Kesäaika

Kesä edessä, talvi takana.

Taas on kelloja ruuvattu kesään päin. Tämän kellokuvan minulle kaupitteli lähes 10 vuotta sitten joku valokuvaaja Helsingin rautatieasemalla. Hän sen on kuulemma itse kuvannut ja vedostanut. Kuva on tietääkseni Saint Lazaren asemalta Pariisista ja siinä on ranskalaisen Arman nimisen taitelijan teos nimeltä "L'Heure De Tous".

Kuningasajatus

Päivän kuningasajatus oli lähteä päiväseikkailulle Porvoon vanhaan kaupunkiin. Sieltä ostin tämän Reetta Isotupa-Siltasen signeeratun jäljennöksen työstä Kuningasajatus.

www.designdeli.fi

Alunperin Porvoo-ajatus lähti halusta vierailla täällä Desing Delin liikkeessä tutustumassa sen Delissu's tuotemerkkiin ja Haukku-kuosiin.

www.vanhaporvoo.fi

Porvoosta palatessani ja hakiessani miestä treeneistä eksyimme vielä Viherpajan japanilaiseen puutarhaan. Muistin kirsikkapuiden kukkivan pääsiäisen aikoihin, maaliskuun lopulla, mutta tämän vuoden näyttävimmästä kukinta-ajasta olin auttamattomasti myöhässä.
Oma viehätyksensä paikassa oli silti ja karpit ihania, vaikka hieman rähjääntynyt paikka olikin sitten viime käynnin.

www.viherpaja.fi

Kukkuu

Rapu ymmärsi heti siskontytön kangaspuiden alle
askarteleman kurkistusikkunan syvimmän olemuksen.

Eläinlääkäristä saimme tänään hyviä uutisia
ja ensiyön saamme taas nukkua rauhassa.

Rakkaimmat

Perheenjäseneni. Ystäväni. Rakkaimpani.

Mökkireissuamme varjosti Rapu-koiran kyljestä löytynyt patti. Muutama vuosi sitten menetin rakkaan Ronja-bokserini ärhäkästi levinneeseen syöpään. Suru ja ikävä muuttavat muotoaan, mutta eivät unohdu koskaan. Siksi olen niin neuroottinen pattien kanssa.
Tänään kävimme Rapun kanssa lääkärissä ja valitettavasti kyseessä ei ole pelkkä rasvapatti. Kyseessä voi olla toki muutakin kuin syöpä. Ohutneulanäyte lähetettiin jatkotutkimuksiin ja raastava odotus jatkuu...

Olen vahvasti koiraihminen ja perheessämme on ollut aina koiria. Koirat ovat minulle elämäntapa ja harrastus. Mökkikuistillekin on koirille tehty oma kapea portti, josta nelijalkaiset ystävät pääsevät kulkemaan omia teitään.

Mökillä

Joululahjaksi pyysin lupaa antaa uuden kodin ja pelastaa 30 vuotta vanha isojopo mökiltä ruostumasta. Aivan liian hieno pyörä seisomaan joutilaana puuliiterissä. Lupa heltisi, mutta jopo on vielä mökillä odottelemassa kevättä. Pyöräilykelejä odotellessa olen lueskellut myöskin joululahjaksi saamaani jopo - Miten Joposta tuli jopo - jokaisen polkupyörä -kirjaa, jossa on viehättäviä kuvia ja tarinoita tästä legendaarisesta menopelistä.
Vihreän jopon kaveriksi kuvasin toisenlaisen menopelin, vihertävän soutuveneen pohjan, joka myös odottaa kevättä ja vesille pääsyä.

Astetta vanhempi Pauligin peltinen kahvipurkki ja muita tavaroita mökin nurkasta, jotka ovat kuulemma peräisin isomummoltani, eli äitini äidin äidiltä.
Toisessa kuvassa lapsuuden maisemia. Kangaspuiden alla on leikitty monet leikit äidin paukuttaessa mattoja, ryijyjä, liinoja ja paljon muuta.

Lohikeitto

Perinteinen mökkieväs. Sopii niin kesään kuin talveenkin.
Ja ohessa nautitaan saaristolaisleipää graavilohen kera.

Kermainen lohikeitto

• 400 g perunaa
• 300 g lohta kuutioina
• 2 rkl silputtua sipulia
• 1 rkl voita
• 2 l vettä
• 2 dl kermaa
• 1 tl suolaa
• 3 rkl tilliä
• valkopippuria
• 50 g voita

Kuullota silputtu sipuli voissa padan pohjalla. Kuori ja kuutioi perunat, lisää kattilaan, kaada vesi päälle ja mausta suolalla.
Keitä 20 minuuttia. Lisää kerma, tilli, ripaus valkopippuria ja lohikuutiot. Anna kiehua 3-4 minuuttia.
Lisää voi, koristele tillillä ja tarjoa.

Ja jälkiruoaksi, iltapalaksi tai vaikka aamiaiseksi voissa paistettuja lettusia kuningatarhillon ja kermavaahdon kera.

Pääsiäinen

Pääsiäinen mökillä.

Voisin jäädä vaikka asumaan sinne, Päijänteen rannalle, keskelle metsää, kauas kaikesta pahasta. Siellä mieli lepää ja aivot tuulettuu.

