maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kuinka päädyin Albenaan?



Kesäkuun alussa ystävättärelleni iski todellinen matkakuume ja aloitimme epätoivoisen äkkilähdön metsästyksen. Koululaisten lomien alettua moni muukin oli näköjään tympiintynyt Suomen sateisiin ja edulliset äkkilähdöt olivat kortilla. Kolme päivää yritimme löytää budjettiimme sopivia äkkilähtöjä, lentoja ja hotelleja. Budjettina minulla oli maksimissaan 300 euroa ja ystävättärelläni taas oli vain viikon rakonen vapaata töistänsä, joka aiheutti lisähaasteensa matkan etsimiseen. Itselläni oli Turkissa päivät täynnä ja oleskelulupahakemus vielä vaiheessa, joten Turkki oli tällä kertaa suljettu pois laskuista, joku muu pakopaikka piti siis löytää.

Ystävättäreni päräytti perjantaina junalla Porista jo valmiiksi lähtökuoppiin, kotiimme Helsinki-Vantaan lentokentän liepeille, jossa otimme loppukirin matkan metsästykseen. Metsästyksessä käytimme sekä Rantapallon että Napsun äkkilähtöhakuja. Kyttäsimme suoraan myös matkatoimistojen, kuten Aurinkomatkojen, Apollomatkojen, Tjäreborgin ja Finnmatkojen äkkilähtösivuja sekä soittelimme matkatoimistoja läpi. Yritimme löytää pelkkiä lentoja Momondon kautta sekä suoraan Finnairin, Norwegianin ja airBalticin sivuilta. Epätoivoissamme katsoimme äkkilähtöjä jopa Ruotsin (Sistaminuten.se) ja Viron (Lastminute.ee) puolelta.

Kun perjantai-iltana, monen tunnin etsimisen jälkeen, olimme jo lähes luopuneet toivosta se löytyi! Tjäreborgin sivuille ilmestyi matkajokeri Bulgariaan, Varnan alueelle, hintaan 145 euroa! Hintaan lisättiin vielä kuljetus hotelliin (meno-paluu 18 €) sekä  matkatavarat lennoille (30 €), joten yhteishintaa viikon matkalle tuli 193 euroa per henkilö. Matka-asiakirjassa alennuksen määräksi oli merkitty 1 335 euroa henkilöä kohden. Loput matkatavarat lensivät nopeasti matkalaukkuun ja seuraavana päivänä suuntasimme jo kohti lentokenttää.



Varnan lentokentällä kohteeksemme osoittautui Albena ja kohdeopas kertoi hotellin olevan oikein mukava perhehotelli. Perhehotelli. Se sai ystävättäreni karvat pystyyn jo heti kättelyssä (oma kärsivällisyyteni alkoi rakoilemaan vasta myöhemmin viikolla). Ei siis ehkä paras vaihtoehto lapsettomalle kaveripariskunnalle, mutta jokerimatkalaisina meillä ei ollut varaa valita sijaintiamme eikä hotelliamme Varnan alueella. Hotellihuoneemme olikin oikein positiivinen yllätys. Tilavassa huoneistossamme oli yhdistetty makuu- ja olohuone, kaksi leveää sänkyä, jääkaappi, keittomahdollisuudet ja ruokapöytä. Kylpyhuoneessamme oli wc ja jopa kaksi suihkua, toinen ammeessa ja toinen suihkukaapissa. Lisäksi huoneistossa oli toinenkin wc ja tilava parveke.



Tilavasta huoneesta saimme nauttia kaksi yötä, kunnes saimme oppaalta soiton, että joudumme vaihtamaan huonetta. Uusi huoneemme oli normaali pieni hotellihuone, jossa oli vain yksi parisänky ja sohva. Tiedossamme oli, että matkajokerilla matkustava asiakas saatetaan matkan aikana siirtää kaksikin kertaa toiseen majoituspaikkaan, joskus varsin lyhyelläkin varoitusajalla, mutta yllätyksenä tuli, ettei kahden hengen huoneessa ollut kahta erillistä sänkyä. Levottomasta ja mustekalamaisesta nukkumistyylistäni johtuen menin suosiolla sohvalle nukkumaan. Henkilökunta kävi pyynnöstämme levittämässä sohvan, joka teki pienessä huoneessa liikkumisesta entistäkin ahtaampaa. Esimerkiksi jääkaappia ei sohvan levityksen jälkeen mahtunut enää avaamaan.

Jokerimatkojen erityisehdoissa mainittiin myös, ettei huoneessa välttämättä ole mukavuuksia, vaan asiakkaat saattavat joutua jakamaan käytävällä olevan kylpyhuoneen ja wc:n. Joskus kahden hengen huone voi olla myös osa isompaa huoneistoa. Jokerimatkan hintaan ei myöskään välttämättä sisälly aterioita tai siivousta. Näiden suhteen meillä siis kävi tuuri. Huoneessamme oli wc ja suihku sekä pääsimme nauttimaan runsaasta hotelliaamiaisesta.





