sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Juhlahumua





Syntymäpäiväjuhlahumua toverin luona vanhassa kyläkoulussa. Pikainen päiväretki sinne ja takaisin. Syötiin hyvin, herkuteltiin, pelattiin, naurettiin, haaveiltiin ja parannettiin hieman maailmaa. Matkaseuralainen piti huolta, että kuski pysyi hereillä koko matkan.

Vesi nousee vieläkin kielelle syntymäpäiväsankarin peura-pekoni-pizzaa ja ihastuttavia cupcakeja muistellessa. Uusien ihmisten lisäksi myös Rappakalja -lautapeli oli varsin mukava uusi tuttavuus, joka kutkutti nauruhermoja ja pisti aivonystyrät liikkeelle. Tätä pitää pelata vielä joskus lisää. Ihmettelimmekin miksi peli-iltoja on nykyään aivan liian vähän, niiden järjestämiseen kun ei paljoa vaadita. Haastavin osuus nykypäivänä taitaisi olla saada riittävästi pelaajia paikalle. Ennen vanhaan Joulupukkikin toi jouluksi jonkun uuden lautapelin, jota perheen kesken pelasimme. Sittemmin Pukki on päässyt tämän tavan unohtamaan. Pitänee muistutella sitäkin.

Kuuden tunnin ajomatkat käyvät kuuden tunnin juhlimisesta. Ainakin olo on ollut sen mukainen. Väsynyt ja krapulainen, vaikka juhlat tuli juhlittua ilman tippaakaan alkoholia. Kuohuva kuusenkerkkäjuoma toimi hyvänä alkoholinkorvikkeena. Ajatustasolla tuntui hyvältä ajatukselta pyrähtää yöllä vielä kotiin, omaan sänkyyn nukkumaan, jotta seuraavana päivänä olisi kokonainen päivä aikaa puuhastella kotona ja edistää remontteja. Käytännössä tänään ei ole ollut lainkaan niin tehokas olo ja remontit ovat jääneet taas odottelemaan pirteämpiä päiviä. Ruumis ja mieli näköjään vaatinevat sen hetkensä kerätä voimia taas tulevan viikon rypistyksiä varten.  
 

3 kommenttia:

  1. Oi mitä herkkuja =P

    Rappakalja on kyllä mainio, pitäisi ostaa itsellekin. Me perustimme ystävän kanssa facebookkiin akkojen lautapelikerhon, jonka on tarkoitus kokoontua vähintään kerran kuussa. Tämän kuun tapaamista jouduttiin tosin jo siirtämään osallistujapulan vuoksi. Saapa nähdä onnistutaanko saamaan kerho kunnolla toimintaan.

    VastaaPoista
  2. Olisipas kiva tuollainen lautapelikerho. Eikä kerhon tarvitsisi edes ihan kuukausittain kokoontua, kunhan silloin tällöin saisi sellaisen pelittämään.

    VastaaPoista
  3. Meillä peltaan paljonkin. Sulon kanssa kahdestaan trivial pursuitin gimmat vastaan kundit -versiota, letramixiä ja parisuhdepeliä. Anopin luona aina Scrabblea. Siskontytön kanssa monopolia. Ja heti jos saadaan joku pariskunta vieraaksemme, houkuttelemme heidätkin parisuhdepelin ääreen. Lautapelit ovat hienoa ajanvietettä. On harmillista, että kahdelle hengelle sopivia pelejä on niin vähän. Rakastan Aliasta ja Pictionarya, mutta neljän hengen pelejä pääsen pelaamaan tooooooodella harvoin. Olisi ehkä siinä mielessä igan kiva, jos meillä olisi ystäviä...

    VastaaPoista