lauantai 19. tammikuuta 2013

Haastavaa

Sain Kiikin kotikolosta haasteen, jonka tarkoituksena on nostaa esiin kivoja blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.

Haasteen säännöt

  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
  2. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen
  3. Jokaisen haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
  4. Uusien haastettujen pitää noudattaa samoja sääntöjä ja valita jälleen 11 uutta blogia, joilla on alle 200 lukijaa
  5. Kerro kenet olet haastanut seuraavaksi, linkitä!
  6. Ei takaisin haastamista! ;) 

11 asiaa itsestäni

Kuvat minusta ja Loby-koirasta vuodenvaihteen mökkireissulta.
  1. Pidän luonnosta sekä mökkeilystä ja olen mieleltäni aika luonnonläheinen maalaistyttö, joka voikin välillä aika pahoin sekä ahdistuu pääkaupunkiseudun vilinässä.
  2. Pidän kaikista eläimistä pikku ötököistä isoihin jörriköihin.
  3. Suunnittelen, harkitsen ja jahkailen asioita. Ehkä liikaakin. Pyörittelen päässäni läpi kaikki worst case scenariotkin. En osaa tehdä päätöksiä ja usein tuskastun siihen.
  4. Olen pikkutarkka, pedantti ja järjestelmällinen. Haluaisin olla luovempi ja spontaanimpi.
  5. Edellä olevista asioista johtuen tai niiden lisäksi minulla on joku pakkomielle numeroihin, päivämääriin ja kellonaikoihin. Haluan useimmiten saada asiat tasan, johonkin kivaan lukuun (esimerkiksi 11 ei ole kiva luku, 10 tai varsinkin 12 olisi parempi, mutta tämän haasteen suhteen vähempikin olisi riittänyt, vaikka 5). Koskee se sitten tiedostojen tallentamisaikoja. kuvien pikselimääriä tai photoshopin asetuksia. Ja kivoja kellonaikoja on mukava bongailla, kuten syntymäpäiväni 12:08, 12:34 tai 22:22.
  6. Laulan usein itsekseni autoa ajaessani enkä jaksa enää liikennevaloissakaan välittää vaikka joku vieressä olevissa autoissa olevista ihmettelisi yksinään jollottamistani.
  7. Puhun itsekseni ja harrastan sitä niin kotona, töissä kuin esimerkiksi kaupassakin. 
  8. Puhun myös unissani, viimeksi taisin viihdyttää hereillä olevaa miestäni höpisemällä makuuhuoneen nurkassa olevista jääkarhuista.
  9. Pidän nukkumisesta, mutta minulla on usein vaikeuksia nukahtaa. Aamuisin sitten uni kyllä maistuisi. Olenkin illan virkku ja aamun torkku. Ehkä tykkään valvoa senkin takia, että yön pimeinä tunteina ajatukset tuntuvat vapautuvan järjestelmällisyyden ja harkinnan kahleista. 
  10. Nukahtamistani on viime aikoina helpottanut liikunnan lisääminen. Yritän taas myös syödä hieman hiilihydraattitietoisemmin ja muutenkin harrastaa tietoisempaa syömistä; fiilistellä miltä ruoka tuoksuu, näyttää, maistuu ja tuntuu, eikä vain hotkaista lautasta tyhjäksi tajuamatta mitä olen syönyt. Lisäksi yritän tietoisesti pienentää annoksiani ja lisätä lautaselle vihreitä asioita. Nähtäväksi jää saisinko näillä yhtään pois niitä kiloja, jotka jo kerran menetin.
  11. Ruoan tuoksumisesta taas tuli mieleeni, että minulla on heikko, lähes olematon, hajuaisti. Joskus koen ahaa elämyksiä vaikka suihkussa, kun haistan miltä esimerkiksi shampoo tuoksuu. Kun saan nenääni jonkun pienenkin hajutuntemuksen yritän keksiä mikä ja miltä se haisee. Saatan siis pelätä vaikka savun haisevan vaikka haju onkin joku aivan muu. En muista koskaan oikein haistaneeni kunnolla. Ehkä havaitsin sen ensi kertaa vasta yläasteaikoina, kun muut tytöt kiinnostuivat hajuvesistä ja tunnistivat ohikulkevienkin ihmisten tuoksuja, kun minä en edes haistanut koko hajuvettä, saati sitten että olisin tunnistanut sen.

