Dim-tippukiviluola

Seikkailun makuun päästyäni kyselin vinkkejä ystävältäni, joka on työskennellyt Alanyassa matkaoppaana. Hän suositteli minulle retkeä vuoristoon ja Dim-joelle. Otinkin siis suunnan ylös kohti vuoristoa ja Dim-luolaa.

Dim-tippukiviluola sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Alanyan keskustasta. Se on maailman neljänneksi suurin yleisölle avoinna oleva tippukiviluola. Ensimmäiset tutkijat tutkivat luolaa jo 1896, mutta yleisölle luola avattiin vasta 1999. Itse luolan arvellaan muodostuneen peräti miljoona vuotta sitten.

Sisällä on kaksi luolaa, joista toinen on vaatimattomampi pieni onkalo ja toinen yli 300 metriä pitkä luola, jonka perällä on pieni kirkasvetinen järvi. Viileässä ja kosteassa luolassa kuljetaan ylös alas pitkin valaistuja kävelysiltoja. Rappusten ramppaaminen otti jo voimille, mutta onneksi sai välillä vain pysähtyä ihmettelemään huikeita näkymiä. Tippukivien stalagmiitit ja stalagtiitit ovat muodostaneet uskomattomia muodostelmia ja tuntuikin kuin olisi astunut keskelle Morian kaivoksia, Tolkienin Tarussa Sormusten herrasta. Valaistuksesta huolimatta luolassa oli hämärää ja oman lisän tarunomaiseen tunnelmaan toi huilisti, jonka soitto kaikui luolan korkeasta katosta ja seinistä.

Löysin YouTubesta videopätkän Dim-luolasta, jossa kuuluu taustalla huilumusiikkia, mutta tiedättehän, että ei sellaista paikkaa ja tunnelmaa voi vangita millään kameroilla...



Alkuperäinen suunnitelmani oli ottaa taksi ylös vuorille ja mahdollisesti toinen taksi alas sieltä. Onnekseni kohdalleni sattui mukava taksikuski, joka lähti paikallisoppaakseni mukaan luolaan, osoittaen siellä kaikki kuuluisimmat muodostelmat ja ystävällisesti tarjoutui kantamaan jopa reppuani. Luolasta ulostauduttuamme istahdimme läheiselle terassille juomaan vettä ja jatkoimme ajelua. Matkalla rupattelimme turkkilaisten arjesta ja tavoista, taksikuskin perheestä, harrastuksista ja työnteosta. Taksikuski halusi näyttää minulle vielä Dim-joen sekä padon ja alkuperäinen suunnitelmani luolassa piipahtamisesta venähtikin tuntien mittaiseksi ajeluksi. Eikä taksikusi ottanut kiertoajelusta edes ylimääräistä hintaa.

Päivä oli totisesti täynnä yllätyksiä, enpä olisi uskonut, että löydän itseni vielä kamelin selästäkin. Matkalla taksikuski pysähtyi juttelemaan tutun kamelimiehen kanssa. Koska en ymmärtänyt paikallisten miesten kuulumisten vaihdosta mitään, menin katsomaan kamelia ja pian huomasinkin jo istuvani sen selässä. Sain hieman ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun kamelimies lähtikin taluttamaan kamelia pitkin vuoristotietä. Olin nimittäin jättänyt reppuni taksin kyytiin ja repussa olivat kamerani ja rahapussini. Päätin kuitenkin kerrankin tarttua hetkeen ja nauttia tilanteesta sekä vuoristomaisemista kamelin selässä. Kävimme näköalapaikalla kääntymässä rupatellen kameleista ja palatessamme taksikuski olikin lähtöpaikalla kiltisti odottelemassa. Reppuni, kamerani ja rahapussini rahoineen olivat tallessa.

Nähtävää olisi vielä riittänyt, mutta lopulta piti alkaa kiirehtimään takaisin hotellille, koska olin varannut jo ennakkoon seikkailupäivän päätteeksi hotellin kylpylästä jalkahoidon, josta huolehtivat Garra Rufa -kalat. Ja juuri, kun pääsin vasta vauhtiin, olikin seuraavana päivänä jo kotiin lähdön aika. Yksi viikko ei riitä mihinkään.

Alanya Turkki 27.7.-3.8.2013. Uskomaton reissu, josta sain paljon rohkeutta, voimaa ja itseluottamusta, mukavia muistoja, joiden avulla jaksoi taas paremmin palata arkeen. En olisi ikinä uskonut kuinka sydäntä raastavan paljon jäin Turkkia kaipaamaan. Tai en ehkä varsinaisesti Turkkia itsessään vaan sitä hyvää oloa ja vapautta, kun ei tarvinnut huolehtia mistään tai kenestäkään. Sai vain vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa. Tuntea itsensä hyväksi ja iloiseksi ja tutustua niin helposti uusiin ihmisiin.

Kale-kukkula

Seikkailu odottaa napinpainalluksen päässä.

Matkatovereideni suunnatessa rannalle aurinkoa palvomaan, nappasin minä taksin ja suuntasin ylös Kale-Kukkulalle. Kale-linnake sijaitsee noin 250 metriä merenpinnan yläpuolella ja ylhäältä avautuvat hienot näkymät Alanyan ylle. Ylös pääsee taksilla tai bussilla ja toki myös kävellen, mutta se ajatus oli hieman liikaa heinäkuun paahtavassa helteessä. Matkalla linnoitukselle sijaitsee pieniä kahviloita ja ravintoloita sekä myyntikojuja, joissa kaupataan käsitöitä ja matkamuistoja.

Ihasteltuani maisemia jonkin aikaa linnoituksen juurelta käsin lähdin vaeltamaan omia polkujani pitkin pöpelikköä, tarkoituksenani bongata liskoja. Kyselin Alanyassa aikaisemmin vierailleilta kavereiltani ovatko he nähneet liskoja, mutta kukaan ei tunnustanut. Ehkä he eivät ole osanneet katsoa. Turkissa vilistää useita erilaisia liskoja, gekkoja ja kameleontteja. Kale-kukkulan kiviset rinteet vaikuttivat ihanteellisilta paikoilta liskoille ja muutaman niistä onnistuinkin kameraani tallentamaan.

Vuorella oli myös tuhansia sirkkoja, jotka pitivät korvia huumaavaa siritystä. Olin niin keskittynyt liskojen bongaukseen, etten huomannutkaan kuinka paahde alkoi käymään voimille ja nestehukka vaivata. Hiki valuen ja kädet täristen raahauduin pois pöpeliköstä ja istahdin juomaan pullon vettä erään ravintolan terassille.

Videolle yritin tallentaa muiston tilanteesta, kun rukouskutsut kaikuvat kaanonissa alhaalta kaupungista, mutta sirkkojen korvia huumaava siritys miltei peittää nekin alleen.

 

Terassilta jatkoinkin matkaa alas kukkulalta taas ihan tietä pitkin. Matkalle osui viehättäviä maisemia, rakennuksia ja kotieläimiä koirista kanoihin. Totisesti minun paikkani; ihailla maisemia, luontoa ja eläimiä, saaden samalla liikuntaa ja sitä aurinkoakin.

Tunsin vahvasti samaistuvani tähän kulkijaan. Molemmat kuljimme omiin ajatuksiimme keskittyneinä pusikoita ja kivetyksen reunoja tutkien ja etsien; minä liskoja, kana mitä lie.
 

Niin kauas kuin (Turkin)pippuri kasvaa

Pitkän blogihiljaisuuden jälkeen on ehkä avata hieman tuota reissua, johon retrokaunokaisen kanssa matkattiin, Turkin Alanyaa. Blogihiljaisuuden aikana siellä tuli käytyä lepuuttamassa hermoja itseasiassa pariinkin otteeseen...

Ensimmäinen ilta ja kosketus mereen.

"Tämä on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen.

Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain
hillitöntä huumaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa."
- Tove Jansson, Näkymätön lapsi

Alanyassa olin käynyt aikaisemmin noin 20 vuotta sitten vanhempieni kanssa. Itse kaupunki on ehkä liian turistikohde minun makuuni, mutta ihan kaupungistakin löytyy Kale-kukkula ja taksimatkan päästä lisää vuoristoa ja luontoa. Turkkilaiset ihmiset ovat myös hyvin ystävällisiä ja heidän kanssaan on helppo ystävystyä. Heinäkuu Alanyassa on tukahduttavan kuuma. Jo matkalla Antalyan lentokentältä Alanyaan lämpömittarit näyttivät yli 40 astetta ja levähdyspaikalla tuskastelin, että mitä olenkaan mennyt tekemään, en millään kestäisi sellaisessa paahteessa viikkoa. Lämpöön kuitenkin tottui hiljalleen ja parin päivän kuluttua paahteessa pystyi jo liikkumaan muuallekin kuin mereen tai uima-altaalle.

Matkatoverini viihtyivät enemmän joko altaalla ja rannalla tai shoppailemassa. Minä taas tunnustelin muutaman päivän, että uskallanko lähteä yksin laajentamaan reviiriäni. Heinäkuun paahtava aurinko aiheutti minulle aurinkoihottumaa, joten jouduin pahimman porotuksen ajan viettämään muutenkin varjoissa. Yksin liikkuminen muutoin ei ole minulle mikään ongelma. Viihdyn yksinäni seikkailemassa ja viikon aikana tarvitsee hieman omaakin rauhaa.

Eräs ilta lähdimme tutustumismatkalle Kale-kukkulalle. Huruttelimme taksilla ylös pitkin kapeita vuoristoteitä ja ehdimmekin sopivasti ylös ihailemaan auringonlaskua. Viilenevässä illassa kävelimme vuorelta alas, katsellen kuinka yö laskeutuu Alanyan ylle ja kaupungin valomeri syttyy loistoonsa.

