Näytetään tekstit, joissa on tunniste gazipaşa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gazipaşa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. helmikuuta 2022

Iotapen rauniot Gazipaşassa

Helmikuun viimeiseksi lauantaiksi oli luvattu aurinkoista keliä monen sateisen päivän välissä, joten päätimme tehdä pienen roadtripin Alanyasta kohti Gazipaşan kaunista vanhaa rantatietä ja Iotapen raunioita.

Iotapen rauniot sijaitsevat Alanyan ja Gazipaşan välissä, noin 36 km Alanyasta itään ja noin 10 km Gazipaşasta länteen. Kaupunkeja yhdistävältä päätieltä (D400) on viitta vanhalle rantatielle ja Iotapen raunioille. 


Iotapen historiasta tiedetään hyvin vähän. Tärkeimmät tätä kaupunkia koskevat tiedot liittyvät sen perustamiseen Commagenen kuningas Antiokhos IV Epifanesin aikoina. Antiokhos IV eli vuosina 38-72 ja perusti tämän siirtokunnan noin vuonna 52. Commagenen kuningaskunta oli muinainen valtakunta, jonka pääkaupunkina toimi Samosata, nykyään Turkin Adıyamanin maakunnassa sijaitseva Samsat. Commagenen kuningaskunnan yksi kuuluisimmista jäännöksistä on Antiokhos I:n (69–34 eaa.) mausoleumi Nemrut-vuorella. Nemrut on lisätty UNESCO:n maailmanperintölistalle vuonna 1987.
» UNESCO World Heritage List: Nemrut Dağ, https://whc.unesco.org/en/list/448/

Paikalliset tuntevat Iotapen myös nimillä Aytap, Aitape tai Aidap. Google Mapsista paikka löytyy nimellä Aydapınar Ancient Ruins (Aydap Antik Harabeleri). Iotape nimen kerrotaan tulevan Commagenen kuninkaan Antiokhos IV Epifanesin vaimon Iotapan nimestä, joka oli myös hallitsijan sisar. Sisarusten väliset avioliitot olivat siihen aikaan täysin normaaleja, sillä myös Antiokhosen ja Iotapan vanhempien kerrotaan olleen täysiverisiä sisaruksia.


Nykyisin suurelta osin tuhoutuneet rauniot sijaitsevat kahden lahden välisellä niemimaalla, sieltä oli aikoinaan hyvä suojella kaupunkia mereltä tulevilta hyökkäyksiltä. Näkyvimmät rauniot sijaitsevat aivan rannikon tuntumassa ja keskityimme tällä kertaa niiden tutkimiseen. Poukaman toiselta puolelta löytyvät hallintorakennuksen jäännökset sekä roomalaisen kylpylän ja viemärijärjestelmä jäänteet. Siellä on myös bysanttilaisen kirkon rauniot. Lisäksi niemeä vastapäätä, tien toiselta puolelta, löytyy vanhojen talojen ja muurien raunioita. 



Iotapen raunioille on vapaa pääsy. Meren puoleisille raunioille vie lyhyt polku, joka on paikoitellen hieman haastavakulkuinen, joten tutkimusretkeen on hyvä varustautua kunnon jalkineilla. Maisemat ovat kuitenkin hyvin kauniit ja paikka on myös paikallisten suosiossa aurinkoisina päivänä. Lahden poukamassa, aivan raunioiden vieressä on pieni uimaranta ja lahden toisella puolella näkee usein ihmisiä piknikillä. 

Lisää tietoa Iotapesta:
» Türkiye Kültür Portalı: Iotape, https://kulturportali.gov.tr/turkiye/antalya/gezilecekyer/iotape
» Turkish Archaeological News: Iotape, https://turkisharchaeonews.net/site/iotape

Gazipaşan vanha rantatie on kaunis ajella, matkan varrella riittää upeita merimaisemia sekä hyviä kalaravintoloita, esimerkiksi Lagos Balık Evi ja Toksöz ravintola.

