Turkin Alanya kutsui jälleen kerran 18.-25.7.2015. Tällä kertaa matkassa mukana oli poikkeuksellisesti myös mieheni. Ensimmäistä kertaa siis yhdessä Alanyassa. Tuskin viimeistä. Marraskuussa
menetimme rakkaan koiravanhuksemme, jonka vuoksi yhteismatkat eivät ole aikaisemmin juuri onnistuneet, koska toinen on jäänyt aina kotiin koiravahdiksi toisen matkaillessa. Koiria meillä toki riittää vieläkin kaksin kappalein, mutta toinen 13-vuotias koiravanhuksemme on sen verran paremmassa kunnossa, että sen raaski viedä "mummilaan" hoitoon lomamme ajaksi.
Useasti kuulen kysyttävän, että eikö käy jo tylsäksi matkustaa useasti samaan paikkaan. Suomalaisille toimii vastauksena usein vertaus kesämökistä, palataanhan sinnekin kerta toisensa jälkeen. Alanyaan tunnen olevani tervetullut ja se tuntuu ihanan kotoisalta. Se on tuttu ja tiedän mihin mennä ja mitä tehdä. Tiedän ihmisiä, joihin ottaa yhteyttä mahdollisia ongelmia kohdatessani, koska olen tutustunut siellä aivan ihaniin ihmisiin, suomalaisiin ja paikallisiin. Paikka, jossa saa oikeasti ihan vaan lomailla, eikä tarvitse suorittaa. Tutustua rauhassa ja ajan kanssa kieleen ja kulttuuriin. Uusissa matkakohteissa on toki viehätyksensä, mutta niissä tunnen olevani kuitenkin hieman eksyksissä ja epämukavuusalueellani. Pitää suorittaa, tutustua, nähdä, tehdä ja kokea, muutoin tunnen pienen syyllisyyden pistoksen. Tunnustan siis olevani suorittajatyyppiä, myös matkailijana. Mutta joskus pitää saada vain olla ja heittäytyä irti arjesta, joka ei ole aina ruusuilla tanssimista. Siksi Alanya vetää puoleensa kerta toisensa jälkeen.
Toki tälläkin kertaa piti kierrellä ja katsella, esitellä miehelleni hieman paikkoja. Kävimme kiertämässä Kale-linnoitusta, ihastelemassa siellä auringonlaskua ja nauttimassa hienoista näköaloista. Historian siipien havinaa kävimme ihmettelemässä myös Punaisessa tornissa ja Alanyan vanhalla telakalla. Jotain vanhaa ja jotain uutta. Mieheni taas johdatti minut tutustumaan Alanyan vesipiippubaareihin, joissa ei ilman ahkeraa piiputtelijaa ole tullut aikaisemmin käytyä.
»
Kale-linnoitus (Alanya Kalesi)
»
Punainen torni (Kızıl Kule)
Dim-joki on ihana paikka rentoutua, jonne pitää palata aina uudelleen, vaikka olisikin käynyt siellä jo monta kertaa aikaisemmin. Oiva paikka paeta vilvoittelemaan heinäkuun paahtavia helteitä. Mieheni pääsi myös siellä, yllätys yllätys, vesipiiputtelemaan. Vierailimme myös ylemmällä Göl Piknik -alueella, mutta sieltä valitettavasti ei vesipiippua löytynyt. Pinarbasi siis pitää vielä jatkossakin suosikkipaikan asemansa Dim-joen piknikkipaikoista.
Tietenkin mieheni piti tutustuttaa myös
maailman kolmanneksi pisimpään tippukiviluolaan, Dim-luolaan. Yritimme muka säästää ja suoritutua Dim-luolalle julkisia liikennevälineitä käyttäen. Hyppäsimme bussiin numero 10, joka johtaa Dim-joelle. Jouduimme kuitenkin lopulta turvautumaan taksin kyytiin, koska julkisia ei toistaiseksi luolalle asti vie. Kartalta matka lähimmältä bussipysäkiltä Dim-luolalle saattaa näyttää lyhyeltä, mutta pystysuoraa rinnettä kiipeäminen 40 asteen helteessä ei sitten enää tuntunutkaan niin houkuttelevalta.
»
Dim-tippukiviluola
Veneretkellä tunsimme saavamme VIP-kohtelua. Pelmahdimme kävelyretkellämme satamaan, jossa yritimme kuikuilla äkkilähtöä, jollakin pienemmällä paatilla. Retket merirosvolaivoilla ja niiden "animation"-ohjelmat eivät meitä kiinnostaneet. Emme ehtineet retkelle enää seuraavana päivänä, koska silloin meitä odotti jo kotiinlähtö. Eräs mies johdatti meidät paikkaan, josta lähti kuulemma viehättävä tunnin retki pienemmällä veneellä. Kysyimme milloin paatti mahtaa tulla, hän soitti puhelun ja sanoi, että 5 minuutin päästä. Jäimme odottamaan ja veneen saapuessa pyysin miestäni väistämään, että edelliset kyytiläiset pääsevät veneestä pois. Mutta ei. Kukaan ei jäänyt pois, koska veneretki ei ollut vielä ehtinyt kunnolla alkaakaan. Vene oli saapunut takaisin satamaan ihan vain noukkiakseen meidät kyytiinsä. Kyytiin noustessamme saimme osaksemme hieman paheksuvia katseita. Todellisia VIP-henkilöitä siis, jotka palataan hakemaan kyytiin, vaikka retki on jo ehtinyt alkaa.
»
Veneretki Alanyassa
Viikkoon mahtui myös pyörähdys Sidessä. Ihana ja kamala Side. Antiikinaikaisia nähtävyyksiä ja ryöstöhinnat ravintoloissa ja putiikeissa. Esimerkiksi vesipullo bazaarialueella 3 liiraa (norm. 0,5 - 1 TL), vesipiippu 30 (norm. 18-24 TL), kebabrulla 10 (norm. 5 TL). Apollon ravintola oli hyvä siellä oli hinnat neuvoteltavissa.
Barracuda ravintola taas esim. laskutti alkupaloista, joita ei tilattu (30 TL), puolikkaasta viinipullosta kokonaisen hinnan (68 TL) ja huiman palvelumaksun päälle. Niin vain suhteellisen kokenutkin Turkin kävijä joutui kusetetuksi. Olisi pitänyt reklamoida tiukemmin ja olla maksamatta ylimääräistä. Matkailupalvelu
TripAdvisorin arvostelujen mukaan emme ole suinkaan ainoita, jotka ovat saman kohtalon kyseisessä ravintolassa kokeneet. Lopuksi kuitenkin
liskobongailu pelasti päivän, jonka huijariravintola meinasi pilata.
Omatoimimatkan hinnat olivat säilyneet suhteellisen ennallaan, vuoden takaiseen reissuun verrattuna;
- Alanya
- Side: bussi 24 liiraa / 2 hlö
- Dolmus Sideen 4 liiraa / 2 hlö
- Dolmus Sidestä Manavgatiin 5 liiraa / 2
hlö
- Bussi Manavgatista Alanyaan 20 liiraa / 2
hlö
»
Omatoimimatka Alanyasta Sideen
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @titityyppi.
