sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

El Retiro – keidas Madridin keskustassa


El Retiro (Parque del Buen Retiro) on Madridin suurimpia ja suosituimpia puistoja. Yleisölle avoin se on ollut 1860-luvulta alkaen. Sitä ennen puisto oli kuninkaallisten maita ja sen alueella sijaitsi kuningas Filip IV:n (1605-1665) rakennuttama palatsi, joka kuitenkin tuhoutui lähes kokonaan Napoleonin sotien aikana.



Me suuntasimme puistoon kävellen Círculo de Bellas Artesin kattoterassilta. Matkan varrella sijaitsi Puerta de Alcalán portti ja puisto häämöttikin jo heti sen takana. Riemukaari toimi aikoinaan Madridin itäisenä sisäänkäyntinä. Sen rakennutti 1770-luvulla Kuningas Carlos III, jonka kunniaksi keskimmäisen holvin yläpuolelle on kaiverrettu teksti "Rege Carolo III Anno MDCCLXXVIII".



Keskellä Retiron puistoa sijaitsee tekolampi, Estanque del Retiro, jonka rannalta voi vuokrata veneen ja soudella lammella. Tuhansien järvien maasta kotoisin oleville suomalaisille ruuhkainen soutelu pienellä tekolammella tuntui hieman huvittavan oloiselta touhulta, mutta ilmeisen suosittua se näytti olevan paikallisten ja muiden turistien keskuudessa.



Lammen rannalla on puoliympyrän muotoinen pylväikkö ympäröimässä kuningas Alfonso XII:n (1857-1885) muistomerkkiä. Puistossa on paljon myös muita hienoja patsaita, suihkulähteitä ja istutuksia.


Varsinkin sunnuntaisin Retiron puisto on suosittu piknikpaikka. Puiston käytäviä kävellessä voi pysähtyä seuraamaan taikuri- ja nukketeatteriesityksiä sekä sieltä löytyviä performanssitaiteilijoita, mm. Plaza Mayorin "Hapsubambin" sukulaisia.

Puistosta takaisin asunnollemme huristelimme metrolla, johon hyppäsimme metrolinjan 2 Retiro-asemalta. 

Kiersimme Retiron puistossa pikavauhtia vain tekolammen, mutta pidemmäksikin aikaa siellä olisi riittänyt nähtävää. Pikavisiitillä näkemättä jäivät mm. Rosaleda del Retiro -ruusutarha, Madridin vuoden 2004 pommi-iskujen uhreille omistettu Bosque del Recuerdo, upea Kristallipalatsi, Palacio de Cristal, ja tiettävästi maailman ainoa julkinen Luciferin eli langenneen enkelin kunniaksi pystytetty patsas nimeltään El Ángel Caído. Seuraavalla Madridin reissulla puistoon siis pidemmän kaavan mukaan.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti