Kohtasin tänään repolaisen. Olen aina tuntenut outoa viehtymystä kettua kohtaan. Kutsunkin sitä puolileikkisästi toteemieläimekseni.
Kenties viehätykseni juontaa juurensa Antoine de Saint-Exupéryn kirjoittamasta Pikku Prinssistä, jota jo pienenä kuuntelin kuunnelmana kirjaston kaseteilta. Pieni kirja täynnä paljon viisauksia.
"Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä.
- Ole hyvä...kesytä minut! se sanoi.
- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupasta valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!"
- Antoine de Saint-Exupéry
hei!
VastaaPoistaMeidän tallin, siis mun entisen tallin, eli Tapiolan tallin tiluksilla asuu pieni kettu. Se oli han poikanen kun se ekan kerran viime syksynä hohdattiin, ja se asustaa siel maneesin alla, syö kaikkia juttuja ja on jo melkein kesy! Hassu tyyppi, kovasti liikuttava.
iia
Tuo repolainen oli Lahdessa, mutta on meillä täällä Tapiola-Mankkaa-Laajalahti seudullakin oma citykettu, jonka olen lenkkipolun varrella muutaman kerran onnistunut bongaamaan. :)
VastaaPoistaMinäkin olen kettujen ystävä.
VastaaPoistaKun olin pieni ilmoitin haluavani joko ketun, kengurun tai pesukarhun.
En saanut mitään niistä. Tyhmät vanhemmat.
Toteemieläin. Mikähän olisi omani...
VastaaPoista