perjantai 28. helmikuuta 2014

Muutoksia

Voisitteko avata silmiäni tälle nykyajan hyppelykulttuurille?
Minä en oikein ymmärrä sitä.

Minulla on esimerkiksi ollut sama mies jo 14 vuotta, sama koira 12 vuotta, sama talo 6 vuotta, sama työnantaja 7 vuotta (ja edellinenkin työnantaja 7 vuotta).

Onko sitoutumiselle enää aikaansa ja paikkaansa tässä maailmassa ja työelämässä? Vai onko se paikalleen jämähtämistä ja pahasta?

Olen ehkä syntynyt väärälle vuosikymmenelle, kun muutosten ja uusien haasteiden sulattelu ottaa minulta aikansa, vaikka yrittäisin suhtautua niihin kuinka positiivisesti ja ketterästi.

Tottakai muutoksia tapahtuu. Asioita joihin voi vaikuttaa ja asioita joihin ei voi. Asioita, joihin voi valmistautua ja asioita joihin ei voi tai ei osaa. Sairauksia, kuolemaa, uusia tilanteita ja haasteita, fuusioita sekä integraatioita. Mutta liika on liikaa. Varsinkin jos ne tuntuvat tapahtuvan yhtäaikaa.

2 kommenttia:

  1. Niinhän se on, että kaikki tapahtuu yleensä aina samaan aikaan.

    Hyppelykulttuurista olen samaa mieltä. Vaikka en kyllä tiedä näkyykö se minun elämästäni kauhean hyvin. Mutta ainakin jos jokin on hyvin, on sitä turha mennä vaihtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne muutokset hyviä asioita tuo usein tullessaan ja jos ei tuo niin sitten muutetaan suuntaa uudelleen. Mutta mulla se sulattelu nyt vaan yleensä vie ehkä pidempää kuin toisilla enkä ole suinpäin pää edellä hyppäämässä virran vietäväksi. Joskus kyllä tekisi mieli tehdä sekin. Pistää kaikki uusiksi. Ja kun tarpeeksi pakkaa sekoitetaan saatan sen vielä tehdäkin. Kerranhan täällä vaan eletään.

      Poista