Lue myös muutamia vuosia aikaisempi blogikirjoitukseni roadtripistä Gazipaşan vanhalta rantatieltä:
» Lauluni sadepäivän varalle: Roadtrip Gazipasaan

 

torstai 11. helmikuuta 2021

Blogikirjoitukset kartalla


Tervetuloa seikkailulle Turkkiin! Tältä kartalta löydät Lauluni sadepäivän varalle -blogin Turkki-aiheisia kirjoituksia. 


Klikkaamalla ikonia kartalla pääset lukemaan kohteesta lisää. 

Blogikirjoitusten kohteet on jaoteltu muutamaan eri kategoriaan:
  • turkoosi ikoni: Alanyan nähtävyydet
  • keltainen ikoni: Alanyan kahvilat ja ravintolat
  • vaaleanpunainen ikoni: Nähtävyydet Alanyan lähistöllä
  • vihreä ikoni: Side & Manavgat
  • violetti ikoni: Nähtävyydet muualla Turkissa
  • sininen ikoni: Istanbulin nähtävyydet

Jos avaat kartan uuteen välilehteen näet kategoriat suoraan sivun vasemmassa reunassa ja pääset selaamaan niitä helpommin (ei näköjään toimi mobiilinäkymässä):

Voi kuinka janoankaan päästä laajentamaan reviiriäni ja päästä seikkailemaan ympäri Turkkia. Haaveissani on ollut jo pitkään roadtrip pitkin Turkin etelärannikkoa; Antalya, Kemer, DemreKaş, Fethiye, Marmaris, Bodrum... Lisäksi Turkin isot kaupungit Istanbul, Ankara, Izmir ja Adana kaipaavat tutkimista. Pohjoiseen Mustanmeren rannikolle Samsuniin ja Trabzoniin. Alanyasta itään Konya, Adana ja Kappadokia ja miksei myös Mardin ja Diyarbakir sekä tietysti Van järvineen ja kissoineen.


Jääkaappini oveen olen kerännyt magneetteja paikoista, joissa olen seikkaillut. Mukavia pieniä muistoja ja uusille on tilaa jääkaapin ovessa vielä paljon.

Mitä kohteita sinä suosittelisit Turkista tai mistä haluaisit lukea lisää blogikirjoituksia?
Luontokohteita? Historiallisia nähtävyyksiä? Kahviloita ja ravintoloita? 

lauantai 25. elokuuta 2018

Kral Koyu Gazipaşassa


Luonnonkaunis Kral Koyu on loistava päiväretkikohde Alanyasta. 

Se on suojainen lahti, johon on luolamainen sisäänkäynti kallioiden läpi. Kral Koyu sijaitsee 23 kilometrin päässä Gazipaşasta ja 67 kilometrin päässä Alanyasta.



Isolta tieltä Kral Koyulle opastaa kyltti, jossa lukee "Antiochia Ad Cragum". Tie lähtee kiemurtelemaan ylös vuoren rinnettä, korkeimmillaaan 300 metriä meren pinnan yläpuolelle. Ylhäältä avautuvat upeat maisemat merelle, josta tie laskeutuu alas banaaniviljelysten läpi. Parkkipaikalta näkyy jo hienosti Kral Koyu, joka suomeksi käännettynä tarkoittaa Kuninkaan lahtea. Alueella sijaitsee myös antiikin aikaisen kaupungin rauniot.

Parkkipaikalta on vielä jonkun verran kävelymatkaa alas pitkin kivistä polkua, joten retkeen kannattaa varautua kunnon kävelykengillä.




Paikka oli paljon kauniimpi ja suurempi kuin olin näkemieni kuvien perusteella kuvitellut sen olevan. Kävimme pulahtamassa lahden kirkkaassa vedessä ja istuskelimme rantakivikossa kuumasta päivästä nauttien ennenkuin aloimme kipuamaan taas takaisin autolle.