Albena on suhteellisen rauhallinen ja aidattu turistikeskus, joka on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Rauhallisuus osoittautui siis hyvin suhteelliseksi. Albenan yöelämä oli toki hyvin rauhallista, mutta päivisin hotellikäytävät ja uima-altaat täyttyivät lapsiperheiden elämän äänistä sekä Tjäreborgin maskottien, Lollo-kirahvin ja Bernie-karhun, vetämistä Kids Clubeista lasten discoineen ja muine aktiviteetteineen. Täyteen buukatun hotellin aamiaisella riitti vilinää ja vilskettä, mutta ruoka riitti silti hienosti aamiaisen loppuun asti. Albenassa sijaitsevat ravintolat taas hiljentyivät ja sulkivat ovensa jo puolen yön aikaan ja ensimmäistä kertaa paikan ainoassa yökerhossa vieraillessamme olimme siellä henkilökunnan lisäksi ainoat asiakkaat.
Turistikausi Albenassa oli vasta starttaamassa, joten ehkä se selitti osaltaan autiot ravintolat ja rantatuolit.





Albenan kadut on rauhoitettu autoliikenteeltä ja siellä liikkuvat vain hevosvaunut, kaupunkijuna sekä erilaisia turistien vuokraamia poljettavia vekottimia. Minimarketteja löytyi mukavasti ja niistä osa palveli jopa 24/7. Pääkadun varrella oli useita kojuja, joissa myytiin matkamuistoja, koruja ja kosmetiikkaa. Ravintolat sijaitsevat pääsääntöisesti pääkadulla tai rantakadulla. Paikalliseksi keskukseksi kutsuttiin rannassa sijaitsevaa Bazar-aluetta, pientä kauppakeskusta, josta löytyi matkamuistojen lisäksi muutama vaate- ja kenkäkauppa. Shoppailun ystävien kannattaa kuitenkin suunnata Albenasta Kultahietikolle tai Varnan kaupunkiin, joissa pääsee nauttimaan paremmista ostosmahdollisuuksista.

Albenan plussat ja miinukset

Albena on loistava kohde, jos onnistuneeseen lomailuun riittää auringosta nautiskelu uima-altaalla tai hiekkarannalla sekä halpa ruoka, olut ja viini. Uimarannalla oli hyvin tilaa ja Tjäreborgin vieraat saivat huonekorttia näyttämällä käyttöönsä ilmaiset aurinkotuolit ja -varjot rannalla.  Ympäristö oli kaunista ja vehreää. Plussaa oli myös Albenan alueella toimiva ilmainen wifi.

Miinuksena mainittakoon, että Albenassa itsessään ei ole juurikaan nähtävää ja huvituksia riittää lähinnä vain perheen pienimmille. Paikallisissa ravintoloissa ei ole sisäänheittokulttuuria, joka saattaa miellyttää niitä, joita ravintoloiden sisäänheittäjät ahdistavat. Minä henkilökohtaisesti taas tykkään sisäänheittokulttuurista ja tunnen itseni sen myötä tervetulleemmaksi asiakkaaksi. Albenassa ravintolaan sai marssia aivan rauhassa sisään ja istahtaa pöytään ennenkuin kukaan edes huomio sinua. Palvelu ei siis mielestäni ollut kovinkaan lämminhenkistä ja yksinäinen naisasiakas jäi usein varjoon henkilökunnan keskittyessä palvelemaan lapsiperheitä. Lomakeskus oli hieman hengetön ja viikon matka riitti minulle siis aivan mainiosti, kaksi olisi ollut jo liikaa. Vaikka vietin muutaman päivän retkeillen Varnan kaupungissa, naapurikylässä Balchikissa ja Kultahietikolla, iski loppuviikosta jo tuskastus, kun olin talsinut Albenan kadut ristiin rastiin jo moneen kertaan. En tiedä olisinko viihtynyt sen paremmin Sunny Beachin tai Golden Sandsin vilskeessä?

Vaikka ensikosketukseni Bulgariaan jättikin minut hieman kylmäksi, haluaisin kuitenkin antaa Bulgarialle vielä uuden mahdollisuuden. Mitä sijaintia, nähtävää ja tehtävää sinä Bulgariasta suosittelisit? Tai mitä et suosittelisi?

1 kommentti:

  1. Kiitos avartavasta ja hyvästä jutusta! Ekan kerran meno Bulgariaan syksyllä. Auttaa vertailussa tämä juttu.Kiitos!

    VastaaPoista