
Lauantaina olin taas Japanilaisessa puutarhassa. Kevät tulee kohisten, mutta nupputilanne ei ollut juurikaan muuttunut. Kukintaa saanemme odotella vielä ainakin pari kolme viikkoa.

Teehuonettakin oli alettu jo kunnostamaan.

Kiertelin myös muita puutarhoja ja bongasin tällaisen pienen seikkailijan, jonka touhuja seurasin pitkään. Yritin saada puuhastelijasta kuvaa, tämän paremmin onnistumatta, kunnes lumikko katosi taas puutarhan uumeniin.

Päivän japani-teemaa jatkoin koirien lenkittämisen jälkeen ystävien ja itse tehdyn sushin sekä muiden japanilaisten herkkujen seurassa.

Aloitin päivän viemällä ystävän lentokentälle kohti Amsterdamia ja päivän päätteeksi kävin vielä kentällä vastaanottamassa hänet ja hänen uuden perheenjäsenensä.