lauantai 20. kesäkuuta 2009

Vahdissa

Tänä vuonna vietän juhannusta kotona. Yksin illat ja yöt, päivisin hiivin ja hissuttelen. Mies on yöt töissä, enkä jaksanut kehitellä muita juhannusmenoja ja malttanut jättää koiria yksin kotiin. Autottomana on hankala liikkua pidempiä matkoja kahden koiran kanssa. Lupauduin ruokkimaan ystävän kissaa heidän juhannusreissunsa ajan. Juhannusheilani Arto siis ylläolevassa kuvassa.



Viikolla ohikulkiessani katselin samettiruusujeni olevan vähän nuukahtaneita. Vettä on kuitenkin riittänyt, siitä luonto on pitänyt huolta, joten en perehtynyt niihin tarkemmin kuin vasta tänään. Kotilot olivat vallanneet ja tuhonneet kukkapenkkini. Sympatiat noita limaisia pikku kavereita kohtaan loppui kerta heitolla ja nyt otetaankin vastaan torjuntaneuvoja ennenkuin valtaavat kasvimaanikin. Tänään kerättiin enimmät ja isoimmat pois, mutta taistelu tuntuu loputtomalta tuhansien kotiloiden kuhistessa viereisessä metsikössä.



Viime viikonlopun projektina oli 200 litraa uutta multaa, ruukkuja, tomaatti ja 40 kappaletta mansikantaimia. Jäi vielä tilaakin, kun vain keksisi mitä pikku kasvimaallani voisi vielä viljellä. Mansikkamaani keskelle tein polun tiilistä, jotka ovat jääneet yli lapsuuden kotini rakentamisesta. Rapu pitää pajan portailla vahtia etteivät tuholaiset hyökkää kasvimaani kimppuun. Joku kotiloita vauhdikkaampi tyyppi käy ainakin tomaatteja napsimassa ja levittämässä pitkin pihaa. Mitähän mahtaa käydä mansikoiden kanssa, jos marjoiksi asti selviävät.
 

4 kommenttia:

  1. Onpas komea juhannuheila, varsinainen kesäkissa ;)
    Systeri on kanssa kamppaillu niljakkaita etanoita vastaan kasvimaallaan, mun pitääkin siltä kysellä neuvoja että saadaan sun maasi pelastettua!
    Ensialkuun suosittelen leikkaamaan tomskun/mansikoiden suojaksi kahvipaketteja, niitä kiiltäviä, tai foliota (joka ohkaisuudessaan on surkeampaa) ja sitomaan ne kiinni kaveihin, pitää yllättävän hyvin räkätit loitolla...

    VastaaPoista
  2. Mää luulen, että mansikat kannattaa suosiolla peittää harsolla ihan vaikka heti ja loppukasvuajaksi. Niin tekisin itse. Ja niin teen parsakaaleille.

    VastaaPoista
  3. Hip, luen (salaa) blogiasi. :) Minulla on kotipihalla kotiloita ja ainoa, joka on tuntunut tehoavan on Ferramol Etanasyötti, jota myy ainakin K-Rauta. Aine on pikkuisia rautafostaattirakeita, vaaratonta kasveille ja (koti)eläimille, mutta houkuttelee kotilot puoleensa ja syötyään rakeen otukset vetäytyvät maan sisään heittämään veivinsä. Olen levittänyt ainetta iltakasteella ja sateella kotiloesiintymiin alkukesästä asti, ja nyt saapi mansikkamaa ja hernepenkit olla rauhassa. :) Muistaakseni aine oli melko tyyristä, 1 kg jotain 35 euroa, mutta riittoisaa on, annostelu kevyellä kädellä. Kannattaa kokeilla!

    -Suvi :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkeistä! Pitääkin lähteä Ferramol- ja harso-ostoksille :)

    VastaaPoista