torstai 6. syyskuuta 2012
Uusi harrastus
Kaverini jakoi Facebookissa kuvan erilaisista virkkuutöistä ja mieleeni tulvahtivat muistot yläasteen käsityötunneilta. Muistaakseni jonkinlainen pieni peitto piti isoäidinneliöistä silloin virkata, mutta peittoni tyrehtyi pienen kassin aikaansaamiseksi. Nyt ajattelin yrittää uudelleen, mielessäni unelma 50-luvulla rakennetusta rintamiestalosta isoine kuisteineen, jossa sohva, johon voisi pötkähtää torkkumaan isoäidinneliöistä virkatun peiton alle. Ammoiset käsityötunnit muistissani päätin kuitenkin aloittaa varovasti, jos ei nyt ihan torkkupeittoa ensimmäiseksi niin edes tyynynpäällinen.
Alku olikin melkoista haparointia ja neliöni muistuttivat enemmän tähtiä kuin neliöitä, mutta muutamien kavereiden, internetin sekä YouTuben vinkkien avulla pääsin vauhtiin. Eivät nämä ehkä kaikkien taiteen sääntöjen mukaisia ole vieläkään, mutta muistuttavat kuitenkin jo etäisesti isoäidinneliöitä. Olisin toivonut löytäneeni tämän harrastuksen jo pitkän sairaslomani aikana, silloin valmiina voisi olla jo vaikka mitä. Yötöissä käyvän mieheni nukkuessa päivisin aika menee hiipiessä ja hissutellessa, joka kävi varsinkin pitkän loman aikana tympimään, joten mikä loistava hiljainen harrastus virkkaus onkaan!
The Creative Crochet Crew:n Facebook-sivulta löysin ihania malleja hyvin käytetyistä väriyhdistelmistä, mutta pettymyksekseni en sellaisia värejä löytänyt kaupasta. Visuaalinen ihminen eteneekin joskus ehkä hieman perse edellä puuhun. Visualisti valitsee langat puhtaasti värien perusteella, ei langan paksuuden yms. käytännöllisten seikkojen mukaan. Näissä käytetty Isoveli-lanka olisikin ollut liian tymäkkää torkkupeitoksi. Kesken matkaa saattaa tulla ideoita ja kokeiluja toisenlaisista väriyhdistelmistä, tässä vielä muutama neliö mustillakin reunoilla, joka on romanttista valkoista vähän rockimpi vaihtoehto.
Kumpi väriyhdistelmä on sinun suosikkisi?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanaa, että oot löytänyt virkkauksen. <3 Mun on vaan nyt pakko myöntää (johtuuko jostain lapsuuden traumasta kenties), et mä en vaan diggaa noita neliöitä...meillä oli tyynyjä kotona noista...isoäiti nimenomaan niitä virkkaili jämälangoista...Ehkä jos saisin valita esim simppelit puna-musta-vihreä tms. niin niistä ei tulis liikaa mieleen ne tyynyt...Ei niissä sinänsä mitään vikaa ollu, mutku mamma tykkäs tehä niihin sellasia kukkakoristeita ja ne oli niin epäkäytännöllisiä. XD
VastaaPoistaMut siis sun neliöissä ei oo mitään vikaa! Hianoja ovat ;) Mä kallistuisin yllättävää kyllä valkoisten puolelle tällä kertaa...ne vaan rytmitty mun mieleen paremmin.
Jahas...Kunkun kanssa lähen nyt nipsnaps kellit pois leikkaukseen.
Hauska miten erilaisia muistoja neliöt ihmisissä aiheuttaa :) Mä luulen, että mäkin pääsin mun yläasteaikaisista traumoista eroon vasta nyt ihan vastottain, kun innostuin näitä taas virkkaamaan.
VastaaPoistaPikaista paranemista Kunkulle!