Vastaukset Kiikin kysymyksiin

  1. Jos olisit joku eläin, niin mikä ja miksi?
    Äkkiseltään tulee mieleen joku lintu. Joku iso, viisas ja suomalainen lintu, kuten vaikka korppi. Haluaisin osata lentää, mutta toisaalta en tiedä pärjäisinkö ilman käsien tarkkuusotetta.
  2. Minne lähtisit matkalle, jos saisit mennä ihan minne vain?
    En ole kova ulkomaanmatkailija, kun muut haaveilevat ulkomaan matkoista, minä haaveilen vain pääseväni mökille Sysmään. Mutta jos saisin mennä ihan minne vain, lomaa sekä rahaa olisi riittävästi ja koirille hyvä hoitopaikka niin lähtisin varmaan Uuteen-Seelantiin. Tai Australiaan. Tai Norjaan, Islantiin tai Irlantiin, joista nämä viimeisimmät ovat sellaisia, jotka näen mahdollisesti jossain elämänvaiheessa oikeasti toteuteutuskelpoisinakin.
  3. Mikä on lempi jälkiruokasi?
    Joku suklainen juttu; lämmin suklaacookie vaniljajäätelön kera, suklaakakku tai mokkapalat. Enpäs taaskaan osannut päättää yhtä yli muiden.
  4. Missä ja miten haluaisit asua?
    Haluaisin asua pienessä talossa isoilla tiluksilla jossain maaseudulla, missä olisi paremmin tilaa hengitttää. Peltoja, metsiä, järviä, luontoa, hiljaisuutta ja rauhaa. Missä ei tarvitsisi jännittää, että häiritseekö koirien satunnainen haukunta naapureita ja missä koirillakin olisi tilaa kirmailla vapaana omilla tiluksilla. Vanhan talon tunnelma ja henki, hirsiseinät, lautalattiat, leivinuuni ja muita tulipesiä, joilla lämmittää tölliä talvipakkasilla. Aidattu, ainakin puolen hehtaarin tontti. Pihassa ulkorakennus saunoineen ja vierastupineen sekä pieni navetta, jossa miehellä tilaa nikkaroida ja jossa voisi lisäksi asustaa vaikka minipossuja, kilipukkeja ja kanoja.
    Olen asunut niin pääkaupunkiseudulla kuin Päijät-Hämeessä ja Pohjanmaallakin. Näistä Päijät-Häme vetää puoleensa eniten, koska siellä ystävät ja turvaverkosto on sopivan matkan päässä.
  5. Mikä on lempi vuodenaikasi?
    Näin pimeään vuodenaikaan ja pakkasen paukkuessa ulkona tuntuu, että lempivuodenaikani on kyllä kesä. Loppukesä tai aikainen syksy, kun on vielä lämmintä ja valoa riittää pidemmälle iltaan, mutta illat alkavat kuitenkin olemaan jo tarpeeksi hämäriä kynttilöiden polttoa varten.
  6. Mikä on lempi värisi?
    Ovatko musta tai harmaa värejä? No ruskea ainakin on. Niitä värejä huomaan ainakin pinnailevani Pinterestissä, on kyse sitten sisustuksesta tai pukeutumisesta. Siihen sitten vielä ripaus limen vihreää ja turkoosia niin lempiväripalettini on kasassa.
  7. Haluaisitko opetella jonkun uuden taidon?
    Haluaisin opetella jonkun sellaisen taidon, jolla saisi töitä ja voisi elättää itsensä ihan missäpäin Suomea vain, jotta voisin toteuttaa tuon asumishaaveeni.
  8. Mikä on erikoisin ruokalaji, jonka olet syönyt?
    Olen hyvien perusruokien ystävä, joten en äkkiseltään muista syöneeni mitään kovinkaan erikoista.
  9. Syötkö lettusi kermavaahdolla, hillolla, sokerilla vai kenties näillä kaikilla?
    Mieluiten kermavaahdolla ja hillolla, sellaisella kolmen marjan hillolla, jossa on mansikkaa, vadelmaa ja mustikkaa.
  10. Komein mies ja kaunein nainen?
    Yhtä näyttelijätärtä kutsun maailman kauneimmaksi naiseksi, kun en muista edes hänen nimeään. Piti IMDB:stä kaivaa nyt hänen nimensä ja hän on Famke Janssen.
    Komeinta miestä taas ei ihan lennosta tullut mieleen. Joku iso ja kalju mies todennäköisesti, kuten esimerkiksi Veeti Kallio.
  11. Mitä tekisit, jos voittaisit miljoonan?
    Jos voittaisin miljoonan saisin säilyttää tämän pienen punaisen tupamme pääkaupunkiseudulla ja toteuttaa lisäksi haaveeni maallemuutosta. Asustella ja remontoida siellä sekä tehdä hyväntekeväisyyttä ja jotain työtä, jolla on tarkoitus, vaikka sillä ei tienaisikaan tarpeeksi rahaa.
Haaveilukuviani, joita löytyy alkuperäisine lähteineen Pinterestistä.

