sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Yön pimeinä tunteina




Pimenevinä iltoina terassillamme loimottavat punaiset lyhdyt ja yön pimeinä tunteina pyörittelen ajatuksia oman pääni sisällä, kun oikeasti pitäisi olla jo nukkumassa. Miksi ne silloin pyörivätkin kaikkein kiivaimmin? Ovatko ajatukset silloin aidompia ja rehellisempiä vai vain väsyneitä haihatuksia?

Viikko on mennyt taas hurukyytiä. Välillä tuntuu, että ei ole aikaa edes ajatella. Tai ei jaksa. Töissä palavereja ja tapaamisia, viime viikolla yhdeksäänkin asti illalla. Sitten sitä itse työn tekoakin eikä vain siitä puhumista ja sen suunnittelua. Ja jäähyväiset yhdelle mukavalle työkaverille. Ne on aina ikäviä. Mutta toivottavasti ei hyvästit vaan näkemiin -tyyliin. Se ajatus tuo lohtua niihin tilanteisiin. Ettei tarvitse erota kadun kulmassa räkä poskella vollottaen ja kaulaillen. Niinkin on käynyt joskus. Työasioiden päälle vielä yhdistyksen sekä sen jäsenlehden pyörittäminen ja normaalit arkiaskareet. Ja tämä pimeys. Pimeys syö vuorokaudesta  käyttökelpoisia tunteja ja vie mehut vaikka puuhastelua olisikin vähemmän.

Punaisiin lyhtyihin ja väsyneisiin haihatuksiin palatakseni; punaisilla lyhdyillä on useissa kaupungeissa vähän epämääräinen maine, kun iloiset(?) tytöt ja talot kautta aikojen ovat ilmoittaneet punaisilla lyhdyillä tarjoavansa tietyntyyppisiä palveluita. Jostain syystä aloin keräämään juuri punaisia lyhtyjä, osaltaan ehkä sen takia, että talommekin on punainen, osaltaan ehkä tietyssä rapujuhlan hengessä. Varsinaisia rapujuhlia, jossa syötäisiin rapuja ei meillä koskaan ole vietetty, mutta koiramme nimi on Rapu ja koiran syntymäpäiviä ollaan juhlittu rapujuhlina.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti