Niin kauas kuin (Turkin)pippuri kasvaa

Pitkän blogihiljaisuuden jälkeen on ehkä avata hieman tuota reissua, johon retrokaunokaisen kanssa matkattiin, Turkin Alanyaa. Blogihiljaisuuden aikana siellä tuli käytyä lepuuttamassa hermoja itseasiassa pariinkin otteeseen...

Ensimmäinen ilta ja kosketus mereen.

"Tämä on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen.

Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain
hillitöntä huumaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa."
- Tove Jansson, Näkymätön lapsi

Alanyassa olin käynyt aikaisemmin noin 20 vuotta sitten vanhempieni kanssa. Itse kaupunki on ehkä liian turistikohde minun makuuni, mutta ihan kaupungistakin löytyy Kale-kukkula ja taksimatkan päästä lisää vuoristoa ja luontoa. Turkkilaiset ihmiset ovat myös hyvin ystävällisiä ja heidän kanssaan on helppo ystävystyä. Heinäkuu Alanyassa on tukahduttavan kuuma. Jo matkalla Antalyan lentokentältä Alanyaan lämpömittarit näyttivät yli 40 astetta ja levähdyspaikalla tuskastelin, että mitä olenkaan mennyt tekemään, en millään kestäisi sellaisessa paahteessa viikkoa. Lämpöön kuitenkin tottui hiljalleen ja parin päivän kuluttua paahteessa pystyi jo liikkumaan muuallekin kuin mereen tai uima-altaalle.

Matkatoverini viihtyivät enemmän joko altaalla ja rannalla tai shoppailemassa. Minä taas tunnustelin muutaman päivän, että uskallanko lähteä yksin laajentamaan reviiriäni. Heinäkuun paahtava aurinko aiheutti minulle aurinkoihottumaa, joten jouduin pahimman porotuksen ajan viettämään muutenkin varjoissa. Yksin liikkuminen muutoin ei ole minulle mikään ongelma. Viihdyn yksinäni seikkailemassa ja viikon aikana tarvitsee hieman omaakin rauhaa.

Eräs ilta lähdimme tutustumismatkalle Kale-kukkulalle. Huruttelimme taksilla ylös pitkin kapeita vuoristoteitä ja ehdimmekin sopivasti ylös ihailemaan auringonlaskua. Viilenevässä illassa kävelimme vuorelta alas, katsellen kuinka yö laskeutuu Alanyan ylle ja kaupungin valomeri syttyy loistoonsa.

Tutustumismatkasta rohkaistuneena päätin suunnata ylös Kalelle seuraavana päivänä valoisan aikaan. Paikallisilta yritin selvitellä mikä olisi paras paikka bongailla liskoja ja kun sanat eivät riittäneet otettiin kynä ja paperi avuksi (tiedoksi, että lisko on turkiksi kertenkele). Retkestä Kalelle lisää seuraavassa kirjoituksessa.