keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Suklaatryffeleitä Domino-kekseistä


Perinteisten munkkien sijaan meillä taiottiinkin vapuksi tällaisia suklaapalleroita. Bongasin juuri vapun alla vastaavanlaisia palleroita Pieni Lintu -blogissa ja ne vaikuttivat sopivan yksinkertaisilta minunkin valmistettavaksi.

Pieni Lintu -blogissa Domino-massan notkistamiseen oli käytetty kahvia, mutta itse en ole kovinkaan suuri kahvin ystävä, joten omiin palleroihini laitoin maustamatonta tuorejuustoa. Miehen palleroihin tuli kahvia ja loraus Amaretto-likööriä.



Tarvikkeet ovat siis varsin yksinkertaiset:
  • paketti Dominoita (350 g)
  • maustamatonta tuorejuustoa (100 g)
  • loraus kahvia
  • kuorrutukseen pari suklaalevyä sekä
  • strösseliä tai nonparelleja
Puolet keksipaketista siis käytettiin tuorejuustopalleroihin ja puolet kahvipalleroihin.


Keksit murskattiin morttelin avulla tasaiseksi massaksi. Koska palluroita tehtiin kahta eri sorttia käytin vain puolet tuorejuustopaketista (eli 100 g). Toiseen seokseen lurautettiin kahvia. Kylmää kahvia tarvitaan todellakin vain pieni loraus, parin ruokalusikallisen verran. Meillä sitä lurahti joukkoon vähän liikaa, mutta asia oli korjattavissa pitämällä massaa vähän kauemmin jääkaapissa kovettumassa.

Näin syntyneet massat siis laitettiin jääkaappiin jähmettymään. Sen jälkeen massasta pyöriteltiin palleroita ja ne laitettiin uudelleen jääkaappiin kovettumaan. Kahvipallurat olivat sen verran lurumpia, liiasta kahvista johtuen, että ne pistettiin pakkasen puolelle.

Kuorrutuksen teko alkoi paloittelemalla suklaat ja sulattamalla ne mikrossa. Mikrossa suklaata kannattaa sulattaa vähän aikaa kerrallaan, välillä hämmentäen, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Ja sitten alkoikin se haastavin osuus; palleroiden kuorrutus.


Kahden lusikan avulla pyörittelin palleroita suklaassa ja sitten ripautin päälle hieman strösseliä. Pakastimessa kovettuneet pallurat olivat niin kylmiä, että suklaa jähmettyi niiden pinnalle nopeasti ja ne imaisivat itseensä enemmän suklaata. Tässä työvaiheessa riittää vielä hiottavaa, jotta palluroista saisi mahdollisimman nättejä. Konvehti- tai minimuffinivuoat auttaisivat varmasti saamaan niistä sievempiä. Kuorrutuksen jälkeen pallurat laitettiin takaisin jääkaappiin, jotta suklaakuorrutus kovettui.

Mitään pikaisia herkkuja nämä eivät siis olleetkaan, koska jähmettymisiin ja kovettamisiin menee aikaa. Oman makeanhimoni sain kuitenkin tyydytettyä jo nuolemalla suklaiset valmistusastiat puhtaaksi, joten itse suklaaherkkujen nauttimisen jätin suosiolla seuraavalle päivälle ja pallurat saivat jähmettyä kaapissa rauhassa yön yli. Supermakeita palluroitakaan ei voi syödä kerrallaan kuin korkeintaan pari kappaletta, joten ei kannata huolestua vaikka keksimassa saattaa valmistusvaiheessa näyttää säälittävän pieneltä kökköseltä.

Samalla reseptillä voi valmistaa myös suosittuja cookie popseja.





ps. palluroita valmistaessa mietimme, että minkä takia suklaatryffeileitä sanotaan tryffeleiksi, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä niiden tryffelisienien kanssa? Samankaltaisen ulkomuodon takiako?
 

9 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä tuli palleroistasi! :D Ne mun vuoat on Brunon karamellivuokia, ihan jostain perusmarketista ostettu. :)

    Mä nostelin pikkulusikalla kökkäreitä tarjottimelle ja sitten tungin ne hetkeksi pakastimeen, pienen hetken jälkeen ne oli jähmettyny sen verran että oli helppo pyöritellä palloiksi ja kuorruttaa suklaalla ja sitten vaan jääkaappiin odottamaan herkkuhetkeä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pakastin tosiaan vähän jouduttaa tuota jähmettymisprosessia. Ja pitääpä napata kauppareissulta mukaan noita vuokia, palluruita meillä tehdään varmasti toistekin.

      Poista
  2. Nuo pallukat ovat kyllä todella hyviä. Siskoni oli viime syksynä synttäreilleen sellaisia tehnyt ja saatoin syödä krhm, muutaman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti mekin saimme pallurat tuhottua muutamassa päivässä. Pitänee huomenna tehdä toinen setti ihan vaan sen takia, kun se puolikas tuorejuustopaketti kummittelee tuolla jääkaapissa...

      Poista
  3. Vinkiksi kuorrutuksen helpottamiseksi. Käytä coctail, hammas, tai varrastikkuja. Tökkää tikkupalloon, dippaa sulkaaseen ja nosta kuivumaan. Helpompaa kuin lusikoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :) Yritin syömäpuikoilla, mutta suklaata on niin vähän, että palloa pitää kupissa vähän pyöritellä, jotta suklaata saa palluraan kauttaaltaan. Jollain ohuemmalla tikulla voisi kyllä yrittää pallo nostella pyörittelyn jälkeen.

      Poista
    2. Ja vinkki vielä tuon suklaan kanssa. Laita alle isompi astia jossa on esim vedenkeittimellä keiettyä vettä. Suklaa pysyy notkeampana ja näin ollen pyöritteleminen on hieman helpompaa kun suklaa pysyy juoksevana :)

      Poista
  4. Oi apua, näyttää aivan taivaallisen hyvältä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi näyttävät myös maistuvat. Äitienpäivä, mikä ihana tekosyy tehdä taas lisää herkkusia :)

      Poista