Ei reissua Alanyaan ilman kävelyretkeä Kalelle. Odottelimme aurinkoisempaa päivää ja kävelimme ylös Kale linnoitukselle ja sieltä takaisin alas. Kalella olen käynyt useasti, mutta itse linnoituksessa en ole vielä käynyt sisällä. Ehkä seuraavalla matkalla sitten. Ylöspäin kävellessämme ihailimme vain koko ajan upeammaksi käyviä maisemia. Poikkesimme välillä tieltä harhailemaan pusikoissa kulkevia polkuja pitkin. Istuimme kalliolla ja nautiskelimme hiljaisuudesta, kiireettömyydestä, joutilaisuudesta sekä mukavasti lämmittävästä auringosta. Tällä kertaa en antanut kotona odottavien ikävien asioiden ja arkisten velvollisuuksien vallata mieltäni. Onnistuin unohtamaan väsymyksen, turhautumisen ja voimattomuuden. En ahdistunut enkä kokenut tarvetta heittäytyä alas kallioilta. Tällä kertaa onnistuin rentoutumaan ja nauttimaan päivistä, kun ei tarvinnut murehtia tai huolehtia kenestäkään. Onnistuin elämään hetkessä. Ja sehän oli loman tarkoituskin. Pako arjesta. Tehtävä suoritettu.
Bongailimme retkellämme liskoja ja pari niistä onnistuin tallentamaan kamerankin avulla. Ystävästänikin tuli oikein hyvä liskobongari ja hän oppi hienosti huomaamaan kiven nokassa lämmitteleviä liskoja ennenkuin ne meidät huomatessaan livistivät piiloihinsa. Liskoja etsiessämme pusikosta rapisteli esiin myös kilpikonna. Enpä ole koskaan aikaisemmin nähnyt luonnossa asuvaa kilpikonnaa. Alanyan luonnossa ne ilmeisesti pärjäilevätkin läpi vuoden.
Aikaa seikkailuumme saimme kulumaan koko päivän. Alaspäin kävellessämme oli tarkoitus pysähtyä syömään johonkin rinteessä sijaitsevaan ravintolaan. Ravintolat olivat hyvin hiljaisia eivätkä vuorilta kaupunkia kohti lipuvat pilvet houkutelleet istahtamaan terassille, joten sopivaa ravintola etsiessämme olimmekin huomaamattamme kävelleet jo alas asti ja päädyimme sitten testaamaan hotellimme alakerrassa olevan ravintolan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti