lauantai 25. elokuuta 2018

Kral Koyu Gazipaşassa


Luonnonkaunis Kral Koyu on loistava päiväretkikohde Alanyasta. 

Se on suojainen lahti, johon on luolamainen sisäänkäynti kallioiden läpi. Kral Koyu sijaitsee 23 kilometrin päässä Gazipaşasta ja 67 kilometrin päässä Alanyasta.



Isolta tieltä Kral Koyulle opastaa kyltti, jossa lukee "Antiochia Ad Cragum". Tie lähtee kiemurtelemaan ylös vuoren rinnettä, korkeimmillaaan 300 metriä meren pinnan yläpuolelle. Ylhäältä avautuvat upeat maisemat merelle, josta tie laskeutuu alas banaaniviljelysten läpi. Parkkipaikalta näkyy jo hienosti Kral Koyu, joka suomeksi käännettynä tarkoittaa Kuninkaan lahtea. Alueella sijaitsee myös antiikin aikaisen kaupungin rauniot.

Parkkipaikalta on vielä jonkun verran kävelymatkaa alas pitkin kivistä polkua, joten retkeen kannattaa varautua kunnon kävelykengillä.




Paikka oli paljon kauniimpi ja suurempi kuin olin näkemieni kuvien perusteella kuvitellut sen olevan. Kävimme pulahtamassa lahden kirkkaassa vedessä ja istuskelimme rantakivikossa kuumasta päivästä nauttien ennenkuin aloimme kipuamaan taas takaisin autolle.

Syrjäisen sijaintinsa vuoksi kohde on ollut jokseenkin tuntematon turisteille, mutta viime aikoina paikkaa on tuotu enemmän ihmisten tietoisuuteen ja sinne on alettu järjestää enenevissä määrin myös retkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti