maanantai 11. helmikuuta 2013

Pieni punainen

Pieni punainen hukkuu pian lumihankien keskelle. Neiti Kevät, voisitteko jo hiljalleen saapua? Vihertävä nurmikko, kukkivat kukat ja aamiainen omalta mansikkamaalta tuntuvat nyt niin kovin kaukaisilta ajatuksilta...

Kuva on lauantailta, jolloin lunta oli vielä katolla. Sittemmin se on jyrissyt sieltä alas isompina ja pienempinä siivuina korottaen lumikinoksia entisestään. Ja mustatakkista koiraa moinen jyrinä pelottaa. Silloin mustatakkiselle on luvassa paljon luun järsimistä, koska leukojen käyttö ja pureskelu rauhoittaa, rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Niin koirilla kuin ihmisilläkin.

Tänä talvena lumet ovatkin tulleetkin alas itsestään säännöllisin väliajoin, joten lumenpudottelijoihin ei tarvitse turvautua.

Lumikinokset ovat jo niin korkeat, että takapihalle saa taas pian rakentaa aidan päälle toisen aidan, etteivät koirat loiki aitojen yli naapurin puolelle.

2 kommenttia:

  1. Täällä on sama tunne. Ainoa ero on,että meillä todennäköisesti katolle pitää kiivetä pudottamaan, ei tuppaa tippumaan ilman tänä talvena.

    Fili78

    VastaaPoista
  2. Meilläkin pitää kivuta pihamökin katolle pudottelemaan, kun sen katto on loivempi ja pelkään, että ne lumet ja jäät rojahtaa sieltä muuten koirien niskaan.

    VastaaPoista