Tutustumismatkasta rohkaistuneena päätin suunnata ylös Kalelle seuraavana päivänä valoisan aikaan. Paikallisilta yritin selvitellä mikä olisi paras paikka bongailla liskoja ja kun sanat eivät riittäneet otettiin kynä ja paperi avuksi (tiedoksi, että lisko on turkiksi kertenkele). Retkestä Kalelle lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Retrokaunokainen

Kesälomani alkaa hiljalleen lähestyä loppuaan. Emme saaneet tänä kesänä mieheni kanssa kesälomia päällekkäin, joten tämän kesän Suomi Tour on jäänyt aika lyhyeksi ja kotona päivät ovat vierähtäneet helposti hyvinkin arkisten asioiden parissa; siivoten, pyykäten, koiria ja isää hoitaen. Kun lomalla löysin itseni järjestelemästä vielä isoisän perunkirjoituksia sain hermoromahduksen ja aloin suunnittelmaan pakoa arjesta. Viimeiseksi lomaviikoksi onkin luvassa äkkilähtö sinne missä (Turkin)pippuri kasvaa ja missä ei tarvitse huolehtia kenestäkään (kuin korkeintaan vähän itsestään).

Lomalla tuli siivottua mm. omat vaatekaapit sekä isän vaatekaapit ja viedessäni tänään jätesäkillisen vaatteita Kierrätyskeskukseen, löytyi sieltä tämän retrokaunokainen: Eirin matkalaukku. En tiennytkään, että valokuvatuotteistaan tunnettu Eiri on aikoinaan valmistanut myös mm. purjelentokoneita ja muovisia matkalaukkuja.

Hintaa tällä kaunokaisella oli huimat kolme euroa. Se pestiin ja puunattiin sekä vaihdettiin vetokahvaan pari pop-niittiä. Matkalaukussa on ehjä ja siisti sisus sekä pyörät ja kaikki.

Nyt olemme valmiita Turkin auringon alle, kaunokainen ja minä. 
  
ps. Vantaan Kierrätyskeskukseen jäi vielä toinen tällainen Eirin matkalaukku, tosin hieman pienempi ja pyörätön. 
 

Tunnustuksia

Taru ilahdutti minua I love your blog -tunnustuksella. On aina mukava saada kommentteja ja palautetta, niin ei tunnu, että ihan seinille kirjoittelisi. Viime aikoina tosin ei ole tullut paljoa kirjoiteltua niille seinillekään.

Tunnustus on tarkoitus jakaa eteenpäin viidelle suosikkiblogille ja se onkin kulkeutunut blogimaailmassa jo ristiin rastiin.

Seuraamiani blogejahan löytyy tuosta oikeasta reunasta, mutta tässä muutama niistä blogeista, jotka kurkkaan läpi aina, kun niihin on tullut uusia kirjoituksia:

Ikomi
KiikinKotiKolo 
Kummitustalon kuvakirja
Susannan Työhuone
Vadelmatalo

Häähumua

Paluu muutaman viikon takaiseen häähumuun. Tunnen enemmän omakseni multaiset ja koiralta haisevat ulkoiluvaatteet ja tennarit kuin hienot mekot ja korkokengät, joten mukavien juhlatamineiden etsiminen on minulle haastavaa ja usein tuppaa jäämään ihan viime tippaan. Flunssakin tuli vielä sekoittamaan kuvioita entisestään.

Vierastan myös värejä, jonka vuoksi kallistun helposti tuttuun ja turvalliseen mustaan. Koska edessä oli nyt sekä häät että hautajaiset olikin musta mekko luonteva vaihtoehto, mutta häitä varten se kaipasi rinnalle värikkäitä asusteita. Tutkin, googlailin ja surffailin mustien mekkojen asustamista, mutta muotimaailmassa olen kuin kala kuivalla maalla. Oma mieheni on tykästynyt oranssiin, joten sen innoittamana mustaa mekkoa tuli lopulta somistamaan oranssi pukukukka sekä hopeinen bolero ja löysinpä lopulta jopa sopivat hopeiset korkokengätkin. Tai sopivat ja sopivat. Minun jalkojani ei taida olla suunniteltu korkokenkiä varten, ainakaan en mukavia sellaisia ole onnistunut koskaan löytämään. Kun pahin pukeutumisstressi helpottaa niin onhan se mukava välillä olla hienonakin.

Itse häät sujuivat hienosti. Tuore aviopari oli kaunis ja onnellinen. Tyylikkäissä häissä riitti naurua, laulua ja tanssia sekä hääbingon innoittamana myös kuperkeikkoja ja steppaamista. Kiva idea tuollainen hääbingo.

Häähumu jatkuu ja seuraavana vuorossa onkin hääkutsujen suunnittelu yhden ystävän syksyisiin häihin.