torstai 17. maaliskuuta 2022

Myran antiikin aikaiset rauniot

Myran antiikin aikaiset rauniot ovat kohde, jota olin jo pitkään ihaillut vain kuvista.

Näyttävät kallioon kaiverretut haudat löytyvät Demrestä, Antalyan maakunnan länsilaidalta. Roadtrippimme Alanyasta Kaşiin vei meidät Demren halki, jossa teimme pienen pysähdyksen ja pääsin viimein ihailemaan kalliohautoja omin silmin. Demren antiikin aikainen nimi oli Myra, joka oli aikoinaan yksi Lyykian alueen tärkeimmistä kaupungeista. Alue oli Persian valtakunnan vallan alla ja myöhemmin siitä tuli yksi Rooman provinsseista.




Turkin valtavan pitkä ja värikäs historia on kyllä kiehtovaa. Demren alueelta löytyy edelleen runsaasti antiikin aikaisia raunioita ja Myraan meidät houkuttelivat siis erityisesti muinaiset haudat, jotka on kaiverrettu kallioihin. 

Pilarein koristellut kallioon kaiverretut haudat olivat upeita, vaikka paikka olikin huomattavasti ennakko-odotuksiani pienempi. Kalliohaudat on ajoitettu noin 4. vuosisadalle eaa. Kallioon kaiverrettuja hautoja löytyy Myrasta yhteensä 23, joista 13 on lyykialaisia ja 10 muinaiskreikkalaisia. Erilaiset haudat kertovat haudanomistajan sosiaalisesta asemasta. Kalliohautojen julkisivut kuvaavat muinaisia puutaloja ja jotkut haudoista ovat jopa kolmikerroksisia. Hautojen reliefeissä, eli kohokuvissa, on kuvattu yleensä taisteluita, hautajaiskulkueita ja vainajan jokapäiväistä elämää. 





Heti kalliohautojen vierestä löytyy myös amfiteatteri, joka oli aikoinaan yksi Lyykian alueen suurimmista. Amfiteatterin huipulta avautuvat näkymät tasangolle, joka oli jo aikoinaan vehreää viljelyaluetta ja nykyäänkin tasangon valloittavat kasvihuoneet, joissa viljellään tomaatteja.





Myran rauniokaupungista löytyy paljon hienoja ja koristeellisia pylväitä ja reliefejä. Yksi tunnetuimmista ja kuvatuimmista kivikasvoista odotti heti sisääntulokäytävällä.

Sisäänpääsymaksu Myran kalliohaudoille ja amfiteatterille kesäkuussa 2021 oli 55 Turkin liiraa.

Myra on tunnettu myös Pyhän Nikolauksen kirkosta, jossa vierailimme edellisellä reissulla. Kirkko on nimetty Pyhän Nikolauksen mukaan, joka oli aikoinaan Myran piispa ja häntä pidetään yhdysvaltalaisen joulupukin Santa Clausin ja Joulupukin historiallisena esikuvana. Lue lisää aikaisemmasta blogikirjoituksestani:
» lauluni sadepäivän varalle: Pyhän Nikolauksen kirkko Demressä

Lopuksi saatte vielä nauttia vapisevin käsin tallentamastani videomateriaalista Myran antiikin aikaisilta raunioilta, ensin kallioon hakatuista haudoista ja sitten kiepsahdus amfiteatterin puolelle. Ja ei, ei tule näillä filmaamistaidoilla mitään tubettajaa tästä bloggaajasta, keskittynen jatkossakin stillikuviin...

2 kommenttia:

  1. Näyttää kiinnostavalta paikalta. Tykkään yleensäkin vastaavista historiallisista raunioalueista. Hintakaan ei päätä huimaa, juuri Meksikossa olleena hinnat monissa paikoissa olivat siellä moninkertaiset tuohon verrattuna. Varsin rauhalliseltakin paikka näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historiallisia raunioalueita täällä Turkissa riittää. Rauhallista oli viime kesäkuussa, kun koronapandemia oli vielä pahasti päällä, eikä turisteja liiemmälti ollut. Raunioilta lähtiessämme sinne kaarsi juuri pari turistibussia. Toivottavasti tänä vuonna ihmiset pääsevät taas matkustelemaan paremmin.

      Poista