputorilta.
Älkää kysykö miksi.

» Itsepalvelukirpputori Akseli
» Keramiikka Iso-Pahkala

Muumilaakson väki riviin

Keittiöprojektikin nytkähti hieman eteenpäin. Aiemmin keväällä purettiin saareke, vedettiin sähköjä uusiksi ja siirrettiin jääkaappia. Jääkaappi oli ennen tuossa ikkunan oikealla puolella ja keittiöstä tuli paljon valoisampi, kun sen sai pois valoa blokkaamasta. Tänään asennettiin seinille uudet hyllyt ja tilaa löytyi myös muutamalle taululle, joissa siskoni tekemää grafiikkaa ja ottamiani valokuvia. Saarekkeen myötä hävisi aikalailla kaappitilaa ja hyllyt tulivat tarpeeseen. Pahvilaatikoista löytyy vielä saarekkeen kaapeissa ollutta tavaraa, joille pitäisi rakentaa vielä alakaappi, mutta se jäänee vielä hamaan tulevaisuuteen. Samalla sitten vaihdetaan keittiön tasot ja kaappien ovet.

Muumimukien lisäksi hyllyille pääsivät Arabian Kalevala-aiheiset vuosilautaset
minun ja mieheni synnyinvuosilta sekä Weird Antiquesista löydetyt peltipurkit.

Eiköhän näillä välineillä saada pari hyllyä ja taulua seiniin?
Saatiinhan ne, mutta kyllä siinä menikin koko ilta.

O-ou!

Pökö-herran laukku on vallattu!

Mitä tapahtui, kun juuri pääsin kehuskelemasta, että "Rapu ei ymmärrä laukkujen päälle, sohvalla on mukavampaa, joten herra saa uinua laukussaan rauhassa..."?

Olimme vastottain pari yötä kylpylöimässä Nokian Edenissä, jonka johdosta koirat viettivät pari yötä koirahoitolassa. Kenties Rapu teki siis hoitolan kopissa laukkuun lähempää tuttavuutta.

Pökön oma laukku herätti kyllä hoitolaan saapuessa hilpeyttä.
- Koiralla oma laukku?! Nukkuuko se siis sen päällä?
- Ei vaan sisällä.

Koti-ilta

Pökö-herralla oli tapana vallata lattialle unohtunut tietokonelaukku, joten tein herralle oman pesän vanhaan matkalaukkuun. Rapu ei ymmärrä laukkujen päälle, sohvalla on mukavampaa, joten herra saa uinua laukussaan rauhassa.

Pökön matkalaukun vieressä oma matka-arkkuni, joka on löytö kirpputorilta muutaman vuoden takaa.

Uusin löytöni on kierrätyspuiset laatikot, joita ostin pari kappaletta olohuoneen nurkkaan.

Keittiön kevät

Keittiön uudistusta; purettiin keittiöstä saareke pois ja sen myötä sain hankittua uuden isomman pöydän ja tuolit. Innostuin hankkimaan myös verhon (en ole verhoihmisiä ja olen pärjännyt ilman sen yli kaksi vuotta mitä tässä ollaan asuttu) ja kauan himoitsemani taljan.

Verho on ommeltu Vallilan Sipoo -kankaasta. Printtiverho suomalaisen valokuvaajan suomalaisesta maisemasta kolahti kyllä tällaiseen eivärikäskukkaverho-ihmiseen. Haluaisin verhon jostain itse ottamastani kuvasta, mutta tuo saa palvella siihen asti, kun saan sellaisen toteutettua.

Seuraavaksi vuorossa keittiöfirmojen tutkiskelua, että saisi vaihdettua keittiön kaappien ovet ja tasot 2010 -luvulle.

Projekti "Eroon Ikea-taiteesta"

Uudet taulut seinällä ja projekti "Eroon Ikea-taiteesta" etenee.

Yritän olla siis haksahtamatta Ikean tauluihin ja vedostaa mielummin itse kuvaamiani valokuvia. Nämä valokuvat ovat japanilaisesta puutarhasta. Sain myös hankittua kauan haikailemani Doun Boknäsin kiinamyymälästä. Sen avulla sain siistittyä lipaston reunassa olleen kasan lehtiä, papereita ja muuta epämääräistä sälää. Koti kuntoon nurkka kerrallaan.


Alakertaan teetin aiemmin keväällä 100x70 cm kokoisen canvastaulun Kairossa ottamastani kuvasta. Laitan teille kuvan siitä myöhemmin. Seuraavaksi pitäisi keksiä kuvat olohuoneeseen 50x70 julisteisiin...

Grillikauden avajaiset

Tänään se ostettiin, kaasugrilli. Tähän asti ollaan paistettu makkaroita takan hiilloksissa ja aiemmin hyvin palvelleella pallogrillillä, joka heitettiin muuton yhteydessä pois. Ollaan oltu perinteisen hiiligrillin puolesta puhujia, mutta onhan tuo kaasugrilli kaikessa vaivattomuudessaan loisto vehje. Grillimalleihin toivoisi tosin enemmän vaihtelua. Suurinosa kaasugrilleistä kun näyttää siltä, että niihin voisi hypätä kyytiin ja lentää toisiin galakseihin. Sellainen ei vain sovi pienen punaisen henkeen.

Tänään sain toteutettua myös toisen ikuisuusprojektini.
En ole perinteisten keittiöjakkaroiden ystävä, mutta tällaisena töpöjalkana on usein tarvetta kurotella ylemmille hyllyille. Tähän ratkaisuun ihastuin aikoinani, mutta niitä myyvä liike on niin hankalasti auki, että sinne on vaikea ehtiä. Sen lisäksi se on Helsingin keskustassa, jota välttelen, jollei sinne ole aivan pakko mennä. Haaveilin sellaisesta tummemmasta versiosta, mutta piti tämä nyt käydä pelastamassa, kun niitä oli vain kaksi jäljellä eikä tietoa koska lisää tulee.

Puinen, thaimaalainen käsin tehty penkki taittuu käden
käänteessä korkeammaksi jakkaraksi. Penkkejä maahantuo
ja myy Pineapple, Kalevankatu 4, Helsinki. www.pineapple.fi

Hain myös laatikollisen samettiruusuja kihlajaispäivämme kunniaksi. Unohdin itse koko päivän ja mieskin muisti sen vasta illalla, mutta menkööt päivän hankinnat kihlajaispäivän piikkiin. Laatikollinen kukkia ei tosin riittänyt alkuunkaan siihen mihin niitä alunperin suunnittelin, joten täytin niillä tyhjän paikan kaivon edessä.

Viikko kohti valoa

Itseasiassa jo kaksi viikkoa. Talvipäivänseisauksesta päivä on pidentynyt jo 10 minuuttia. Kaikki hulinat jouluja myöten ovat ohi ja vuosi vaihtunut.

Lisääntyvä valo herättää jo lähes burn outissa olleen sisustuskärpäsenkin ja pesän rakennus alkaa kevään myötä. Uudessa kodissa on vielä paljon järjestelemistä ja laitettavaa ennenkuin asiat alkavat löytää paikkansa. Pienet tilat tuovat omat haasteensa. Muutama nurkka on sentään jo suurinpiirtein kunnossa.

Tässä muutama kuva pienestä punaisesta:

Eteisessä pirteän vihreä seinä. Pidän siitä.
Tuohon nurkkaan kaipaisin jotain kevyttä penkkiä tai hyllykköä.

Urho Gekkonen asuu eteisessä.
Urholle on hakusessa hiukan isompi lasinen liukuoviterraario.

Olohuone odottaa isoja muutoksia. Lilliputtiolohuone.
Sinne pitäisi mahduttaa kapea työpöytä tietokonetta varten. Jotta työpöytä sinne mahtuu pitää televisio vaihtaa litteämpään, ostaa uusi televisiotaso sekä mahduttaa rahi ja sarjapöytä jonnekin...

Portaikko alakertaan.
Viikonloppuna sain majakkataulunikin seinälle.

Takka päivänvalossa.

Ensilumi

Torstaiaamuna kohtasi valoisa näky. Huomasin ensilumen vasta kiivettyäni untenmailta yläkertaan. Ensilumi on maassa vieläkin ja sitä luvattiin pian lisää. Iskee kuulemma kunnon lumimyräkkä.

Takkatulen lämmöstä nauttien. Olemme valmiina.

Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, sillä kaikki ovet ovat lukitut, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä.

-Tove Jansson-