perjantai 1. elokuuta 2008

Herra Hirsipuu

Ystäväni englanninbulldoggi Alfred pääsi Happoradion Hirsipuu -musiikkivideon tähdeksi. Olimme mukana ohjaaja Kusti Mannisen matkassa, kun tätä videota kuvattiin 5. kesäkuuta ympäri Helsinkiä.



Bongattiin tänään YouTubesta videosta pätkä myös kulissien takaa :D



Hyvin se Alfred, joka sai oitis lempinimen Herra Hirsipuu, veti!
Oikein kadehdittavan hieno suoritus. Ei olisi meidän koirista ollut juoksentelemaan vaikkapa Hietsun rannassa tai Helsingin keskustassa vapaana illan vilkkaimpaan aikaan.

Aika eläinpainotteisia ovat olleet viime päivien blogikirjoitukseni, mutta kyllä tämä eläinharrastus on niin iso osa elämääni ja antaa minulle niin paljon. Olisinkohan muuten koskaan päässyt seuraamaan esimerkiksi tällaisen musiikkivideon tekoa kulissien takaa... Puhumattakaan niistä monista ihanista ihmisistä ja samanhenkisistä ystävistä, joihin eläinharrastuksen kautta olen tutustunut.
Kaikkine kuusijalkaisine ötökkälapsineni ja matofarmeineni meitä onkin kutsuttu leikkisästi Ihmeperheeksi :D

1 kommentti:

  1. Eläimet on ihania ja eläimet on ihan ehdoton must elämässä, ainaki mun elämässä. Senpä vuoksi mietin että osaanko elää "vaan" Arton kanssa, koska vaikka se toki on ihana, niin siinnä on jotain juttuja ja ehkä jopa puutteita miksi se ei korvaa esim. koiraa ja hevosta... Harjoitellaan.

    VastaaPoista