Syrjäisen sijaintinsa vuoksi kohde on ollut jokseenkin tuntematon turisteille, mutta viime aikoina paikkaa on tuotu enemmän ihmisten tietoisuuteen ja sinne on alettu järjestää enenevissä määrin myös retkiä.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Roadtrip Gazipasaan


Aurinkoisen lauantaipäivän kunniaksi hyppäsimme autoon ja otimme suunnan kohti Gazipaşaa. Päätieltä käänsimme nokan kohti rannikkoa pitkin kiemurtelevaa tietä, jonka varrelta avautuu upeita maisemia; jylhiä kalliota ja turkoosina kimalteleva meri, banaaniviljelmiä ja paimenia vuohilaumojensa kanssa.





Gazipaşa taas itsessään ei juurikaan tehnyt meihin vaikutusta, pieni kylä, jossa muutamia kauppoja ja pikku ravintoloita. Suomalaisille kylä on ehkä tunnetuin Gazipaşan lentokentästä, josta on kätevän lyhyt matka Alanyaan. Huomattavasti kätevämpi kuin Antalyasta, joten itse pyrin aina suosimaan Gazipaşan kenttää.


Pysähdyimme hetkeksi nauttimaan aurinkoisesta ilmasta rannalle. Joku paikallinen oli uskaltautunut jo uimaan ja kehuskeli veden olevan lämmintä, muutoin rannat olivat vielä lähes tyhjiä.




Gazipaşaan johtavan rantatien varrella on monia kalaravintoloita, joista yhteen pysähdyimme paluumatkalla. Ravintolaan tullessa saimme valita tuoreista kaloista omamme, kalojen lajitkin kysyimme, mutta niitä emme enää muista. Kalojen valmistumista odotellessa pöytäämme kannettiin maukkaita salaatteja ja mezejä, ikkunoista avautuivat upeat merinäköalat.


Lopulta emme jaksaneet edes syödä kaikkea pöytään kannettua, joten loput kalat otimme mukaan kotiin kissoille tuliaisiksi. Ravintolassa on kuulemma perjantai- ja lauantai-iltaisin turkkilaista livemusiikkia, sitä on tultava kuuntelemaan vielä joskus.
» Lagos Balik Evi Facebookissa

Takasin Alanyaan tullessa poikkesimme tieltä myös Syedran linnoitukselle, siitä lisää juttua myöhemmin.
» Lauluni sadepäivän varalle: Antiikin-aikainen Syedran linnoitus

lauantai 17. joulukuuta 2016

Alanyasta Istanbulin ja Arlandan kautta Helsinkiin


Terveisiä taas talvisesta Suomesta! Reilun neljän kuukauden Alanyassa oleskelun jälkeen päätin lähteä viettämään joulua ja vuodenvaihdetta perheeni sekä suomalaisten ystävieni kanssa. Sopivien lentojen löytyminen Alanyasta Helsinkiin joulukuussa aiheutti hieman päänvaivaa. Suoria lentoja Gazipasan kentältä Helsinkiin ei turistikauden ulkopuolella lennetä ja lentojen hinnat sekä vaihtoajat huimasivat päätä.

Ystäväni kanssa päätimme lähteä samaan aikaan Suomeen joulun viettoon ja siksipä päädyimmekin hieman erilaiseen ratkaisuun: lensimme Gazipasasta ensin Istanbuliin, sieltä Arlandaan ja sieltä laivalla Suomeen. Näin vältyimme pitkiltä vaihtoajoilta, saimme nukkua vaakatasossa hytissä ja säästimme käyttämällä halpalentoyhtiö Pegasusta. Lennot Gazipasasta Istanbuliin ja Istanbulista Arlandaan maksoivat yhteensä vain 86 euroa ja laivamatka Tukholmasta Helsinkiin Viking Linellä C-hytissä 34 euroa.

Gazipasa - Istanbul

Seikkailumme alkoi siis aamulla viiden jälkeen hyppäämällä transferiin, joka kuljetti meidät Gazipasan lentoasemalle. Lentokenttäkuljetuksen hinta 724 Transferilla oli 21 TL (n. 6 €). Gazipasan pienellä kentällä hommat toimivat aina jouhevasti, lähtöselvitykseen ja passin tarkastukseen ei juurikaan tarvitse jonotella eikä lentokoneenkaan tarvitse odotella sopivan slotin löytymistä.
» 724 Transfer, www.724transfer.com

Matka Gazipasasta Istanbuliin kävi todella nopeasti ja kätevästi ja ihmettelinkin miksen aikaisemmin ollut lähtenyt Alanyasta muutaman päivän retkelle Istanbuliin. Mieleni olisi kovasti halunnut jäädä tutustumaan talviseen Istanbuliin, mutta seuraavaksi meitä kutsui jo Arlanda.

Istanbul - Arlanda

Lumisessa Istanbulissa pääsimme ensimmäistä kertaa tutustumaan Istanbulin toiseen lentokenttään, Istanbul Sabiha Gökçen International Airport, joka oli yllättävän iso lentokenttä. Tepasteltuamme kotimaan terminaalista ulkomaan terminaaliin sekä vessakäyntien, tupakkatauon ja vesiostosten jälkeen emme juurikaan ehtineet istahtamaan, kun boarding jo alkoi.

Oman jännityksensä matkaan toi tosiaan Istanbulin lumisateet, joiden takia lentoja oli jouduttu perumaan parina edellisenä päivänä. Meidän matkustuspäivänämme lumisateet olivat jo onneksi helpottaneet ja lennot saapuivat ja lähtivät ajallaan.
» Hürriyet Daily News: Scores of flights cancelled as Istanbul airport braces for snow

Arlanda - Helsinki

Arlandan lentokenttä oli meille kummallakin myöskin uusi tuttavuus. Olin jo ennakkoon kysellyt hieman Facebookin Suomalaiset matkailijat maailmalla -ryhmässä mikä olisi kätevin tapa siirtyä Arlandasta Viking Linen -terminaaliin. Siellä moni suositteli Flygbussia, mutta lopulta ajankäytön optimoimiseksi päädyimme kuitenkin Arlanda Express -junaan. Flygbussarna olisi körötellyt Tukholman keskustaan noin 45 minuuttia, kun junalla pääsimme keskustaan 20 minuutissa. Bussin hinta olisi ollut 119 SEK (n. 12 €), kun junalle hintaa tuli 280 SEK (n. 28 €). Molempiin lippuja saa ostettua lentokentältä löytyvistä lippuautomaateista.

 
Tukholman keskustaan tupsahdettuamme aikaa ei ollut enää liikoja laivaterminaaliin siirtymiselle. Olimme kuulleet, että taksiajeluissa kannattaa olla tarkkana, koska Ruotsissa taksialalta on purettu hintasäännöstely ja takseissa vallitsee vapaa hinnoittelu. Yksityisten taksien lisäksi Tukholmassa liikennöi ainakin kolme erilaista taksiyhtiötä, joilla kaikilla on omat hinnastonsa. Jatkoimme hyväksi havaitulla "Kysyvä tien löytää" -teemallamme ja tiedustelimme Arlanda Expressin infosta millä hintaa terminaaliin yleensä pääsee. Hintahaarukan saatuamme kyselimme takseilta hintoja ja hyppäsimme Taxi Stockholmin autoon, joka vastasi infosta saamaamme hintahaarukkaa, eli 150-250 SEK. Taksimatkallemme tuli lopulta hintaa 227 SEK (n. 23 €)  

 
Ruuhkista huolimatta saavuimme ajoissa Viking Linen -terminaaliin, saimme laivalippumme ja kömmimme autokannen alapuolelle C-hyttiimme. Pitkän matkustuspäivän jälkeen jaksoimme käydä vielä syömässä ja nauttimassa muutaman viinilasillisen onnistuneen seikkailumme päätteeksi. Sitten hytti ja unten maat jo kutsuivatkin. Aamulla heräsimme ihastelemaan auringon nousua ennen laivan saapumista Helsinkiin.

 
Reitti kuulosti huomattavasti hankalammalta kuin se loppujen lopuksi olikaan. Vaihdot sujuivat jouhevasti, emme joutuneet kärsimään tylsistyttävän pitkistä vaihtoajoista missään vaiheessa ja epäselvissä tilanteissa pärjäsimme loistavasti "Kysyvä tien löytää" -teemallamme. Kiitos ystävälleni Sannille mukavasta ja hauskasta matkaseurasta sekä reitin etsimisestä ja varaamisesta. Ehkä seuraavalla kerralla rohkenemme valitsemaan vielä jonkun haastavamman reitin, ihan vain Suuren Seikkailun nimissä.

Sanni kirjoittaa myös blogia, löydät hänen bloginsa osoitteesta: Lily: Aurinkoa etsimässä

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Gazipasan lentoasema


Lensimme nyt ensimmäistä kertaa Suomesta Alanyaan suoraan Gazipasan lentoasemalle (GZP). Gazipasa sijaitsee noin 40 kilometriä Alanyasta itään päin ja kentältä matka Alanyaan kestää vain reilu puoli tuntia, kun Antalyan kentältä saattoi joutua köröttelemään pari kolmekin tuntia kohti Alanyaa.

Gazipasan lentoasema on pieni, mutta ihan toimiva. Lähtöselvitykset ja passintarkastukset sujuivat sutjakkaasti. Kentältä löytyy kahvila sekä taxfree-myymälä. Toisin kuin Suomessa, Turkin lentokentiltä löytyy huonosti tupakointimahdollisuuksia, esimerkiksi Gazipasassa sellaista ei ollut ollenkaan, joten viimeiset kessut kannattaa vetää hartaudella ennenkuin astuu kentälle sisään.

Me buukkasimme lentomme Ebookersin kautta. Suoraan Helsinki-Vantaalta Gazipasaan lentää Finnair, välilaskun kautta Suomesta Gazipasaan pääsee myös ainakin Turkish Airlinesin lennoilla. Finavia tiedotti juuri, että Finnair tulee operoimaan ensi vuonna enemmän lentoja Gazipasaan Antalyan sijaan. Suomalaisista matkatoimistoista Gazipasaan lennättävät Aurinkomatkat, Apollomatkat, Finnmatkat, Lomamatkat ja kesällä 2015 myös Tjäreborg aloittaa lennot Gazipasaan. Osa matkatoimistojen matkoista saattaa edelleenkin mennä myös Antalyan kentälle, joten ole tarkkana jos haluat ehdottomasti Gazipasaan.






Tie lentoasemalle kulkee pitkin rannikkoa, joten matkalla kentälle voi ihastella ensin hienoja rantamaisemia, jotka sittemmin vaihtuvat kuiviin ja karuihin vuoristomaisemiin.


Lomamme aikana Amsterdamista Kuala Lumpuriin matkalla ollut lento MH17 ammuttiin alas Itä-Ukrainassa ja kaikki koneessa olleet 298 ihmistä kuolivat. Sattuneesta syystä paluulentomme kiersi sitten koko Ukrainan ilmatilan.

Koneessa meille sattui ihan huippupaikat; rivillä 2. Ja kolmen Turkissa vietetyn viikon jälkeen koneessa tarjoiltu saaristolaisleipäkin maistui taivaalliselta, vaikka turkkilaiset ruoat herkullisia ovatkin. Matkaan ei pitänyt kuulua aterioita, mutta koska lento oli toteutettu yhteistyössä Apollomatkojen kanssa, saimme mekin menomatkalla kananuudelisalaatin ja paluumatkalla saaristolaisleivän.