tiistai 28. maaliskuuta 2017

Roadtrip Gazipasaan


Aurinkoisen lauantaipäivän kunniaksi hyppäsimme autoon ja otimme suunnan kohti Gazipaşaa. Päätieltä käänsimme nokan kohti rannikkoa pitkin kiemurtelevaa tietä, jonka varrelta avautuu upeita maisemia; jylhiä kalliota ja turkoosina kimalteleva meri, banaaniviljelmiä ja paimenia vuohilaumojensa kanssa.





Gazipaşa taas itsessään ei juurikaan tehnyt meihin vaikutusta, pieni kylä, jossa muutamia kauppoja ja pikku ravintoloita. Suomalaisille kylä on ehkä tunnetuin Gazipaşan lentokentästä, josta on kätevän lyhyt matka Alanyaan. Huomattavasti kätevämpi kuin Antalyasta, joten itse pyrin aina suosimaan Gazipaşan kenttää.


Pysähdyimme hetkeksi nauttimaan aurinkoisesta ilmasta rannalle. Joku paikallinen oli uskaltautunut jo uimaan ja kehuskeli veden olevan lämmintä, muutoin rannat olivat vielä lähes tyhjiä.




Gazipaşaan johtavan rantatien varrella on monia kalaravintoloita, joista yhteen pysähdyimme paluumatkalla. Ravintolaan tullessa saimme valita tuoreista kaloista omamme, kalojen lajitkin kysyimme, mutta niitä emme enää muista. Kalojen valmistumista odotellessa pöytäämme kannettiin maukkaita salaatteja ja mezejä, ikkunoista avautuivat upeat merinäköalat.


Lopulta emme jaksaneet edes syödä kaikkea pöytään kannettua, joten loput kalat otimme mukaan kotiin kissoille tuliaisiksi. Ravintolassa on kuulemma perjantai- ja lauantai-iltaisin turkkilaista livemusiikkia, sitä on tultava kuuntelemaan vielä joskus.
» Lagos Balik Evi Facebookissa

Takasin Alanyaan tullessa poikkesimme tieltä myös Syedran linnoitukselle, siitä lisää juttua myöhemmin.
» Lauluni sadepäivän varalle: Antiikin-aikainen Syedran linnoitus

2 kommenttia:

  1. Aivan mieletön ruokapaikka.. sinne uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitää päästä uudelleen, biitsille ottamaan aurinkoa tai sitten kenties joku ilta kuuntelemaan sitä livemusiikkia ;)

      Poista