Hiljaisuutta, kiireettömyyttä, rauhaa, hyvää ruokaa, valokuvailua, ulkoilua, takkatulen lämpöä, saunomista, lumessa pyörimistä ja paljon unta!

Kuvasatoa ilmestynee viikon varrella...

Evoluutio

Mies siirtyi tänään piilolinssiaikaan. Silmälasejaan koteloidessaan intouduimme kaivamaan vanhat silmälasimme hämmästyttämään ja hauskuuttamaan meitä kehysten evoluutiolla. Omani oikealla puolella. Yllättävän samanlaista kaavaa kehitys noudatti. Esimerkiksi ylimpänä olevissa laseissamme sama pyöreä, alaspäin suipponeva muoto ja jopa samanlaiset sangat, emmekä olleet vielä tavanneet toisiamme niitä valitessamme.
Alimpana sitten nykyiset, stereotyyppiset graafikko- ja sihteerilasit.
Kyllä näillekin taas joskus nauretaan.

Virvon varvon

Löysin tämän kuvan pari vuotta sitten arkistojen kätköistä ja askertelin siitä pääsiäiskortit kuvassa esiintyville ystävilleni. 20 vuotta on virpomisreissuistamme vierähtänyt ja ystäviä ollaan edelleen. Siihen aikaan mahtuu vaikka minkälaisia reissuja. Minä olen kuvassa oikealla.

Meillä oli aikoinaan tapana käydä virpomassa koko kylä. Asuttiin maalla ja silloin kaikki tunsi toisensa enemmän tai vähemmän, mutta virpojat otettiin ystävällisesti vastaan. Ahneus ei kuulunut sanavalikoimaamme, oltiin tyytyväisiä palkkoihin joita saatiin, jos saatiin. Muistan kuinka virpomissunnuntaihin valmistauduttiin askartelemalla oksia ja suunnittelemalla asustusta. Muistan pajunoksat ja pajunkissat. Höyhenet ja kreppipaperit. Muistan tuon pienen punaisen nyssäkän, johon keräsin virpomispalkkani. Muistan kuinka pääsiäinen oli kevään merkki ja kuinka hiekkainen kylätie alkoi jo paikoitellen paljastumaan lumen alta.

Maailma muuttuu. Ihmiset eivät tunne enää edes seinänaapureitaan. Pikkuvirpojiakin vältellään, pakoillaan ja niitä kohtaan ollaan jopa vihamielisiä. Mitä lie kasvaa seuraavasta sukupolvesta, jotka erakoituvat entisestään ja kohtaavat tylyn asenteen jo perinteisellä lapsenmielisellä virpomisreissullaan. Virpomismuistoja ja traumoja tulee kuitenkin muisteltua koko loppuikänsä.

Meillä pikkumunat ovat kyllä odottamassa uskaliaita pikkuvirpojia, jotka uskaltautuvat soittamaan tuntemattomienkin ovikelloja ja sanomaan tuntemattomille ihmisille sanan tai pari, ehkäpä runoilemaan kokonaisen virpomisloitsunsa.

Virpojia odotellessa

Pikkumunat odottavat pikkuvirpojia. Puputit askartelin viime pääsiäisenä.
Mies toi kaupasta keväisen tulppaanikimpun. Tosin käskystä.

Naistenpäivä

Hyvää Naistenpäivää!

Pizzaa ja Heroesia. Nurkassa muumijulisteet odottavat seinälle pääsyä.
Kuvat ovat Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan kuvituspiirroksia. Julisteita on tosin vain kaksi ja kehyksiä kolme. Pitäisi löytää siis vielä samaa sarjaa kolmas, 50x70 cm kokoinen, mustavalkoinen Tove Janssonin muumijuliste jostain.

Bongasin Tove Janssonin satukirjakuvituksia myös Savcor Tile -sisustuslaatoista.

Valkosuklaa&domino -juustokakku on jääkaapissa hyytymässä. Nappaan siitä pian pari palaa mukaan ja menen ystävän luo herkuttelemaan naistenpäivän kunniaksi.

Oranssi

Tämän päivän väri on oranssi.
Appelsiini. Aurinko. Ilo. Ruoste. Tehokkuus.
Pieni intialainen norsu ja tulppaanikimppu,
jotka olen ostanut päiväni piristykseksi.

Hämärähommia

Jäihän sitä. Jäljelle. Lunta.

Aamulla lähdin liikkeelle ennen lumiauroja ja koskemattomassa pihassamme oli paitsi omien koirien jälkiä myös jäniksen jäljet sekä siitä risteävä helminauha, joka todennäköisesti on ketun jättämä. Yleensä nämä hämärän turvissa tapahtuvat yölliset seikkailut jäävät täällä huomaamatta lumiauran jyrätessä ne pois.

Keltainen hetki

Täällä sataa lunta. Saa nähdä onko siitä aamulla enää mitään jäljellä.
Mukavasti se kuitenkin muuttaa sävyjä. Kotiintullessani oli sinisin hetki aikoihin, kun taas iltalenkin sävymaailman lumi muutti yhdessä katulamppujen kanssa keltaiseksi hetkeksi.