Ja sitten vielä kysymykset seuraaville blogeille

  1. Mistä olet tänään ilahtunut tai ollut onnellinen?
  2. Mistä unelmoit? 
  3. Ketä olet auttanut viimeksi tai mikä on ollut viimeisin päivän hyvä työsi?
  4. Mitä työtä sinä haluaisit tehdä, jos ei tarvitsisi miettiä saako siitä tarpeeksi palkkaa elääkseen tai voisit jopa maksaa, että pääsisit sitä tekemään?
  5. Onko sinulla jotain outoja rutiineja tai pakkomielteitä?
  6. Oletko aamu- vai iltaihmisiä?
  7. Mitä teet jos et meinaa saada unta?
  8. Mitä mieleenpainuvaa olet viimeaikoina katsonut televisiosta? 
  9. Liikuntavinkkisi laiskan sohvaperunan liikkeellesaamiseksi tai oma lempiliikuntamuotosi?
  10. Mitä ruokaa ostat kaupasta tai teet arkipäivinä, kun et oikein jaksaisi tehdä mitään? Hyviä ja helppoja arkiruokavinkkejä siis hakusessa.
  11. Mitä oman paikkakuntasi paikallisnähtävyyttä suosittelisit? Tai jotain muuta paikkaa Suomessa, jossa voisimme seuraavalla SuomiTourillamme pyörähtää?
Kuten muillakin niin minullakin oli ehkä vähän ongelmia haastaa yhtätoista blogia, joilla on alle 200 lukijaa, joten osalla näistä saattaa olla enemmänkin:
  1. Arjen perhoset
  2. Huvikumpu 
  3. Ikomi
  4. Kuoppakumpu 
  5. Ponille (ja muille) kyytiä 
  6. Saaristohuvila
  7. Sillä mennään mitä on 
  8. Susannan työhuone
  9. Tajunnanvaihtovirta
  10. Tuulentupa
  11. Visuaalisesti vaativa  
Kaikki muutkin saavat tästä halutessaan napata haasteen matkaan.
 

7 kommenttia:

  1. Mä niin toivon, että molemmat saadaan isona tupamme :)

    VastaaPoista
  2. :) http://saaristohuvila.wordpress.com/2013/01/23/yhdentoista-vastauksen-haastattelu/

    VastaaPoista
  3. Huh, olin melkein unohtanut saamani haasteen. Sitä mietiskellessäni lahjoitan toisen sulle:
    http://ikomi2.blogspot.fi/2013/02/lisaa-blogihelmia-more-great-finnish.html

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos paljon, haasteista ja niihin vastaamisista!

    Kiiki, toivottavasti tupamme vielä saamme. Ja ne tilukset navettoineen päivineen. Kuinka isoksi pitää ensin kasvaa? Särjin jo sydämeni yhden unelman kanssa, mutta ehkä se oikea vielä odottaa sopivaa aikaa. Ja paikkaa.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä voi vuodessa asiat ja ajatukset muuttua. Pitäisiköhän vastata näihin kysymyksiin uudelleen...

    VastaaPoista